Tays / neurologia ja kuntoutus
Aivoverenkiertohäiriöpotilaan ohjaus

Aivoverenkiertohäiriöt ja muutokset lihastoiminnoissa ja tuntoaistimuksissa

Tulosta ohje tästä

Kyky hallita omaa asentoa ja liikettä (motorinen säätely) edellyttää lihasten, luiden, nivelten ja hermojärjestelmän hyvää toimintaa; riittävää lihasjänteyttä, lihasvoimaa ja kestävyyttä, nivelten liikkuvuutta sekä aivojen ja lihasten välistä hermoratayhteyttä. Tuntoaistin avulla (sensorinen säätely) henkilö aistii kosketusta, kipua sekä kehon ja nivelten asentoja ja liikettä.

Pintatunto välittää aivoihin tietoa kosketuksesta, paineesta, kivusta ja lämpötilasta. Syvätunto välittää aivoihin tietoa lihasten jännityksestä, nivelten asennosta ja liikkeen suunnasta. Asento- ja liiketunnon avulla henkilö hallitsee asentoja ja yhdistää liikkeitä sujuvasti toisiinsa. Kosketus ja paine antavat lisäinformaatiota kehon asennoista ja liikkeistä tukien lihaksista ja nivelistä tulevaa tietoa ja näköaistin tuomaa viestiä.

Aivoverenkiertohäiriön yleisin ja näkyvin oire on aivovaurion vastakkaisella puolella oleva kehon osittainen (hemipareesi) tai täydellinen toispuoleinen halvaus (hemiplegia). Halvausoireisiin voi liittyä eriasteisia tuntohäiriöitä. Halvausoireita ja tuntohäiriöitä voi esiintyä

  • ylä- ja alaraajassa, vartalossa, kasvoissa
  • suun, nielun ja kurkunpään alueella eli nielun ja puheen lihaksistossa

Toispuolihalvauksessa lihasten aktiivinen toiminta heikkenee tai häviää kokonaan. Syynä ei ole lihasten voiman puute, vaan aivoverenkiertohäiriön aiheuttama liike- ja tuntohermotumakkeiden tai ratojen vaurioituminen.

Lihakset eivät saa aivoilta toimintakäskyä ja/tai tuntoimpulssien kulku aivoihin on estynyt. Tällöin pään, vartalon ja raajojen liikkeet vaikeutuvat tai ne eivät onnistu lainkaan halvaantuneella puolella. Potilas käyttää helposti vain kehonsa toimivaa puolta, istumatasapaino, seisominen ja kävely vaikeutuvat. Kasvojen liikkeet ovat epäsymmetriset, poski ja suupieli roikkuvat halvaantuneella puolella vaikeuttaen syömistä. Suun, nielun ja kurkunpään alueen halvausoireet vaikuttavat äänen tuottoon ja nielemiseen, tällöin potilaan puhe on epäselvää (dysartria). Äänihuulten toimintapuutoksista johtuen ääni voi muuttua heikoksi tai äänen laatu huonontua. Potilaalla voi olla eriasteisia nielemisvaikeuksia. Lievässä häiriössä ruuan koostumus valitaan siten, että nieleminen on turvallista. Vaikeammassa häiriössä potilas ei voi syödä/juoda suun kautta ollenkaan, vaan ravinnonsaanti turvataan muulla tavalla.

Toispuolihalvauksessa lihasten jänteys (tonus) muuttuu, aluksi lihakset ovat veltot (hypotonia). Myöhemmin lihaksiin voi kehittyä liiallista jänteyttä, spastisuutta.

Spastisuus on tahatonta lihasjänteyttä, jota potilaan on vaikea tai lähes mahdotonta itse kontrolloida. Se tuntuu vastuksena raajaa liikutettaessa ja se vaikeuttaa normaalia liikkeen suorittamista. Spastisuutta lisäävät mm. haukotus, pelko, kylmä, väsyminen ja liiallinen ponnistelu. Spastisuus voi myöhemmin aiheuttaa niveliin liikerajoitusta.

Toispuolihalvaukseen liittyy eriasteisia tuntohäiriöitä. Näistä yleisimpiä ovat tunnon heikkeneminen, muuttunut tuntoaistimus esim. pistely, puutuminen, kihelmöiminen sekä kosketusherkkyys, jolloin kevytkin kosketus voi tuntua kipuna.

Raaja, jossa on tuntohäiriöitä, on vaurioaltis. Kipu- ja lämpötunnon häiriytyessä raaja altistuu palovammoille. Syvätuntohäiriöissä potilas joutuu hyödyntämään näköä tiedostaakseen raajan asennon ja liikkeen. Vaikka raajassa on hyväkin lihastoiminta, ovat liikkeet kömpelöitä ja epätarkkoja, koska voiman käyttö ja säätely vaikeutuvat. Tuntopuutokset vaikeuttavat myös tasapainon hallintaa ja liikkeiden uudelleenoppimista, koska potilas ei tunne suorittamaansa liikettä.

Potilaan lihasaktiviteetti lisääntyy ja tuntopuutokset vähenevät vähitellen kuntoutumisen myötä. Kuntoutumista tapahtuu eniten ensimmäisen kolmen kuukauden aikana ja voi jatkua jopa vuosia.

Toispuolihalvauksen jälkeen potilas opettelee liikkumaan uudelleen. Oppiminen on kuntoutumisen perusta. Se on kokopäivätyötä ja sitä liittyy kaikkiin päivittäisiin toimintoihin. Potilasta ohjataan liikkumaan mahdollisimman normaalilla tavalla. Harjoittelussa edetään potilaan voimavarojen mukaan. Potilasta ohjataan aluksi käsillä avustaen (manuaalinen ohjaus) ja terveen puolen liiallista käyttöä vältetään. Erityishuomio kiinnitetään velttoon raajaan, jota tulee käsitellä varoen sekä huomioida kaikissa toiminnoissa, jotta olkapäähän, ranteeseen ja nilkkaan ei tule kipua ja turvotusta.

Manuaalista ohjausta vähennetään sitä mukaan kun potilas oppii kontrolloimaan liikkeitään ja liikkumistaan. Liiallinen manuaalinen ohjaus estää potilasta tekemästä virheitä ja oppimasta virheistään. Harjoittelussa tuetaan potilaan omatoimisuutta sekä korostetaan oman harjoittelun merkitystä ja potilaan osallistumista oman harjoittelun suunnitteluun ja arviointiin. Tavoitteena on että potilaan avun tarve vähentyy ja itsenäisyys lisääntyy.