Gynekologisen endokrinologian läheteohjeet ja konsultaatiot

Kiireellisyys arvioidaan lähetteen perusteella. Onkologisen potilaan hedelmällisyyden säilyttämistä koskeva lähete on kiireellinen.

Sukupuoli-identiteetin ongelmissa lähete toimitetaan yleissairaalapsykiatrian transpoliklinikalle tai nuorisopsykiatrian poliklinikalle.

Pyydämme toimittamaan lähetteet sähköisesti, mikäli mahdollista.

Hedelmättömyys

Lähetteessä on oltava pariskunnan kummankin jäsenen tiedot ja esitiedot, olkoon kyse kumman tahansa hedelmättömyydestä.

Kiireellisyys riippuu pariskunnan iästä. Keskimäärin odotellaan vuoden verran (ei ehkäisyä, riittävästi yhdyntöjä ovulaation aikoihin). Tutkimukset on syytä aloittaa aikaisemmin, mikäli on erityistä syytä epäillä hedelmättömyyttä tai jos naisen ikä on yli 35 vuotta. Jos taas kyseessä on alle 30-vuotias nainen, joka on lopettanut pilleriehkäisyn, voi odotella 1–2 vuotta raskauden alkamista.

  • Todennäköisyyden positiivisen raskaustuloksen suhteen tulee olla yli 10 prosenttia hoitokertaa kohti, ja naisen yli 40 vuoden ikä laskee todennäköisyyden tälle tasolle.
  • Julkisella sektorilla ei hoideta, jos pariskunnalla on enemmän kuin yksi yhteinen lapsi.
  • Jos jommallakummalla on hepatiitti-B tai -C tai hiv, hoitojen toteuttaminen harkitaan tapauskohtaisesti, mutta asiasta on mainittava lähetteessä.
  • Ylipaino alentaa hedelmällisyyttä itsenäisenä tekijänä ja jos BMI on yli 35, potilaan on laihdutettava.
  • Mikäli pariskunnasta toisella tai molemmilla on huumeiden aktiivista käyttöä tai vieroitushoito meneillään, lapsettomuushoitoja ei tehdä ennen huumeongelman ratkeamista.
  • Mikäli toisella tai molemmilla on meneillään oleva tai juuri kärsitty vapausrangaistus, lapsettomuushoitoja ei toteuteta ennen sosiaaliviranomaisten kannanottoa asiaan.

Perusterveydenhuollossa otetaan hedelmättömyystutkimuksissa

  • Kunnollinen anamneesi: lapsettomuuden kesto, molempien aiemmat lapset/raskaudet, genitaalitulehdukset, yleissairaudet, tupakka- ja alkoholianamneesi ja seksuaalielämä
  • Status
  • Naisesta Papa-koe, PVK, S-TSH (ennen kello 10), prolaktiini ja klamydiavirtsanäyte
  • Miehestä siemennestetutkimus ja klamydiavirtsanäyte

Kuukautisongelmat

Lähetteessä tulee mainita

  • Aikaisempi kuukautisanamneesi, raskaudet, synnytykset, sairaudet, leikkaukset, lääkitys, käytetyt ehkäisyvalmisteet, liikunta, ravinto, painon muutokset ja muut oireet
  • Pituus, paino, verenpaine, karvoitus
  • Verikokeista raskaustesti, kilpirauhaskokeet, pieni verenkuva, prolaktiini
  • Progestiinikokeen (10 päivän ajan keltarauhashormonitabletteja) tulos

Jos kyseessä on primaari amenorrea, tarvitaan aikaisemman terveydentilan, liikunta- ja ruokailuanamneesin lisäksi kasvukäyrät sekä vanhempien pituus- ja puberteettitiedot.

Toistuvat keskenmenot

Lähetteessä tulee mainita

  • Raskauksien (synnytykset, keskenmenot, kohdun ulkopuoliset raskaudet) tapahtumavuodet ja kesto
  • Miten keskenmeno on todettu ja hoidettu, ovatko samasta vai eri parisuhteista?
  • Molempien terveydentila: lääkitys, tupakointi, nautintoaineiden käyttö
  • Naisen kuukautiskierto

Konsultaatiot

Kirjallinen tai puhelinkonsultaatio, puhelinnumero arkisin kello 8.00–15.30: 03 311 64677 (toimisto).