Tays Kuvantamiskeskus / kliininen fysiologia
Potilasohje FM1BE

Sydämen ultraäänitutkimus ruokatorven kautta

TEE-tutkimus tehdään sairastetun aivoverenkiertohäiriön jälkeen. Tutkimuksella halutaan selvittää, onko sydämessä tai aortassa sellaisia löydöksiä, joista voisi seurata verihyytymiä ja/tai niiden kulkeutumista aivoihin.

Tule paikalle noin 15 minuuttia ennen tutkimusaikaa, jotta verenkierto- ja hengityselimistösi ehtivät tasaantua.

Valmistautuminen tutkimukseen

  • Ole syömättä ja juomatta vähintään neljä tuntia ennen tutkimusta.
  • Älä käytä hajusteita tutkimukseen tullessasi.
  • Varaa tutkimukseen aikaa noin tunti.

Lääkitys

Voit ottaa aamulääkkeesi normaalisti pienen vesilasillisen kanssa.

Tutkimuksen kulku

Ensin suoritetaan sydämen ultraäänitutkimus rintakehän päältä. Kyynärvarren laskimoon laitetaan kanyyli. Tämän jälkeen tehdään sydämen ultraäänitutkimus ruokatorveen laitettavalla letkumaisella anturilla. Ultraäänitutkimuksella ruokatorven kautta näkyvyys sydämen tiettyihin rakenteisiin on erityisen hyvä. Ennen anturin laittoa nielu ja ruokatorvi puudutetaan nieltävällä puudutegeelillä.

Tutkimuksen jälkeen

Tutkimuksen jälkeen tulee olla kaksi tuntia syömättä ja juomatta.

Muuta huomioitavaa

Äkillistä infektiota (hengitystie- tai suolistoinfektio tai muu vastaava) sairastavalle ei tutkimusta voi tehdä. Mikäli sairastut, ota yhteyttä viimeistään tutkimusta edeltävänä päivänä sinut tutkimukseen lähettäneeseen poliklinikkaan tai hoito-osastoon.

Lisätiedot

Tutkimus tehdään Tays Keskussairaalan kliinisellä fysiologialla K-rakennuksen toisessa kerroksessa. Kulku tapahtuu pääaulan kautta.

Tutkimukseen liittyvät tiedustelut, ajanvarauksen peruutukset ja siirrot voit soittaa takaisinsoittonumeroon 03 3116 5146 tai lähettää tekstiviestillä numeroon 045 7395 9018. Olemme sinuun yhteydessä viimeistään seuraavana arkipäivänä.