Graafiseen versioon

Lastenneurologian yksikkö

Lyhenne LNEY

Lastenneurologian yksikössä tutkitaan, hoidetaan ja kuntoutetaan 0-16 -vuotiaita lapsia ja nuoria, joilla epäillään tai on todettu aivojen tai muun hermoston toiminnan häiriöitä. Tyypillisiä sairauksia ovat erilaiset aivoperäiset kohtaukset, kehityksen erityisvaikeudet, kehitysviivästymät sekä CP-vammat. Yhteistyössä avohoidon työntekijöiden kanssa järjestellään avohoidossa tapahtuvaa lastenneurologista kuntoutusta sekä arvioidaan toteutettujen kuntoutustoimien tehokkuutta. Käynnit lastenneurologian yksikössä vaihtelevat muutaman tunnin poliklinikkakäynneistä 2-5 päivää kestäviin tutkimus- ja kuntoutusarviojaksoihin.

Yksikön toimimintaperiaate on moniammatillinen ryhmätyö. Lastenneurologian työryhmään kuuluvat lääkärin ja omahoitajan lisäksi fysioterapeutti, toimintaterapeutti, puheterapeutti, psykologi, kuntoutusohjaaja sekä sosiaalityöntekijä.

Lastenneurologian vuodeosasto L02 on auki maanantaista perjantaihin. Sairaansijoja on 12. Osastolle tulevat ilmoittautuvat osaston kansliassa, TAYS, rakennusosa C, 2. kerros.

Lastenneurologian poliklinikka PLN toimii TAYS C-rakennusosan 2. kerroksessa. Poliklinikalle tulevat ilmoittautuvat lastentautien poliklinikalla 1. kerroksessa.

Yhteystiedot

Postiosoite:

Tampereen yliopistollinen sairaala
Lastenneurologian yksikkö
PL 2000, 33521 Tampere

Käyntiosoite:

Teiskontie 35, rakennusosa C, 2. kerros, Tampere

Puhelin:

Osasto 03 311 66300
Poliklinikka 03 311 66890

Faksi:

03 311 64390

Sähköpostiosoite:

etunimi.sukunimi@pshp.fi
– poikkeukset nimen yhteydessä
– potilaisiin liittyviä tietoja ei anneta sähköpostitse

Vastuuhenkilöt

Ylilääkäri Kai Eriksson (etunimi.sukunimi@pshp.fi)
Puhelin: 03 311 66125

Apulaisylilääkäri Raija Korpela
Puhelin: 03 311 65954

Lastenneurologian erikoislääkäri Outi Saarenpää-Heikkilä
(sähköpostiosoitteessa ä korvataan a:lla)
Puhelin: 03 311 67526

Lastenneurologian erikoislääkäri Mikael Raisio
Puhelin: 03 311 69542

Osastonhoitaja Kaarina Rajala
Puhelin: 03 311 65264


Päivitetty 9.4.2010 11:40