Tays Kuvantamiskeskus / Kliininen neurofysiologia
Potilasohje 4906.p
Video-EEG-tutkimus lapselle
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää erilaisten kohtauksellisten oireiden aikana tapahtuvat muutokset aivosähkötoiminnassa sekä lapsen käyttäytymisessä. Video-EEG-tutkimuksessa tehdään samanaikaisesti sekä aivosähkötoiminnan (EEG) jatkuvaa rekisteröintiä että videokuvausta.
Valmistautuminen tutkimukseen
-
Ottakaa lapsen omat lääkkeet mukaan.
- Lapsen hiusten ja pään alueen tulee olla puhtaat ja kuivat. Muotovaahdon, hiusgeelin ja rasvaisten ihovoiteiden käyttöä tulee välttää, jotta elektrodien kiinnitys onnistuisi hyvin. Tutkimuksen aikana hiuksia ei voi pestä. Suihkuun pääsee lähtöpäivänä.
- Lapsen puseron on oltava edestä napitettava tai vetoketjullinen. Osastolta voi lainata sairaalavaatteita.
- Lapsen tyypillisten oireiden tunnistamiseksi on hyvä, että toinen vanhemmista tai muu lapsen tunteva on läsnä tutkimuksen aikana ja huolehtii samalla lapsen päivittäisistä perustarpeista. Huoneessa on lisävuode vanhemman yöpymistä varten. Mikäli vanhemmilla ei ole mahdollisuutta hoitaa lasta tutkimuksen aikana, voi lasten neurologian yksiköstä tiedustella tarvittaessa lapsen perushoidon järjestämistä. Lasten neurologian yksikön takaisinsoittonumero on 03 311 66890.
- Lasta hoitavan vanhemman ruoat sisältyvät tutkimukseen (lukuun ottamatta tulopäivän lounasta). Mukaan voi myös ottaa omia eväitä. Osaston jääkaapissa voi halutessaan säilyttää omia eväitä. Mikroaaltouuni on vapaasti käytettävissä. Kahvia ja kuumia juomia tarjoillaan pyydettäessä.
Tutkimuksen kulku
Tutkimuksen aluksi lapsen hiuspohjaan ja kasvojen iholle kiinnitetään tutkimuselektrodit. Kiinnitykseen käytetään vesiliukoista tahnaa ja ihoystävällisiä tarroja.
Lapsen tulee olla tutkimushuoneessa koko video-EEG-tutkimuksen ajan. Huoneessa saa liikkua ja esimerkiksi katsella televisiota, pelata lautapelejä tai lukea. Kannattaa ottaa mukaan leluja, kirjoja, elokuvia (DVD) tai muuta ajankulua. Osastolla on Playstation 4 -pelikonsolit. Voitte myös ottaa mukaan oman kannettavan tietokoneen tai pelikonsolin. Kameroiden käyttö on kielletty. Sairaalassa on käytössä langaton internet (Tays_wifi).
Omaiset ja ystävät ovat tervetulleita vierailulle. Yksikössä ei ole virallisia vierailuaikoja. Tutkimushuone voi olla kaksipaikkainen, jolloin huonekaverin läsnäolo tulee huomioida.
Tutkimushenkilökunta työskentelee ympäri vuorokauden rekisteröintiä valvoen, mutta he eivät pysty antamaan tuloksia kesken tutkimuksen.