Tays Kuvantamiskeskus / radiologia
Potilasohje GD1AD.ped

Lasten vartalon, vatsan ja keuhkojen alueen tietokonetomografiatutkimus (TT)

Tulosta ohje tästä

Tietokonetomografia on tutkimusmenetelmä, jossa lapsesta otetaan tutkittavalta alueelta poikkileikekuvia. Kuvat muodostuvat röntgensäteiden ja tietokoneen yhteistyön tuloksena. Tutkimus on kivuton.

Tutkimus tehdään Kuvantamisyksikössä. Tutkimus kestää noin 15 minuuttia, joskus kiireelliset päivystystutkimukset aiheuttavat muutoksia tutkimusaikatauluun. Varaa tutkimuksessa käyntiin aikaa noin 60 minuuttia.

Valmistautuminen

Tutkimuksessa mahdollisesti käytettävän suonensisäisen varjoaineen takia lapselle laitetaan poliklinikalla tai osastolla laskimoon verisuonikanyyli. Lapsilla joilla on munuaissairaus tai lapsi käy sytostaattihoidossa, tarvitaan kahden viikon sisällä otettu kreatiniiniarvo.

Jos lapsella on käytössä insuliinipumppu tai glukoosinseurantasensori, kerro siitä tutkimukseen tullessasi kuvantamisen henkilökunnalle.

Keuhkojen alueen tutkimuksissa hengityksen pidättäminen on tärkeää. Pienillä lapsilla tarvitaan usein rauhoittavaa lääkitystä tai anestesiaa, jotta hengitys saadaan tauotettua ja lapsi pysyy paikallaan tutkimuksen ajan. Hoitava yksikkö järjestää anestesian ja osastopaikan.

Tutkimus

Tutkimuksen ajan lapsen tulee maata tutkimuspöydällä liikkumatta. Tutkimuksessa voidaan käyttää suonensisäisesti ruiskutettavaa varjoainetta. Varjoaine parantaa verisuonten ja kudosten näkyvyyttä. Se saattaa aiheuttaa ohimenevän lämmöntunteen vartalolla ja metallin maun suussa. Röntgenhoitajalla on lapseen koko ajan puhe-, kuulo- ja näköyhteys.

Tutkimuksen jälkeen

Tutkimuksen jälkeen voi lähteä kotiin ja lapsi voi syödä ja juoda normaalisti. Jos tutkimuksessa on annettu suonensisäistä varjoainetta, suosittelemme juomaan runsaasti vettä tai mehua tutkimuksen jälkeen.

Jos lapselle annetaan rauhoittavaa lääkettä tai tutkimus tehdään anestesiassa, jää hän tutkimuksen jälkeen osastolle seurantaan. Seuranta-ajan päättää osastolla hoitava lääkäri.

Lasta hoitava lääkäri kertoo tutkimuksen tuloksen. Ota yhteyttä hoitavaan yksikköön, mikäli sinulla on kysyttävää tai tiedossasi ei ole vastaanotto- tai soittoaikaa.