Tays / neurologia ja kuntoutus
Aivoverenkiertohäiriöpotilaan ohjaus
Sinustromboosi eli aivojen laskimotukos
Tulosta ohje tästä
Sinukset eli veriviemärit ovat aivojen suuria laskimoita, joiden kautta veri kulkeutuu aivoista vasempaan ja oikeaan sisempään kaulalaskimoon. Sinustromboosilla tarkoitetaan tukosta aivojen laskimoissa. Sairaus on suhteellisen harvinainen. Eniten sitä esiintyy nuorilla naisilla.
Sinustromboosille altistavat usein hormonaaliset syyt kuten e-pillerit, raskaus ja synnytys. Muita altistavia tekijöitä ovat muun muassa perinnöllinen hyytymishäiriö, jokin tulehdussairaus (erityisesti pään alueella), verisairaus, kuivumistila, pään alueen trauma tai leikkauksen aiheuttama hyytymishäiriö.
Sinustromboosin oireet ovat monimuotoisia. Sairaus voi alkaa äkillisesti kovalla päänsäryllä tai kouristuskohtauksella. Oireet voivat myös kehittyä pikkuhiljaa päivien tai viikkojen kuluessa. Tällöin tavallisin ja usein ensimmäinen oire on päänsärky. Erilaisia neurologisia oireita, kuten halvausoireita, tajunnan heikentymistä, puhevaikeuksia, näköhäiriöitä tai epileptisiä kohtauksia saattaa ilmaantua viikkojenkin kuluttua ensioireesta. Sinustromboosi aiheuttaa usein kallonsisäisen paineen nousua, ja se voi aiheuttaa myös verenvuotoa tai infarktin aivokudokseen.
Varmimmin sinustromboosi todetaan aivojen magneettikuvauksessa tai pään tietokone-kuvauksessa, johon on yhdistetty aivolaskimoiden varjoainekuvaus.
Sinustromboosia hoidetaan veren hyytymistä vähentävillä lääkkeillä ja runsaalla nesteytyksellä. Aluksi annetaan hepariinia suonensisäisesti tai ihonalaisina pistoksina. Sen lisäksi aloitetaan tabletteina otettava Marevan-lääkitys, jota jatketaan yleensä vähintään puoli vuotta. Jos hepariinihoito ei lievitä oireita, voidaan aloittaa myös suonensisäinen kortisonihoito. Mahdollinen e-pillereiden käyttö lopetetaan, ja hormonien käyttö myöhemminkin on kielletty.
Sinustromboosi on ilman hoitoa hengenvaarallinen sairaus ja vaatii aina sairaalahoitoa. Kun sairaus diagnosoidaan ajoissa ja hoito aloitetaan nopeasti, lähes kaikki toipuvat siitä hyvin.