Tays / neurologia ja kuntoutus
Aivoverenkiertohäiriöpotilaan ohjaus
Aivoverisuonten valtimo-laskimoepämuodostuman (AVM) leikkaushoito
Tulosta ohje tästä
Aivoverisuonten valtimo-laskimoepämuodostumalla (arteriovenöösi malformaatio eli AVM) tarkoitetaan synnynnäistä verisuonten häiriötä, jossa normaali hiusverisuoniverkosto on korvautunut poikkeavilla, putkimaisilla verisuonirakenteilla valtimoiden ja laskimoiden välillä. Näin syntyy oikovirtaus, joka laajentaa epämuodostumaa ja voi aiheuttaa sen repeytyessä aivoverenvuodon joko lukinkalvonalaiseen tilaan (SAV) tai aivokudokseen (ICH).
Verisuoniepämuodostumia hoidetaan leikkauksella tai suonensisäisesti tukkimalla (embolisaatio). Leikkauksen helpottamiseksi tehdään yleensä ensin embolisaatio, jolla epämuodostumaa pienennetään.
Ennen leikkausta potilas pidetään vuodelevossa. Toimenpiteen ajaksi potilas nukutetaan. Leikkaussalissa ajellaan hiukset leikkausalueelta. Ihoviillon jälkeen kallosta irrotetaan porareikien kautta luupala (kallonavaus eli craniotomia). Mikroskooppia apuna käyttäen AVM poistetaan. Leikkauksen lopussa luupala kiinnitetään takaisin paikalleen niiteillä, ja haava suljetaan ompeleilla.
Leikkauksen jälkeen potilaalle tehdään verisuonten varjoainekuvaus (angiografia), jolla varmistetaan, että epämuodostuma on saatu kokonaan poistetuksi ja että alueen verenkierto on normaali. Potilasta hoidetaan aluksi teho-osastolla, jossa verenpaine pidetään tarkasti sovitulla tasolla ja tajunnantasoa ja neurologista tilannetta valvotaan säännöllisesti.
Teho-osastolta potilas siirretään neurokirurgian vuodeosastolle, kun hänen vointinsa on vakaa. Yleensä seuraavana päivänä hän saa syödä ja liikkua voinnin mukaan. Kuntoutus aloitetaan lääkärin luvalla heti potilaan yleistilan salliessa.
Leikkaushaava tarkistetaan päivittäin. Jos se on siisti, hiukset saa pestä kahden vuorokauden kuluttua. Kierresidettä pidetään haavan tukena aluksi, ettei ihon alle kertyisi aivoselkäydinnestettä. Ompeleet poistetaan 5. päivänä leikkauksesta. Tällöin on mahdollista päästä kotiin, jos toipuminen on sujunut ongelmitta. Loput kortisonitabletit annetaan osastolta mukaan.
Jälkitarkastus tehdään noin kuukauden kuluttua Taysin neurokirurgian poliklinikalla. Sairauslomaa kirjoitetaan ainakin siihen asti. Jälkitarkastuksessa mm. arvioidaan potilaan työkykyisyyttä, ja tarvittaessa tehdään neuropsykologinen tutkimus. Usein sairausloma ja kuntoutus jatkuvat vielä jälkitarkastuksen jälkeenkin.
Hyvä tietää
- Jos haava alkaa punoittaa, märkiä tai erittää kirkasta nestettä (likvoria eli aivoselkäydinnestettä), ota yhteys Taysin neurokirurgian vuodeosastolle.
- Vältä haava-alueen raapimista.
- Leukanivelessä voi olla turvotusta ja siksi suun avaaminen saattaa olla kivuliasta vielä sairaalasta pääsyn jälkeenkin.
- Sairausloman aikana on eduksi liikkua, ruokailla ja levätä säännöllisesti. Liikkua saa vapaasti, ellei lääkäri toisin määrää. On kuitenkin hyvä muistaa, että toipilasaikana, ainakin noin kuukauden ajan leikkauksesta, voivat omat voimavarat ja rasituksen sietokyky olla alentuneet.
- Saunoa voi kohtuullisesti toisen henkilön valvonnassa.
- Vältä alkoholia, sillä alkoholi saattaa toipilasaikana aiheuttaa ongelmia, mm. tajuttomuus- ja epilepsiakohtauksia.
- Tupakointi on aivoverenvuodon jälkeisinä viikkoina tavallista vaarallisempaa, sillä se supistaa verisuonia ja voi aiheuttaa aivoverenkiertohäiriöitä ja sitä kautta halvauksia.
- Sukupuolielämän suhteen ei ole rajoituksia.
- Vaikeasta sairaudesta toipumiseen voi liittyä mielialojen vaihtelua, ärtyneisyyttä ja itkuisuutta. Keskustelu ja läheisyys ovat hyväksi.