Julkaistu 12.12.2018

Kanta-Hämeen kanssa selvitetään yhteistyötä diagnostisilla lääketieteen erikoisaloilla

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin Kuvantamiskeskus- ja apteekkiliikelaitos aikovat selvittää radiologian, kliinisen neurofysiologian, kliinisen fysiologian, ja isotooppi-tutkimusten yhteisen toiminnallisen kokonaisuuden muodostamista.

Selvityksen arvioidaan kestävän kuudesta kahdeksaan kuukautta. Erikoisalat tuottavat vuodessa tällä hetkellä noin 400 000 tutkimusta sairaanhoitopiirien alueella, ja selvityksen alla oleva kokonaisuus koskettaa yhteensä noin 490 työntekijää, joista Kanta-Hämeessä työskentelee noin 80 ja Pirkanmaalla noin 410 henkilöä. Kokonaisuuden vuosittaiset yhteenlasketut toimintatuotot sisäisestä ja ulkoisesta myynnistä ovat noin 68 miljoonaa euroa.

– Yhteistyön tiivistämisen tavoitteena on turvata väestön tarpeet huomioivat palvelut lähipalveluina, varmistaa asiantuntevan henkilöstön pysyvyys ja saatavuus myös tulevaisuudessa sekä muodostaa omistajille kilpailukykyinen ja kustannustehokas palveluiden tuottaja, kiteyttävät Kanta-Hämeen projektijohtaja Petrus Kukkonen ja Kuvantamiskeskus- ja apteekkiliikelaitoksen toimitusjohtaja Kari Lehmussaari.

Teknologia kehittyy ja kilpailu osaajista kiihtyy

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin hallitus hyväksyi selvityksen käynnistämisen kokouksessaan 11. joulukuuta. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin Kuvantamiskeskus- ja apteekkiliikelaitoksen johtokunta käsittelee asiaa kokouksessaan 17. joulukuuta. Selvitystyötä on pohjustettu esiselvitysvaiheella, jonka aikana kartoitettiin toiminnan ja talouden avainluvut sekä määritettiin tavoitteet yhteistyölle. Esiselvityksessä tutkittiin myös apteekkitoimintojen yhdistämistä, mutta sen osalta yhteistyötä päätettiin kehittää erillisen valmistelun kautta.

– Kliinisiä tutkimuksia tuottavien erikoisalojen haasteet ovat valtakunnallisia, ja tutkimusten rooli ja määrä potilaan diagnoosin ja hoidon määrityksessä sekä seurannassa ovat kasvaneet merkittävästi teknologioiden kehittyessä. Isomman kokonaisuuden kautta on todennäköisesti helpompaa vastata tähän kehitykseen, Kari Lehmussaari pohtii.

Tutkimusmäärien kasvu vuositasolla on ollut 3–10 prosenttia. Samaan aikaan kysynnän kasvaessa on kilpailu erikoisalojen osaajista kiristynyt, mikä näkyy toiminnan kustannuksien ja ostopalveluiden määrien kasvuna.

– Nämä erikoisalat ovat myös hyvin järjestelmä- ja laiteintensiivisiä, jolloin yhteisen kapasiteetin käytöllä ja hankinnoilla olisi esiselvityksen perusteella saatavissa hyötyjä molemmille sairaanhoitopiireille,Petrus Kukkonenperustelee.

Selvitys kytkeytyy luonnolliseksi osaksi sairaanhoitopiirien välistä ”8 tähden yliopistosairaala” -hanketta, Selvitystyössä käydään lävitse muun muassa toimintaan liittyvät prosessit, lakisääteiset vastuut, voimassa olevat sopimukset, tietojärjestelmät, henkilöstökysymykset ja muut juridiset asiat, joiden pohjalta tuodaan esitykset sairaanhoitopiirien luottamuselimille mahdollisesta yhteisestä toiminnallisesta kokonaisuudesta syksyllä 2019.