Tays / neurologia ja kuntoutus
Aivoverenkiertohäiriöpotilaan ohjaus
Aivoinfarktin liuotushoito
Tulosta ohje tästä
Liuotushoito eli trombolyysi on tehokas aivoinfarktin hoitomuoto, joka soveltuu osalle sairastuneista. Liuotushoidon mahdollisuus arvioidaan potilaskohtaisesti. On tärkeää, että henkilö, jolla on äkillisiä aivoverenkiertohäiriön oireita, saadaan sairaalaan mahdollisimman nopeasti. Laskimoon annosteltava liuotushoito on aloitettava neljän ja puolen tunnin sisällä oireiden alusta, ennen kuin aivosoluissa on jo ehtinyt tapahtua palautumatonta vauriota niin, että liuotushoidon hyöty menetetään. Ennen liuotushoidon aloittamista on aivojen tietokonetomografialla suljettava pois vasta-aiheet, kuten aivoverenvuoto tai liian suuri aivoinfarkti, jolloin verenvuotokomplikaation riski on huomattava.
Liuotushoito annetaan tunnin kestävänä laskimonsisäisenä tiputuksena. Lääkkeenä käytetään alteplaasia, joka hajottaa verenkierrossa olevia hyytymiä. Hoidon ja sitä seuraavan vuorokauden ajan potilas pidetään vuodelevossa aivoverenkiertohäiriöyksikössä, jossa hänen vointiaan tarkkaillaan jatkuvasti.
Mikäli tulovaiheen kuvantamistutkimuksissa nähdään suuren suonen tukos, harkitaan verisuoniteitse tapahtuvaa tukoksen poistamista. Tähän päätökseen vaikuttavat monet potilaskohtaiset seikat, etenkin oireiden alusta jo kulunut aika. Toimenpide tehdään läpivalaisussa toimenpiteeseen koulutetun röntgenlääkärin toimesta sekä nukutuslääkärin läsnäollessa potilaan tarvitseman rauhoittavan ja kipulääkityksen vuoksi.
Hoitotulosten arvioimiseksi tehdään seuraavana päivänä uusi tietokonetomografia syntyneen vaurion koon sekä komplikaationa mahdollisen verenvuodon toteamiseksi.
Vuorokauden kuluttua liuotushoidosta potilaalle voidaan aloittaa lääkitys, joka vähentää uusien tukoksien riskiä. Hoito tästä eteenpäin on samanlaista kuin aivoinfarktipotilailla, jotka eivät ole liuotushoitoa saaneet. Tärkeää on estää sairauden uusiutuminen kartoittamalla ja hoitamalla mahdolliset riskitekijät, mikä usein tarkoittaa sekä elämäntapamuutoksia että lääkehoitoa.
Annettu liuotushoito ei ehkäise uutta aivoverenkiertohäiriötä eikä se vaikuta lääkityksiin tai toimenpiteisiin jatkossa. Se ei myöskään estä uuden liuotushoidon antamista tarvittaessa myöhemmin.