Tays Kuvantamiskeskus / Kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede
Potilasohje KA1FN.p

Munuaistoiminnan gammakuvaus (myös diureettitehosteisena) lapset

Tulosta ohje tästä

Tutkimuksella selvitetään munuaisten toimintaa ja virtsateiden tilaa.

Kulku F-rakennukseen vain pääaulan kautta.

Tutkimukseen valmistautuminen

  • Varaa tutkimukseen aikaa noin tunti.    
  • Saa syödä ja juoda normaalisti.
  • Ennen tutkimusta pitää juoda runsaasti nestettä (vettä, mehua tai maitoa). Virtsata saa tavalliseen tapaan päivän aikana, myös ennen tutkimusta.
  • Diklofenaakki lääkettä (mm. Voltaren, Diclomex) sekä nesteenpoistolääkettä ei tule ottaa tutkimuspäivän aamuna.      

Tutkimuksen kulku

Lastenpoliklinikalla tai -osastolla lääkäri laittaa lapselle kanyylin laskimosuoneen. Kanyylin laittoa varten voi pyytää hoitajalta etukäteen puuduterasvaa, jotta pistäminen ei sattuisi.

Kliinisen isotooppilääketieteen yksikössä annetaan radioaktiivinen tutkimusaine kanyylin kautta suoneen. Aineen laittaminen ei satu. Aineen etenemistä munuaisissa seurataan kuvaamalla. Tutkimus tehdään selinmakuulla ja gammakamera kuvaa munuaisia selkäpuolelta. Kuvauksessa lapsen tulee olla paikallaan.

Tutkimustulos

Tutkimustuloksen saa hoitavalta lääkäriltä.

Voit kysyä

Kliininen isotooppilääketieteen yksikkö puh. (03) 311 66522 arkisin klo 8-14.