Julkaistu 8.9.2021
OLKA-toiminta käynnistyi Taysissa
OLKA-toiminta on pääsemässä syksyn mittaan vauhtiin Taysissa. OLKA on sairaaloissa toteutettavaa koordinoitua järjestö- ja vapaaehtoistoimintaa. Pirkanmaalla OLKA-palveluita tuotetaan Artteli-kumppanuusyhdistyksen sekä Taysin yhteistyönä.
Tays Keskussairaalan Olka-piste.
Tays Keskussairaalan uuden ja vanhan pääaulan välimaastossa sijaitseva OLKA-piste aukesi syyskuun alussa.
OLKA-piste tunnettiin aiemmin Kohtaamispaikkana, ja tilassa on aiemminkin pidetty järjestöesittelyjä. Nyt toiminta on jälleen vilkastumassa.
– Syyskuun jokaisella viikolle on jo sovittuna useamman järjestön esittelypäiviä, mutta kalenterissa on yhä tilaa kiinnostuneille, vinkkaa järjestökoordinaattori Katariina Hämäläinen.
OLKA-pisteellä järjestetään teemapäiviä, eli potilas- ja vammaisjärjestöt, päihde- ja mielenterveysjärjestöt, kansanterveys-, vanhus-, omais-, lapsi- ja perhejärjestöt tulevat pitämään sinne messupistettä. Järjestötoimijat ovat tavattavissa ja jututettavissa, kertovat toiminnastaan ja jakavat esitteitä.
Kaikki tapahtuu aina voimassa olevien koronasuositusten ja -ohjeiden mukaisesti.
– Kunhan koronatilanne helpottaa, aikeemme on järjestää isompiakin tapahtumia, Katariina jatkaa.
Lihastautiliiton järjestösuunnittelija Marjo Luomanen poikkesi pisteellä torstaina 2.9. valtakunnallisen lihastautipäivän merkeissä.
– Minulla on OLKAsta hyviä kokemuksia Vaasasta, Jyväskylästä ja Kokkolasta. On hyvä, että asiakkaat, potilaat ja henkilökunta tietävät, mistä tietoa ja tukea saa. Toki palvelua kannattaa aina kehittää myös edelleen, Luomanen pohtii.
Senja Aho, Marjo Luomanen sekä koordinaattorit Osku Timonen ja Katariina Hämäläinen Taysin Olka-pisteellä.
Tulossa myös muihin Tays-sairaaloihin
Keskussairaalan jälkeen seuraavaksi OLKA-toimintaa käynnistellään Tays Hatanpäällä. Hatanpään OLKA-piste aukeaa kuluvan syksyn aikana.
Valkeakoskella ja Sastamalassa OLKA-toiminta alkaa ensi vuonna.
Psykiatrian palveluiden OLKA-toiminta käynnistyy viimeistään silloin, kun aikuispsykiatrian toiminnot siirtyvät Pitkäniemestä Keskussairaalan alueella vuonna 2023.
Sairaalavapaaehtoistoiminta alkamassa
OLKA-palveluiden kokonaisuuteen kuuluva vapaaehtoistoiminta on myös alkamassa lähiaikoina.
Sairaalavapaaehtoinen on potilaan tai läheisten tukena ja apuna tavallisen ihmisen taidoin, eikä rooliin kuulu ammattilaisille kuuluvia asioita. Tärkeintä on kohdata potilaita ja heidän läheisiään kiireettömästi.
Sairaalavapaaehtoinen voi toimia esimerkiksi aula-avustajana, juttukaverina tai muissa tehtävissä. Vapaaehtoisena on mahdollista hyödyntää myös omia erityistaitojaan, ja potilaita voi ilahduttaa vaikkapa musiikkiesityksillä.
Ensimmäinen sairaalavapaaehtoisten ILONA-valmennus järjestetään tiistaina 14.9. Keskussairaalan tiloissa. Valmennus on avoin ja maksuton kaikille kiinnostuneille. Osallistuminen ei sido mihinkään, ja vapaaehtoisten rekrytoinnit erilaisiin rooleihin tehdään valmennettujen joukosta vasta myöhemmin.
– Valmennukseen osallistuvilta ei vaadita muuta kuin intoa ja halua kohdata ihmisiä sekä olla heille avuksi, vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Osku Timonen kannustaa.
Ilmoittautumisia on jo tullut, mutta mukaan mahtuu edelleen. Syksyn mittaan järjestetään kaksi muutakin valmennusta. Lisätietoa löydät sivulta https://lahella.fi/tapahtuma/ilona-vapaaehtoisten-valmennus/.
Rohkeasti yhteyttä OLKA-vastuuhenkilöihin
Sekä Katariina että Osku aloittivat alkukesästä OLKA-toiminnan koordinaattoreina. He ovat virallisesti Arttelin työntekijöitä, mutta työskentelevät Taysin tiloissa ja vastaavat Taysissa tapahtuvan OLKA-toiminnan järjestelyistä.
Aiemmin mainitut järjestöt ovat OLKA-toiminnan tärkeitä yhteistyökumppaneita. Jos olet järjestötoimija tai vaikkapa sairaalavapaaehtoisen tehtävästä kiinnostunut kansalainen, voit olla yhteydessä koordinaattoreihin.
Koordinaattorit voi myös kutsua järjestön vieraaksi kertomaan lisää OLKA-toiminnasta.
Taysissa yhteyshenkilönä toimii palvelukoordinaattori Marjut McLean.
Yhteystietoja, viestintäkanavia ja lisätietoja:
Faktoja:
- OLKA on rekisteröity tavaramerkki, jonka omistaa HUS ja Espoon järjestöyhteisö ry. Malli on käytössä jo useimmissa Suomen sairaaloissa.
- OLKA-kokonaisuuteen kuuluu neljä eri palvelua. Ainakin ensimmäiset kaksi alkavat Taysissa kuluvan vuoden puolella.
- OIVA-tietopalvelu, jossa esimerkiksi yhdistykset voivat esitellä toimintaansa asiakkaille ja potilaille. OLKA-piste tarjoaa tähän tilan.
- ILONA-palvelu, jossa sairaalavapaaehtoiset voivat toimia esimerkiksi aula-avustajina sekä potilaiden juttukavereina.
- TOIVO-tukipalvelu on sairaalan ja saattohoidon vertaistukitoimintaa. TOIVO-palvelu alkaa mahdollisesti jo loppuvuonna.
- HELMI-kehittäjäpalvelussa koordinoidaan kokemusasiantuntijatoimintaa, ja toiminta on suunnattu erityisesti sote-ammattilaisille. HELMI-palvelu alkanee ensi vuonna.