Tays Hatanpää
Potilasohje Hasa.20.69

Rintojen pienennysleikkaus rintakasvaimen hoitona (onkoplastinen reduktioplastia)

Ennen leikkausta

Tupakointi tulee lopettaa kaksi kuukautta ennen kiireetöntä leikkausta, ja tupakoimattomuuden tulee jatkua vähintään jälkitarkastukseen asti. Kiireellistä syöpäleikkausta varten tupakointi tulee lopettaa viimeistään, kun leikkauspäätös on tehty. Omega-3 -rasvahappoja sisältävät vitamiinivalmisteet ja muut luontaistuotteet pitää lopettaa viimeistään kaksi viikkoa ennen toimenpidettä verenvuotoriskin vähentämiseksi. Verta ohentavan lääkityksen (mm. Primaspan®, Disperin®, Asasantin®, Marevan®, Xarelto®) tauotus päätetään potilaskohtaisesti.

Leikkaus

Rintojen pienennysleikkaus (reduktioplastia) tehdään yleensä oireita aiheuttavan rintojen ylisuuren koon takia tai rintojen erikokoisuuden vuoksi. Samaa tekniikkaa voidaan käyttää rintakasvainleikkauksessa. Leikkauksessa rinnoista poistetaan kasvaimen lisäksi rauhaskudosta, rasvaa ja ihoa sekä muotoillaan rintaa. Samalla korjataan myös nännin laskeuma. Jos hoidettava rinta pienenee niin paljon, että potilaalle koituu leikkauksesta häiritsevä epäsymmetria, voidaan samassa leikkauksessa tervettä rintaa pienentää tai kohottaa.

Ennen leikkausta tehdään leikkauspiirrokset iholle tussilla. Leikkaustapa suunnitellaan potilaskohtaisesti. Imettäminen on todennäköisimmin mahdollista rintojen pienennysleikkauksen jälkeen. Mikäli nänni joudutaan siirtämään vapaana siirteenä tai poistamaan kokonaan, ei imettäminen onnistu.

Komplikaatiot

Ylipaino, tupakointi, diabetes ja muut yleissairaudet lisäävät komplikaatioiden riskiä. Leikkauksen komplikaatioita ovat jälkivuoto (2–5 %), kudosnesteen kertyminen (3–10 %), haavatulehdus (2–5 %) ja nännin tuntohäiriöt (5–15 %) sekä nännin (1–3 %), haavareunojen (10–20 %) ja rasvakudoksen (2–5 %) verenkiertohäiriöt. Mikäli verenvuoto on runsasta, voidaan se joutua hoitamaan uusintaleikkauksella. Nännin verenkiertohäiriö voi pahimmillaan johtaa koko nännin kuolioon (riski 0.5–1 %), jolloin nänni joudutaan poistamaan. Rasvakudoksen verenkiertohäiriöstä saattaa seurata kovettumia, jotka voivat tuntua rinnassa kyhmyinä. Yleensä nämä häviävät itsestään, mutta tarvittaessa muutosten luonne varmistetaan ultraäänitutkimuksella.

Yleisanestesiaan liittyvät komplikaatiot ovat harvinaisia, mutta mahdollisia. Pitkästä leikkauksesta saattaa aiheutua laskimoveritulppa alaraajaan tai keuhkoveritulppa, joka voi olla pahimmillaan hengenvaarallinen. Veritulpan estohoitona käytetään aina tukisukkia sekä tarvittaessa verenohennuslääkettä ihonalaisina pistoksina. Leikkauksen jälkeen on tärkeätä veritulppariskin vähentämiseksi nousta sängystä jaloittelemaan jo leikkauspäivänä.

Arpikasvu on yksilöllistä. Liiallista arpikasvua (arven punoitus, kutina ja kohoaminen) ehkäistään ja hoidetaan haavateipillä (Micropore), jota käytetään 1–3 kuukautta, jos iho sietää teippiä. Jos poikkeavaa arpikudosmuodostusta havaitaan tai sellaista on ollut aikaisemmin, teippihoitoa suositellaan jatkamaan 3–6 kuukautta. Voimakkaampaa arpea voidaan hoitaa myös silikoniteipillä (Mepiform) tai silikonigeelillä (KeloCote) useamman kuukauden ajan. Arpiin voi liittyä pysyvää hermokipua. Arvet ovat pysyvät, eikä niitä voida poistaa kokonaan millään keinolla, mutta ne vaalenevat useimmiten ajan myötä arven kypsyessä 1–2 vuoden aikana.

Leikkauksen jälkeen

Leikkauksessa rintoihin laitetaan yksilöllisesti laskuputket (dreenit) poistamaan verta ja kudosnestettä, ja ne poistetaan, kun eritys on jalkeilla olon ja päivittäisen liikkumisen jälkeen alle 30 ml vuorokaudessa, viimeistään kuitenkin kahden viikon kuluttua leikkauksesta.

Suihkuun saa mennä ensimmäisenä leikkauksen jälkeisenä päivänä. Saunomista ja uimista ei suositella ennen kuin haavat ovat parantuneet.

Haavateippejä pidetään 1–3 kuukautta vaihtaen ne 1–2 viikon välein. Repsottavat ja veriset teipit voi poistaa ja vaihtaa uusiin. Jos haava myöhemmin erittää, kannattaa teippi poistaa, suihkuttaa haavakohta ja peittää kuivalla sidetaitoksella. Haavojen erittely ja hidastunut paraneminen on varsin tavallista (10–40 %), koska haavat ovat pitkät ja ommelaineet saattavat nousta pintaan.

Tukirintaliivejä käytetään neljän viikon ajan ympäri vuorokauden. Kaarituellisia liivejä voi käyttää kuukauden kuluttua leikkauksesta, ja leikkaavan kirurgin ohjeistamana tietyissä tilanteissa aikaisemminkin. Heti leikkauksen jälkeen rintojen muoto voi olla tarkoituksella ”ylikorjattu” ja haavojen kohdalla iho rypytetty. Rinnat muotoutuvat ja iho supistuu useiden kuukausien ajan.

Erikoissairaanhoidosta kirjoitettavan sairauspoissaolon pituus on keskimäärin 2 viikkoa. Saat leikkauksen jälkeen ennen kotiutumista fysioterapeutilta tarkemmat ohjeet liikkumisesta toipumisaikana, mutta kuukauden kuluttua leikkauksesta voi harrastaa kaikkea liikuntaa tuntemuksien mukaan ilman rajoituksia.

Ompeleiden poisto

Haavoissa on tavallisesti sulavat ompeleet. Mikäli jokin ommelainekohta erittää ja kohdassa on näkyvissä ommelainetta pitäen haavaa auki ja eritystä yllä, voi näkyvän ommelaineen poistaa, kun leikkauksesta on kulunut pari viikkoa.

Jälkitarkastus

Sinulle annetaan 10–14 vuorokauden päähän leikkauksesta näyttöaika haavahoitajalle. Jälkikontrolli kirurgille sovitaan tarvittaessa ja ajoitetaan yksilöllisesti.

Ota yhteyttä, jos

  • haavasta on runsasta verenvuotoa
  • rinnoissa esiintyy lisääntyvää kipua, kuumotusta, punoitusta tai turvotusta
  • haavasta on märkäistä vuotoa
  • sinulla on ollut kuumetta yli 38 astetta vuorokauden ajan

Yhteydenotot

Ensisijaisesti Hatanpään sairaalan haavahoitaja, puhelin 03 311 58530, maanantai – perjantai kello 9–14

  • Hatanpään kirurgian poliklinikka, puhelin 03 311 58190 ma – pe kello 9–14
  • Rintasyöpähoitaja, puhelin 03 311 58743 ma – pe kello 9–14
  • Heräämö 1 arkisin kello 7.30–18.30, puhelin 03 311 58170
  • Kirurgian osasto 1, puhelin 03 311 59729
  • Arkisin kello 15 jälkeen ja viikonloppuisin Ensiapu Acutaan tai oman alueen sairaala- tai terveyskeskuspäivystykseen (soita ensin maksutta Päivystysapuun, puhelin 116 117)
  • Oman alueen terveysasemalle tai työterveyshuoltoon tai terveyspalvelujen neuvontaan

Jatkohoito

__ Alustavasti ei tarvetta syöpätautien poliklinikan jatkohoidolle.

__ Jatkohoito tapahtuu Tays Keskussairaalan syöpätautien poliklinikalla, R-rakennus (Radius).

Saat kutsun jatkohoitoon noin neljän viikon päähän leikkauksesta. Jatkohoitoasi koskevia ajanvarauksia voit seurata OmaTays-palvelun kautta www.omatays.fi.

Jos et kolmen viikon kuluttua leikkauksesta ole saanut tietoa jatkohoidon ajanvarauksista, voit kysyä aikaa syöpätautien poliklinikalta, puhelin 03 311 63136.

Esikäynnin yhteydessä saat Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen kokoaman tietopaketin. Halutessasi voit asioida myös siellä ja tavata tukihenkilön.

Voit halutessasi tutustua myös: