Julkaistu 22.12.2021

Kolmansiin annoksiin käytetään Pirkanmaalla enenevästi Modernan Spikevax-rokotetta

Kolmannen koronarokotusten piiriin on tullut viime päivinä lisää rokotettavia, kun THL on ohjeistanut rokotusvälin lyhennyksistä toisen ja kolmannen rokotteen välillä. Iäkkäiden ja riskiryhmään kuuluvien kolmannet rokotukset ovat erityisen kiireellisiä. Myös täysin rokottamattomille, 12 vuotta täyttäneille pyritään tarjoamaan edelleen pikaisesti ensimmäinen koronarokotus. Lisääntyvä kysyntä on johtanut Pfizerin Comirnaty-rokotteen puutteeseen.

THL on aiemmin ohjeistanut, että kolmanteen koronarokotukseen käytetään ensisijaisesti samaa valmistetta kuin toinen annos. Rokotteiden riittävyyden takaamiseksi ohjeistukseen on tehty kuitenkin muutos. THL:n mukaan koronarokotussarjaa voidaan täydentää myös toisella koronarokotevalmisteella, jos se on tarpeen rokotustoiminnan sujuvuuden vuoksi eikä toisen valmisteen käytölle ole lääketieteellistä estettä.

Pirkanmaalla kolmansina annoksina käytetään nyt enenevästi Modernan Spikevax-rokotetta, vaikka edeltävä toinen rokotuskerta olisi ollut Comirnaty-rokotteella. Spikevaxia voidaan käyttää myös ensimmäisellä ja toisella rokotuskerralla.

Jos rokotettava ei jostain syystä suostu ottamaan hänelle tarjottua rokotevalmistetta, hän voi joutua odottamaan ajankohtaa, jolloin toivottua rokotetta on jälleen käytettävissä. Tämä johtaa rokotussuojan viivästymiseen.

Spikevax-rokote on tarkoitettu 12 vuotta täyttäneelle ja sitä vanhemmalle. Varovaisuusperiaatteen vuoksi alle 30-vuotiaille miehille ei edelleenkään suositella Spikevax-rokotetta, koska siihen liittyy harvinainen sydänlihas- ja sydänpussitulehdusriski tässä ikäryhmässä. Comirnaty-rokotetta pyritään varaamaan riittävästi alle 30-vuotiaiden miesten rokottamiseen.

Ristiinrokottamisella on hyvä teho

Tutkimuksissa Spikevax-rokotteen teho on ollut vähintään yhtä hyvä kuin Comirnaty-rokotteella. Joissain tutkimuksissa Spikevax on ollut jopa Comirnatya tehokkaampi. Maailmalta kertyneen kokemuksen perusteella Comirnaty- ja Spikevax-rokotteiden ristiinkäyttö on ollut turvallista ja suoja on muodostunut vähintään yhtä hyväksi kuin vain yhtä rokotevalmistetta saaneilla. Odotetusta poikkeavia vakavia haittavaikutuksia ei ole havaittu, kun rokotussarjaa on jatkettu toisella valmisteella.

Euroopan lääkevirasto EMA on linjannut, että mRNA- ja adenovirusvektorirokotteita voidaan tarvittaessa käyttää ristiin sekä perussarjassa että tehosterokotuksissa.

EMAN:n uutinen rokotteiden ristiinkäytöstä 7.12.2021

Koronavirusrokotteet eli COVID-19-rokotteet – ohjeita ammattilaisille

Mikä annos kolmantena rokoteannoksena annetaan?

Kolmantena annoksena annetaan joko kokonainen annos Biontech-Pfizerin Comirnaty-rokotetta tai puolikas annos Modernan Spikevax-rokotetta. Rokotevalmistajan tutkimuksissa puolikkaalla Spikevax-annoksella on tehosterokotuksissa saatu erittäin hyvä rokotevaste. Myös haittavaikutusten todennäköisyys jää pienemmäksi.

Voimakkaasti immuunipuutteiset

Voimakkaasti immuunipuutteisille suositellaan kolmantena annoksena kokonaista annosta Comirnatya tai Spikevaxia.