Julkaistu 21.6.2017

Joka kymmenes vainaja palvelee koulutuskäytössä Pirkanmaalla

Tampereen yliopistollisen sairaalan Kirurgian koulutuskeskuksesta on muodostunut merkittävä kirurgisia taitoja opettava yksikkö Suomessa. Taysissa on ainut pohjoismainen keskus, jossa terveydenhuollon ammattilaiset voivat opetella kirurgisia taitoja vainajilla. Vuodesta 2013 toiminut koulutuskeskus käyttää opetuksessaan vain pirkanmaalaisia vainajia. Vuosittain joka kymmenes vainaja päätyy koulutuskeskuksessa opetuskäyttöön. Viime vuonna 171 vainajaa osallistui opetuskäyttöön, osa useampaan kuin yhteen opetustilaisuuteen.

Harjoitellut toimenpiteet ovat käsitelleet esimerkiksi murtumien hoitoa, uusien implanttien, kuten tekonivelten, leikkauksia tai ensihoidon ja verisuonikirurgian hätätoimenpideharjoituksia. Kuluneen vuoden aikana kirurgisia taitoja ovat käyneet opettelemassa muun muassa kirurgeja Keski-Euroopasta, Pohjoismaista ja Baltiasta. Myös HUS:in kasvojensiirto-operaatiota on harjoiteltu ennakkoon Taysin Kirurgian koulutuskeskuksessa.

Lähes kaikki antavat luvan

Vainajien opetuskäyttö perustuu joko vainajan elinaikanaan tai läheisten hänen kuolemansa jälkeen antamaan suostumukseen. Vainajia ei lahjoiteta koulutuskeskukselle, joten vainaja voidaan haudata normaalisti. Elinaikanaan kuka tahansa pirkanmaalainen voi kirjauttaa tahtonsa koulutuskeskuksen opetuskäyttöön omiin potilastietoihinsa, hoitotestamenttiinsa tai Omakantaan.

Neljän vuoden kokemuksen perusteella suhtautuminen vainajien uudenlaiseen opetuskäyttöön on ollut Pirkanmaalla erittäin myönteistä.

– Kartoitamme vainajan omaa tahtoa esimerkiksi tiedustelemalla hänen elinaikaista suhtautumistaan verenluovutukseen tai elinsiirtoon. Viime vuonna yli 90 prosenttia omaisista antoi luvan vainajan opetustoimenpiteeseen.  Olemme erittäin kiitollisia siitä, että niin moni haluaa palvella jäljelle jääneitä ja antaa meille arvokkaan lahjan lääketieteen kehittämiseen, toteaa Taysin Kirurgian koulutuskeskuksen asiantuntijalääkäri Reita Nyberg.

Viime vuonna koulutuskeskuksen koulutuksissa kävi yli 1400 osanottajaa. Koulutuskeskus saa jatkuvasti erinomaista palautetta sekä kotimaisilta että ulkomaisilta ammattilaisilta erityisesti moderneista ja leikkaussalia muistuttavista tiloistaan. Leikkaussaliolosuhteet luovat ammattilaisille aidon tuntuisen työtilanteen, mikä rentouttaa ja edistää oppimista.

– Kirurgian koulutuskeskuksen toimintaa voi harjoittaa vain eettisesti erittäin korkeatasoinen yksikkö. Opetuksessa on kunnioitettava vainajan ihmisarvoa ja oikeusturvaa. Vainajat eivät ole koulutuksen aikana tunnistettavissa eikä vainajan ulkonäkö saa toimenpiteen aikana sanottavasti muuttua.

Pääsääntöisesti opetustilanne ajoittuu ruumiinavauksen jälkeiseen aikaan siten, ettei vainajan luovutus omaisille viivästy hautaamista silmällä pitäen. Keskuksen toimintaa valvoo Valvira. Toiminnan tavoitteena ei ole tuottaa taloudellista voittoa.

Katso lisää

Kirurgian koulutuskeskuksen verkkosivut suomeksi

Katso verkkosivut englanniksi, käytössä on myös suora verkko-osoite www.tsec.fi

Katso video kansainvälisen kurssin osallistujien arvioista