Tays / ortopedia
Potilasohje 96.21.10

Ohjeita yläraajamurtuman jälkeen kulmakipsin kanssa

Ensimmäisen viikon ajan tue levätessäsi koko yläraaja kohoasentoon tyynyillä siten, että koko käsi on reilusti sydämentason yläpuolella.
Huolellisella kohoasentohoidolla turvotus ja kipu lievittyvät.
Myös kylmäpakkauksia voi käyttää kudosten rauhoittamiseksi ja kivun lievityksessä.

Tee paljon seuraavaa harjoitusta: Vie sormet huolellisesti nyrkkiin (peukalo päällimmäiseksi). Ojenna sormet aivan suoraksi ja erilleen toisistaan, myös peukalo.
Sormien tulee koukistua turvotuksen vähentymisen myötä niin paljon, että ne koskettavat kämmenpohjaa ja rystyset myös koukistuvat kunnolla.

kulmakipsi 2

Kosketa peukalolla jokaisen sormen päätä.

kulmakipsi 3

Pyöritä peukalolla suurta ympyrää molempiin suuntiin.

kulmakipsi 4

Olkaniveltä saa liikutella vapaasti.
Muista myös hyvä ryhti sekä hartioiden rentous niin levossa kuin liikkuessa.
Nostele makuulla ollessasi kättä pään yläpuolelle tyynylle toisen käden avulla. Samaa nostoliikettä voi tehdä myös istuen ja seisten.

kulmakipsi 5

Kantolenkki on käytössä koko kulmakipsauksen ajan.
Sen saa kuitenkin ottaa aina välillä pois painamasta niskaa. Tällöin kipsikäsi on tuettava tyynyin luontevaan asentoon.

kulmakipsi 6

Kipsikättä saa kevyesti käyttää päivittäisten toimien yhteydessä esimerkiksi syödessä tai pukeutumisen yhteydessä. Käden luonteva käyttö edistää toipumista.
Murtuma ei kuitenkaan kestä kantamista, nostamista, tukeutumista, vetämistä tai työntämistä, joten huomioi tämä käyttäessäsi kättä kipsausaikana.