Tays / neurologia ja kuntoutus
Aivoverenkiertohäiriöpotilaan ohjaus
Aivoverenkiertohäiriöt ja nielemisvaikeus (dysfagia)
Tulosta ohje tästä
Nielemisvaikeus on melko yleinen oire aivoverenkiertohäiriön jälkeen. Isoaivojen kuorikerroksen verenkiertohäiriöissä nielemisvaikeus on usein lievä ja voi korjaantua spontaanisti viikkojen kuluessa. Aivorunkoalueen ja aivojen takaosien verenkierron häiriöissä nielemisvaikeus on tyypillinen ja usein pitkäkestoinen oire. Nielemisvaikeuksia tutkii ja kuntouttaa puheterapeutti. Tutkimuksen perusteella puheterapeutti suosittelee potilaalle nielun toiminnan kannalta turvallisimman ruoka- ja juomakoostumuksen. Nielemisvaikeutta voidaan kuntouttaa.
Nielemisvaikeus voi ilmetä eri tavoin. Potilaalla voi olla vaikeutta pureskella ruoka riittävän hienoksi ja kuljettaa ruoka suun takaosaan nieltäväksi. Nieleminen saattaa käynnistyä viiveellä ja suuhun tai nieluun voi jäädä ruokaa nielaisun jälkeen. Ruokaa tai juomaa saattaa mennä ruokatorven sijasta henkitorveen. Tätä kutsutaan aspiraatioksi. Näkyvin aspiraatioon viittaava oire on yskiminen syömisen tai juomisen yhteydessä. Aspiraatiota voi tapahtua myös hiljaisesti esimerkiksi tuntopuutosten vuoksi. Tällöin yskänrefleksi ei laukea, vaikka ruokaa tai juomaa kulkeutuisi henkitorven puolelle. Aspiraatio voi aiheuttaa keuhkokuumeen (aspiraatiopneumonia).
Nielemisvaikeuksiin viittaavia merkkejä:
- yskiminen syömisen tai juomisen aikana tai niiden jälkeen
- puheäänen muuttuminen vetisen, limaisen kuuloiseksi syömisen tai juomisen aikana tai niiden jälkeen
- ruoan kertyminen suuhun, ruoan tai juoman valuminen suupielestä
- ruoan tai juoman kulkeutuminen nenään
- tunne siitä, että ruoka juuttuu nieluun
- ravitsemustilan huononeminen, painon lasku
- toistuvat keuhkokuumeet
Noudata puheterapeutin antamia ohjeita turvallisesta ruokailutavasta ja ruoan ja juoman koostumuksesta. Kysy tarvittaessa lisäohjeita hoitohenkilökunnalta tai puheterapeutilta.
- Sileä, sosemainen ruoka on helpommin nieltävää kuin pureskelua vaativa ruoka
- Paksuhkot nesteet (esimerkiksi mehukiisseli) ovat helpompia juoda kuin ohuet nesteet (vesi), ohuen nesteen sakeuttamiseen voi käyttää sakeutusainetta
- Syö ja juo istuvassa asennossa
- Rauhoita ruokailutilanne, syö yksi suupala kerrallaan
- Juoma ja ruoka aina erillään, juomaa vain tyhjään suuhun
- Pysy istuvassa asennossa vähintään 20 minuuttia ruokailun jälkeen
- Yski ruokailun aikana aina kun siltä tuntuu, yskäisy puhdistaa hengitysteitä.