Erityistä huomiota vaativat tartuntataudit

Kyse on harvinaisista, erityisen tartunnanvaarallisista infektioista. Näitä epäiltäessä tulee ottaa yhteys heti Taysin infektiolääkäriin (virka-aikana puh. 03 311 69589, päivystysaikana keskuksen kautta puh. 03 311 611). Sairastunut toimitetaan infektiolääkärin ohjeiden mukaisesti Taysiin. Potilasta hoidetaan Taysissa alipaineistetussa huoneessa (Acuta, INFV-osasto) tilanteen edellyttämin varotoimin erillisten toimintaohjeiden mukaisesti.

Lintuinfluenssa eli influenssa A alatyypit H5N1, H7N9, H7N7, H9N2

Korkeapatogeenisen A(H5N1) -viruksen aiheuttama infektio ihmisellä todettiin ensimmäisen kerran Kiinassa 1997. Vuodesta 2003 alkaen virus on levinnyt Aasiasta Eurooppaan ja Afrikkaan. Influenssa A (H5N1) -tapauksia on raportoitu vuodesta 2003 alkaen alle 1000. Sairastuneita on ollut eniten Egyptissä ja Indonesiassa.

Influenssa A (H7N9) -tapauksia on raportoitu vuodesta 2013 alkaen yli 1500, eniten Kiinasta.

90 prosentissa tapauksista liittyy kontaktiin siipikarjan kanssa. Joitakin perherypäitä on raportoitu, mutta pidempiä ihmisestä toiseen tapahtuneita tartuntaketjuja ei ole havaittu.

Lintuinfluenssavirukset A(H7N7) ja A(H9N2) ovat aiheuttaneet yksittäisiä, lieviä humaani-infektioita. Valtaosa todetuista tartunnoista on todettu Kiinassa. 

Ajantasaista tietoa maista, joissa on varmistettu lintuinfluenssa-infektioita ihmisillä:

Lintujen influenssavirukset tarttuvat ihmiseen yleensä huonosti. Ihminen voi saada tartunnan infektoituneesta linnusta tai linnun ulosteella saastuneesta materiaalista tai ympäristöstä kosketus- tai pisaratartuntana. Lähes kaikki A(H7N9) - tai A(H5N1) -virusinfektioihin sairastuneet ovat olleet läheisessä kosketuksissa siipikarjaan. Virus ei tartu helposti ihmisestä toiseen. 

Itämisaika: Kolmesta seitsemään (-10) vuorokautta.

Taudinkuva: suurin osa sairastuneista saa vakavan hengitystieinfektion (pneumonia). Voi kehittyä hengityksen vajaatoiminta, ARDS, shokki ja monielinvaurio.

Altistumistiedot:

  • Kymmenen vuorokauden sisällä ennen oireiden alkua oleskelu tai vierailu alueella tai maassa, jossa on varmistettu lintuinfluenssa A-infektioita ihmisillä ja/tai linnuilla.
  • Kontakti siipikarjaan tai lintuinfluenssaa sairastavaan ihmiseen.

Taudinkuva: Sairaalahoitoa vaativa äkillinen kuumetauti, johon liittyy hengitystieinfektion oireita tai löydöksiä kuten yskää tai hengitysvaikeutta ja mahdollisesti suolistoperäisiä oireita.

Potilaan hoito: Opeta yskimishygienia. Kosketus-, pisara- ja ilmavarotoimet. Katso .

Aloita viruslääkitys heti lintuinfluenssaepäilyn herättyä, odottamatta virologisia vastauksia. Vaihtoehtoiset hoidot:

  • Oseltamiviiri 75 mg-150 mg x 2 per os (annosta redusoitava munuaisten vajaatoiminnassa) vähintään viisi vuorokautta
  • Tsanamiviiri-inhalaatio 5 mg 2 su x 2 vähintään viisi vuorokautta
  • Tsanamiviiri-infuusio 600 mg x 2 (annosta redusoitava munuaisten vajaatoiminnassa) 5 - 10 vuorokautta
  • Peramiviiri-infuusio 600 mg x 1 vähintään viisi vuorokautta (jos valmistetta on saatavissa).

Hoitohenkilökunta: Käytä toimintaohjeessa määrättyjä henkilökohtaisia suojaimia ja noudata kosketusvarotoimia

  • Profylaktinen oseltamiviiri (75 mg x 1, 7 - 10 vuorokautta), jos altistuminen ilman suojaimia infektoiville aerosoleille tai eritteille.
  • Seuraa terveydentilaasi. Jos nousee kuume, ilmoita esimiehelle ja infektiolääkärille. Diagnostiset tutkimukset käynnistetään ja aloitetaan oseltamiviirilääkitys 75mg x 2.

MERS-koronavirusinfektio (Middle East respiratory syndrome)

MERS-CoV-infektioon sairastuneita on raportoitu vuodesta 2012 alkaen yli 2000 tapausta 27 maassa. Yli kolmasosa sairastuneista on menehtynyt. Tapauksista 80 prosenttia on raportoitu Saudi-Arabiassa, missä on todettu myös laajimmat sairaalaepidemiat Yhdistyneiden arabiemiirikuntien ja Etelä-Korean lisäksi.  Euroopassa varmistettuja tautitapauksia on todettu kahdeksassa maassa, tartunnat ovat tapahtuneet Lähi-Idässä. 

Ajantasaista tietoa maista, joissa on varmistettu MERS-CoV-infektioita ihmisillä:

Tartuntalähteestä ja -reiteistä ei ole vielä täsmällistä tietoa. MERS-virusta esiintyy kameleissa etenkin Lähi-idässä. On näyttöä siitä, että ihminen voisi saada tartunnan kameleista, suoraan tai epäsuoraan. Ihmisestä toiseen tapahtuvia tartuntoja on varmistettu perherypäiden sekä sairaalaepidemioiden yhteydessä. Virus tarttuu suorassa kosketuksessa potilaaseen tai lähiympäristöön sekä pisaratartuntana hengitystie-eritteistä.

Itämisaika: 2–14 vuorokautta.

Taudinkuva: hengitystieinfektio, joka voi vaihdella lievästä (kuume ja yskä) vaikeaan tautiin. Voi kehittyä hengityksen vajaatoiminta, ARDS, shokki ja monielinvaurio.

Altistumistiedot:

14 vuorokauden sisällä ennen oireiden alkua joku seuraavista:

  • Läheinen kontakti laboratoriovarmistetun MERS-CoV-tapauksen kanssa missä tahansa maassa
    tai
  • Läheinen kontakti kamelin ja/tai kamelin eritteiden kanssa maassa, missä on edeltävän vuoden aikana todettu kotoperäisiä MERS-CoV-tartuntoja
    tai
  • Oleskelu sairaalassa (potilaana/omaisena/työntekijänä) maassa, missä on edeltävän vuoden aikana todettu kotoperäisiä MERS-tartuntoja

Potilaan hoito: Opeta yskimishygienia. Kosketus-, pisara- ja ilmavarotoimet. Katso .

  • MERS-koronavirusinfektioon ei ole lääkehoitoa eikä ehkäisevää rokotetta ole saatavilla. Hoito on oireenmukaista.

Keuhkorutto

Keuhkoruton aiheuttaa Yersinia pestis, gram-negatiivinen bakteeri. Vuosittain maailmassa todetaan 1000-2000 ruttotapausta, 80 prosenttia näistä on paiseruttoa. 1990-luvulta lähtien suurin osa ruttotapauksista on havaittu Afrikan mantereella. Viime vuosina tapauksia on ollut eniten kolmessa maassa: Kongon demokraattinen tasavalta, Madagaskar ja Peru.

Paiserutto tarttuu kirpun puremasta tai sairastuneen eläimen käsittelystä. Keuhkorutto kehittyy hoitamattomasta paiserutosta ja se voi tarttua ihmisestä toiseen pisaratartuntana. Hoitamattomana keuhkorutto on tappava, hoidettunakin kuolleisuus on 50 prosenttia.

Lisätietoa rutosta ja ajantasaista tietoa maista, joissa on raportoitu ihmisten sairaustapauksia:

Itämisaika: 1 - 3 vuorokautta.

Taudinkuva: Äkillinen kuumetauti, johon liittyy yskää, hengenahdistusta, rintakipua. Yleisoireina myös päänsärkyä, lihassärkyä, pahoinvointia, oksentelua.

Altistumistiedot:

  • Kymmenen vuorokauden sisällä ennen oireiden alkua oleskelu endeemisellä alueella
  • Hoidotta jäänyt kuumeinen imusolmuketulehdus, joka sopii paiserutoksi tai lähikontakti keuhkoruttoa sairastavaan ihmiseen
  • Yersinia pestis-bioterrori-iskulle altistuminen

Potilaan hoito: Opeta yskimishygienia. Pisara- ja ilmavarotoimet. Ilmavarotoimia noudatetaan vähintään 48 tunnin ajan tehoavan antibioottihoidon aloittamisesta. Katso .

  • Antibioottihoito aloitetaan veriviljelyiden jälkeen. Tehoavia antibiootteja ovat aminoglykosidit (streptomysiini, gentamysiini), doksisykliini, fluorokinolonit (sipro-, levo- tai moksifloksasiini). Hoidon kesto 7 - 14 vuorokautta.

Hoitohenkilökunta: Käytä toimintaohjeessa määrättyjä henkilökohtaisia suojaimia.

  • Profylaktinen doksisykliini (100 mg x 2) seitsemän vuorokauden ajan, jos altistuminen lähihoidossa ilman suojaimia.

Verenvuotokuumeet

Ebolavirusinfektio (EVD)

Ebolavirusinfektion aiheuttaa Filovirus, josta on viisi eri alalajia. Rajattuja epidemioita on esiintynyt aiemmin Keski- ja Itä-Afrikassa. 3/2014 - 1/2016 koettiin historian pahin EVD-epidemia Länsi-Afrikassa. Sairastuneita oli 28 000, heistä 881 oli hoitotyöntekijöitä. Kuolleisuus oli korkea, 40 prosenttia.

1.8.2018 alkanut epidemia Kongon demokraattisessa tasavallassa jatkuu edelleen (14.11.2019). Heikko turvallisuustilanne ja pitkään jatkunut humanitaarinen kriisi hankaloittavat avunantoa alueella. EVD on merkittävä uhka epidemian lähialueilla, riski tartuntojen leviämiselle Eurooppaan on pieni.

  • Ajantasaista tietoa ebolavirusinfektiosta ja epidemiatilanteesta:

  • Ebolaviruksen isäntälajina pidetään hedelmälepakkoa, ja virus kiertää lepakoiden mukana monella alueella Afrikassa.

    Tartunnan voi saada suorassa kosketuksessa elävään tai kuolleeseen villieläimeen, esimerkiksi apinoihin, antilooppeihin ja lepakoihin.

    Ebolavirus tarttuu myös suorassa kosketuksessa sairastuneen henkilön (elävä tai kuollut) eritteiden (oksennus, virtsa, uloste, hiki, sylki, siemenneste, kyynelneste) tai veren välityksellä. Epäsuora kosketustartunta on mahdollinen kontaminoituneiden pintojen tai esineiden välityksellä. Pisaratartunta limakalvoaltistumisen kautta on mahdollinen lääketieteellisten toimenpiteiden yhteydessä (esimerkiksi intubointi, hengitysteiden imeminen). Se voi myös tarttua suojaamattomassa seksikontaktissa sairaan tai toipuvan henkilön kanssa. Terveydenhuollon työntekijät voivat saada tartunnan hoitaessaan ebolapotilaita, mikäli varotoimissa on puutteita.

    Itämisaika: 2 - 21 vuorokautta.

    Taudinkuva: Äkillinen kuumetauti, kova päänsärky, lihaskivut, oksentelu, vesiripuli, vatsakivut, verenvuodot.  Yskä, kurkkukipu, makulopapulaarinen ihottuma, konjunktiviitti.

    Altistumistiedot:

  • Kolmen viikon sisällä ennen oireiden alkua oleskelu alueilla, joilla on esiintynyt EVD-tapauksia.
  • Suora tai epäsuora kontakti sairaan ihmisen eritteisiin tai vereen, suojaamaton sukupuoliyhteys taudista toipuneen miehen kanssa (tartunta siemennesteestä).
  • Lisätietoa THL:n svuilla: Ohjeet terveydenhuollolle ebolatapauksiin
  • Potilaan hoito: Opeta yskimishygienia. Tiukat kosketus- ja pisara- ja ilmavarotoimet. Katso .

    • Mahdollinen spesifinen lääkehoito ajankohtaisen tutkimustiedon ja mahdollisuuksien mukaan.

    Hoitohenkilökunta: Käytä toimintaohjeessa määrättyjä henkilökohtaisia suojaimia ja noudata ehdottomasti kaikkia varotoimia.

Marburg-virusinfektio (MVD)

Marburg-virusinfektion aiheuttaa Filovirus, josta on olemassa kaksi varianttia. Yksittäisiä, varmistettuja sairaustapauksia todetaan silloin tällöin Ugandassa, Angolassa, Keniassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Zimbabwessa ja Etelä-Afrikassa. Tartuntaryppäät alkavat tavallisimmin kaivosmiesten saatua tartunnan hedelmälepakon asuttamista kaivoksista. Angolassa oli vuonna 2004 kontaminoituneeseen verensiirtolaitteistoon liittynyt epidemia, jossa sairastui 400 ihmistä, kuolleisuus oli 80 - 90 prosenttia.

MVD-tartunnan riski on erittäin pieni matkailijalla. Vuonna 2008 sairastui kaksi turistia (Hollanti ja USA) vierailtuaan Ugandassa kansallispuistossa hedelmälepakon asuttamassa luolassa.

Ajantasaista tietoa Marburg-virusinfektiosta:

Itämisaika: 5 -10 vuorokautta.

Taudinkuva: Äkillinen kuumetauti, kova päänsärky, lihaskivut, oksentelu, vesiripuli, vatsakivut, verenvuodot.  Yskä, kurkkukipu, makulopapulaarinen ihottuma, konjunktiviitti.

Altistumistiedot:

  • Kahden viikon sisällä ennen oireiden alkua käynti lepakkoluolassa alueella, joilla on esiintynyt MVD-tapauksia.
  • Suora tai epäsuora kontakti sairaan ihmisen eritteisiin tai vereen, suojaamaton sukupuoliyhteys taudista toipuneen miehen kanssa (tartunta siemennesteestä).

Potilaan hoito: Opeta yskimishygienia. Tiukat kosketus- ja pisara- ja ilmavarotoimet. Katso .

Hoitohenkilökunta: Käytä toimintaohjeessa määrättyjä henkilökohtaisia suojaimia ja noudata ehdottomasti kaikkia varotoimia.

Lassakuume

Lassakuumeen aiheuttaa Arenaviruksiin kuuluva Lassavirus. Lassakuume on endeeminen Länsi-Afrikassa (Guinea, Liberia, Sierra Leone, Nigeria, Benin, Ghana, Mali). Lassakuume-tapauksia todetaan ympäri vuoden, eniten maaliskuussa. Sairastuneita raportoidaan vuosittain noin 300 000, kuolleisuus on noin yksi prosentti. Nigeriassa loppuvuodesta 2017 alkaneen epidemian aikana kuolleisuus on ollut 25 prosenttia.

Ajantasaista tietoa Lassakuumeesta:

Lassakuume tarttuu moninisärotan (Mastomys natalensis) ulosteen tai virtsan kontaminoimista elintarvikkeista tai välineistä. Tartunnan voi saada myös inhaloitaessa rotan aerosolisoituneita eritteitä tai rotan käsittelystä esimerkiksi ravinnoksi (ratburger). Lassakuumeeseen sairastuneen ihmisen eritteet (veri, virtsa, uloste ja muut ruumiin eritteet) ovat tartuttavia. Seksitartunta on mahdollinen myös toipilasvaiheessa (virusta erittyy virtsaan 3 - 9 viikkoa ja siemennesteeseen kolmen kuukauden ajan).

Itämisaika: 6 - 21 vuorokautta.

Taudinkuva: 80 prosenttia tartunnan saaneista on vähäoireisia (lämpöily, pahoinvointi, päänsärky). 20 prosentilla on vaikea tautimuoto. Ensioireita vähitellen alkava kuumeilu, väsymys ja pahoinvointi. Päänsärky, kurkkukipu, kaulan alueen lymfadenopatia, lihaskipu, rintakipu, oksentelu, ripuli, vatsakipu, ihottuma. Kasvojen turvotus, hypotensio, verenvuodot.

Altistumistiedot:

  • Kolmen viikon sisällä ennen oireiden alkua oleskelu alueella, joilla esiintyy Lassakuumetta. Erityisesti asuminen alkeellisissa olosuhteissa (savimajat) on tärkeä riskitieto.
  • Kontakti moninisärottaan tai sen eritteisiin tai sairaan ihmisen eritteisiin tai vereen, suojaamaton sukupuoliyhteys taudista toipuneen miehen kanssa (tartunta siemennesteestä).

Potilaan hoito: Opeta yskimishygienia. Tiukat kosketus- ja pisara- ja ilmavarotoimet. Katso .

  • Ribaviriinihoitoa on maailmalla käytetty. Tarkista hoidon asianmukaisuus ja annostelu viimeisen tutkimustiedon perusteella.

Hoitohenkilökunta: Käytä toimintaohjeessa määrättyjä henkilökohtaisia suojaimia ja noudata ehdottomasti kaikkia varotoimia.

  • Altistuksen (neulanpistotapaturma, eritteitä limakalvoille) jälkeistä ribaviriiniprofylaksia on maailmalla käytetty. Tarkista profylaksin asianmukaisuus ja annostelu viimeisen tutkimustiedon perusteella.

Krimin-Kongon verenvuotokuume (CCHF)

Krimin-Kongon verenvuotokuumeen aiheuttaa Bunyavirusten heimoon kuuluva Nairovirus. Endeemisiä alueita on osassa Afrikkaa, Aasiaa, Kaakkois-Eurooppaa, Lähi-itää ja Aasiaa.

Katso myös kartta ja maalista.

Endeemiset alueet on määritetty seroprevalenssin, vektorin esiintymisen ja tautitapausten raportoinnin perusteella. Vuosittain raportoidaan yli 1000 tapausta. Kaikki tartunnan saaneet eivät saa kliinistä tautia, arviolta joka viides tartunnan saanut sairastuu verenvuotokuumeeseen. Ilmaantuvuus on kasvussa ilmastonmuutoksen vuoksi. Kuolleisuus vaihtelee 4 - 20 prosentin välillä.

Tautitapauksia on erityisesti Balkanin alueella. Vuodesta 2002 alkaen Turkissa on raportoitu eniten tapauksia maailmassa (10 000 tapausta 15 vuoden aikana), tartuntoja on ollut erityisesti Anatolian niemimaalla. Bulgaria on ollut endeeminen maa 1950-luvulta lähtien ja tapauksia on raportoitu aiemmin useilta alueilta. Vuonna 2018 raportoitiin Euroopan tautikeskukselle Bulgariasta ainoastaan kuusi tapausta. Vuonna 2014 brittituristi sai tartunnan punkin puremasta Bulgariasta Burgasin alueella. Etelä-Venäjällä tautitapauksia on havaittu paljon.

Vuonna 2008 raportoitiin yksittäinen tautitapaus Kreikasta (tartunta Itä-Makedoniassa, Komotinin kunnassa). Espanjasta raportoitiin vuonna 2016 kaksi tapausta (kotoperäinen tartunta puutiaisen puremasta Avilan alueella ja tätä potilasta hoitaneen sairaanhoitajan veritapaturmasta lähtöisin ollut tartunta) ja yksi tapaus vuonna 2018 (metsästäjä, tartunta Avilan alueella).

Muualla tapauksia on paljon seuraavissa maissa: Afganistan, Albania, Arabiemiraatit, Iran, Kazakstan, Pakistan (erityisesti Balochistanin alue ja Karachi), Etelä-Afrikka, Tajikistan, Uzbekistan, Uganda.

Pääasiallinen vektori on Hyalomma-suvun puutiainen, tavallisimmin H. marginatum. Pohjoisella pallonpuoliskolla tartunnat ovat yleisimpiä touko-syyskuussa, Pakistanissa maalis-toukokuussa ja elo-lokakuussa.

CCHF-tartunnan saaneet eläimet ovat oireettomia. Virus tarttuu ihmiseen Hyalomma-puutiaisen puremasta tai puutiaisen murskaamisesta paljain käsin, infektoituneesta eläimestä (esim. lypsykarja, lammas, vuohi, sika, strutsi) teurastuksen tai muun käsittelyn yhteydessä tai Krimin-Kongon verenvuotokuumeeseen sairastuneen ihmisen veren tai eritteiden (virtsa, uloste ja muut ruumiin eritteet) välityksellä. Virus voi tarttua myös äidistä sikiöön raskauden aikana.

Sairastuneet ovat enimmäkseen olleet karjankasvattajia, maanviljelijöitä, teurastajia ja eläinlääkäreitä, harvemmin rauhanturvaajia tai matkailijoita. Matkailijan riski saada tartunta on pieni. Tartuntariski liittyy liikkumiseen endeemisellä alueella, esim. metsästys, vaellus tai telttailu (tartunta puutiaisen puremasta tai sairaasta eläimestä).  Terveydenhuollon työntekijä voi saada tartunnan sairastunutta ihmistä hoitaessaan (tartunta verestä tai eritteistä), jonka vuoksi varhainen CCHF epäily on tärkeää.

Ajankohtaista tietoa:

Euroopan tautikeskus ylläpitää vuosittain päivittyvää karttaa EU/EEA-maiden tilanteesta.

Itämisaika: 2 - 14 vuorokautta. Itämisaika riippuu tartuntatavasta. Punkin puremassa itämisaika on yleensä 1 - 3 vuorokautta (enintään 9 vuorokautta), eritteen välityksellä tapahtuneessa tartunnassa 5 - 6 vuorokautta (enintään 13 vuorokautta).

Taudinkuva: Äkillinen kuumetauti, lihaskipu, päänsärky, huimaus, niskakipu ja niskajäykkyys, silmien arkuus ja valonarkuus. Taudin alkuvaiheessa voi olla myös pahoinvointia, vatsakipua, oksentelua, ripulia, kurkkukipua. Vaikeissa tapauksissa 1 - 7 vuorokautta ensioireista verenvuodot, sekavuus ja elinvauriot (hepatiitti, akuutti munuaisten vajaatoiminta, akuutti hengitysvaje).

Altistumistiedot:

  • 14 vuorokauden sisällä ennen oireiden alkua oleskelu endeemisillä alueilla
    ja
  • tieto punkinpuremasta (aina sairastuneella ei ole havaintoa puremasta)
    tai
  • tieto kontaktista tautiin sairastuneeseen ihmiseen tai eläimeen (eläimen verelle tai eritteille altistuminen esim. teurastuksen yhteydessä).

Potilaan hoito: Opeta yskimishygienia. Tiukat kosketus- ja pisara- ja ilmavarotoimet. Katso .

  • Ribaviriinihoitoa on maailmalla käytetty. Tarkista hoidon asianmukaisuus ja annostelu viimeisen tutkimustiedon perusteella.

Hoitohenkilökunta: Käytä toimintaohjeessa määrättyjä henkilökohtaisia suojaimia ja noudata ehdottomasti kaikkia varotoimia.

  • Altistuksen (neulanpistotapaturma, eritteitä limakalvoille) jälkeistä ribaviriiniprofylaksia on maailmalla käytetty. Tarkista profylaksin asianmukaisuus ja annostelu viimeisen tutkimustiedon perusteella.