Tays / neurologia ja kuntoutus
Aivoverenkiertohäiriöpotilaan ohjaus
Aivoverenkiertohäiriöpotilaan akuuttihoito ja tarkkailu
Tulosta ohje tästä
Aivoverenkiertohäiriö vaatii akuutissa vaiheessa tehokasta hoitoa ja ympärivuorokautista seurantaa. Siksi hoito tapahtuu yleensä erikoissairaanhoidossa, Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella Tays Keskussairaalassa. Nopea hoitoon hakeutuminen ja hoidon aloitus on toipumisen kannalta tärkeää. Lääkehoitoa ja mahdollista leikkaushoitoa lukuun ottamatta hoitoperiaatteet ovat samat, jos potilaalla on iskeeminen (verisuonen tukkeutumisesta johtuva) aivoverenkiertohäiriö tai aivokudoksen sisäinen aivoverenvuoto (ICH).
Hengityksen ja verenkierron tarkkailu on aivoverenkiertohäiriön alkuvaiheessa oleellista. Eri syistä johtuva hapen puute saattaa pahentaa aivovauriota. Alkutilanteeseen voi myös liittyä sydänoireita, esimerkiksi sydäninfarkti tai rytmihäiriöitä. Hapetusta seurataan mm. sormeen kiinnitettävällä happipitoisuusmittarilla. Veren happikyllästeisyyttä parannetaan tarvittaessa happimaskin tai happiviiksien avulla. Etenkin tajunnantason alenemiseen tai nielemisvaikeuteen liittyy usein limaisuutta. Tällöin hengityksen parantamiseksi limaa imetään hengitysteistä imuletkulla. Myös potilaan asento vuoteessa vaikuttaa hengitykseen.
Verenkiertoa seurataan mm. verenpaineen mittausten, sydänfilmin ja tarvittaessa monitoriseurannan avulla. Monitoriseurannalla saatetaan todeta lyhytaikaisiakin rytmihäiriöitä, esimerkiksi eteisvärinä, mikä voi oleellisesti vaikuttaa hoitoon. Sairauden alkupäivinä verenpaine usein nousee, eikä kohtuullisesti koholla olevaa (alle 180/100) verenpainetta alenneta tässä vaiheessa, vaikka myöhemmin verenpaineen hoito onkin oleellista aivoverenkiertohäiriöiden riskitekijöiden hoitoa.
Tajunnantason ja neurologisten puutosoireiden seuraamisen tarkoituksena on havaita oireiden mahdollinen eteneminen, jotta tilan huononemisen syyn selvittäminen ja hoito voidaan aloittaa mahdollisimman pian. Oireiden eteneminen voi johtua mm. uudesta aivoverenkiertohäiriöstä, aivokudoksen turvotuksesta tai jostakin tulehduksesta. Tajunnantasoa ja halvausoireita seurataan toistuvasti, tarvittaessa yölläkin, herättelemällä, puhuttelemalla potilasta ja testaamalla raajojen liikkeitä. Unilääkkeitä vältetään sairauden alkuvaiheessa vireystilan tarkkailun vuoksi. Sen sijaan mahdollista kipua ja levottomuutta hoidetaan herkästi myös lääkkein.
Lämmön seuranta ja sen laskeminen tarvittaessa kuuluu oleellisena aivoverenkiertohäiriöpotilaan alkuvaiheen hoitoon. Kehon lämpö voi nousta aivojen lämmönsäätelykeskuksen häiriöstä tai jostakin tulehduksesta johtuen. Kuume on haitallista hapen puutteesta kärsivän aivokudoksen aineenvaihdunnalle. Lämpöä lasketaan lääkkeillä, jos se on yli 37,5°. Lämmönnousua ehkäistään ja hoidetaan myös kevyellä vaatetuksella ja huoneilmaa viilentämällä. Kuumeen syy selvitetään esimerkiksi laboratoriokokeilla, ja mahdollinen tulehdus hoidetaan antibiooteilla.
Kohonneen verensokerin alentaminen ehkäisee aivojen vaurion laajenemista. Stressireaktion seurauksena verensokeri nousee aivoverenkiertohäiriön alkuvaiheessa usein myös potilaalla, jolla diabetesta ei ole todettu. Verensokeria seurataan useita kertoja päivässä, ja lyhytvaikutteista insuliinia annetaan sokerin ollessa lievästikin koholla. Diabeetikon tablettilääkitys saatetaan tilapäisesti keskeyttää ja käyttää vain insuliinia. Makean syöntiä on sairauden alkuvaiheessa syytä välttää. Suonensisäisesti tiputetaan alkuun vain sokerittomia nesteitä.
Nestetasapainosta ja ravitsemuksesta huolehditaan, koska etenkin elimistön kuivuminen ja toisaalta myös liiallinen nesteiden saanti pahentavat sairautta. Yleensä alussa käytetään suonensisäistä tiputusta.
Osalla aivoverenkiertohäiriöpotilaista on alkuvaiheessa nielemisvaikeuksia, mikä altistaa ruoan tai juoman joutumiselle hengitysteihin. Usein nielemisvaikeus korjaantuu tai ainakin lievittyy muutamassa päivässä. Hoitohenkilökunta ja tarvittaessa puheterapeutti arvioivat potilaan nielemistä. Alkuvaiheessa sosemainen ruoka on usein helpompaa niellä kuin tavallinen ruoka, ja nesteet voidaan sakeuttaa kiisselimäisiksi. Jos nielemisvaikeus ei riittävästi korjaannu muutamassa päivässä, ravintoa voidaan antaa myös nenämahaletkun avulla.
Virtsaamisen ja ulostamisen häiriöt ovat tavallisia aivoverenkiertohäiriön alkuvaiheessa. Jos potilaan vointi sallii, hänet autetaan wc:hen tarpeilleen. Jos virtsaaminen ei onnistu tai jos rakko tyhjenee vain osittain, potilas katetroidaan säännöllisin väliajoin kunnes rakon toiminta korjaantuu. Jos virtsa karkailee, käytetään vaippoja. Nestetasapainon seuraamiseksi saatetaan potilaalle laittaa kestokatetri. Ummetusta voidaan helpottaa kuitupitoisella ruoalla ja kuituvalmisteilla kuten pellavansiemenillä. Ulostuslääkkeitä käytetään tarvittaessa tilapäisesti.
Potilaan kuntoutumista edistetään kaikkeen toimintaan liittyen. Aivoverenkiertohäiriöpotilas pidetään vuodelevossa yleensä ainakin ensimmäisen vuorokauden ajan oireiden alusta, tarkoituksena välttää kaikkea ponnistelua tänä aikana. Kuntouttava hoito aloitetaan kuitenkin heti sairastumisen jälkeen. Vuodepotilaalla se on mm. asentohoitoa; potilas tuetaan tyynyillä hyvään lepoasentoon, mieluiten kylkiasentoon, ja häntä autetaan vaihtamaan asentoa noin kahden tunnin välein. Sängynpääty pidetään koholla, koska kohoasento estää aivokudoksen turvotusta ja on usein myös hengityksen kannalta edullinen.
Potilas autetaan istumaan ja jalkeille, kun lääkäri arvioi tilanteen riittävästi vakiintuneen. Kuntouttava ohjaus liittyy kaikkeen toimintaan, kuten asentoon vuoteessa tai tuolissa, ruokailutilanteisiin, wc-käynteihin ja peseytymiseen. Fysioterapeutti, toimintaterapeutti ja puheterapeutti sekä neuropsykologi osallistuvat kuntoutukseen tarpeen mukaan heti, kun potilaan vointi sen sallii.