Julkaistu 20.12.2019

Asiakasväkivallan kasvu näkyy myös Taysin sairaaloissa

Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan joka neljäs sairaala- ja sote-alan työntekijä raportoi olleensa asiakkaan aiheuttamassa fyysisessä väkivalta- tai uhkatilanteessa viimeisen vuoden aikana. Esimerkiksi lyömisestä tai potkimisesta raportoi useampi kuin joka neljäs työntekijöistä. Kasvava ilmiö näkyy myös Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä Taysin sairaaloissa.

Sairaaloiden ja sote-alan henkilöstö kokee myös asiakkaiden suunnasta tulevaa henkistä väkivaltaa aiempaa enemmän. Siitä raportoi 41 prosenttia vastaajista Työterveyslaitoksen kyselyssä, kun vastaava luku vuonna 2015 oli 26 prosenttia.

Tutkimukseen osallistuneen Pirkanmaan sairaanhoitopiirin HR-johtaja Raija Ruoranen myöntää, että tutkimuksen tulokset vastaavat sairaanhoitopiirin käsitystä siitä, missä yksiköissä väkivaltaa sairaalassa eniten esiintyy.

– Sairaaloissamme eniten väkivaltaa on päivystyksessä sekä psykiatrian ja kehitysvammahuollon palveluissa. Ilmiö näkyy myös esimerkiksi monissa vanhuspotilaiden hoitotilanteissa, kun hoidetaan muistisairaita tai neurologisia potilaita.

Taysin toimipisteissä asiakasväkivallan kasvu on ollut viimeksi kuluneiden neljän vuoden aikana poikkeuksellisen suurta.

– Asiakkaiden ja läheisten päihteiden käyttö näyttelee ilmiössä merkittävää roolia, Ruoranen toteaa.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja yliopistollisen sairaalan tuoreissa tuloksissa heijastuvat myös erilaiset työelämän epävarmuustekijät ja työn kuormittavuus, jotka ovat kasvaneet aiemmasta mittausajankohdasta. Työssä jaksamisen kanssa on edelleen paljon haasteita.

Sen sijaan työ Taysissa koetaan aiempaa mielekkäämmäksi ja muutokset entistä myönteisemmiksi.

– Meillä myös lähiesimiestyö ja oikeudenmukaisuus ovat kehittyneet parempaan suuntaan. Työyhteisöjen innovatiivisuus ja sosiaalinen pääoma ovat niin ikään vahvuuksiamme.

Tiedot käyvät ilmi Työterveyslaitoksen seurantatutkimuksesta, johon osallistui 8300 työntekijää vuonna 2015 ja yli 9000 työntekijää vuonna 2019.