Tays / tuki- ja liikuntaelinkirurgia
Potilasohje 20.21.01

Ommellun tai hakasilla suljetun haavan hoito kotona

Puhtaus on tärkeää haavan paranemisen kannalta. Vältä haavan turhaa koskettelua, ettei siihen kulkeudu bakteereja. Kuivaa haava ei tarvitse peittää sidoksella, ellei siihen ole erityistä syytä.

Haava-aluetta ei pidä hoitaa antiseptisilla aineilla tai antibiootti voiteilla, ellei siihen ole annettu erillistä ohjeistusta.

Vältä haavan parantumisen ajan voimakasta haavan venytystä tai hankausta. Mikäli haava alkaa vuotaa verta, voi haava-aluetta painaa puhtaalla harsotaitoksella 10-20 minuuttia, joka yleensä rauhoittaa verenvuodon.

Raajojen alueella kohoasento ehkäisee turvotusta haava-alueella.

Peseytyminen

Pese kätesi aina huolellisesti ennen haava-alueen koskettamista tai sidosten vaihtoa.

Haavan saa kastella vuorokauden kuluttua haavan ompelusta, eikä sitä tarvitse peittää suihkuun mennessä. Haava-aluetta ei kuinkaan saa hangata eikä pestä saippualla. Haavateippiä ei poisteta suihkuun mentäessä.

Haavan päälle laitetun sidoksen voi poistaa 1-2 vuorokauden kuluttua haavan ompelusta. Jos haavataitoksen alle on laitettu haavan suojaksi haavateippi (ruskea/valkoinen), saa haavateippi olla paikoillaan tikkien poistoon saakka, ellei erillistä ohjeistusta anneta.

Saunaan, uimaan tai kylpyyn saa mennä, kun ompeleiden tai hakasten poistosta on kulunut vuorokausi. Mikäli haavasi on suljettu ihon sisäisin ompelein, saa saunaan, uimaan tai kylpyyn mennä aikaisintaan 3vk kuluttua haavan sulusta tai kun haava on kunnolla parantunut. Mikäli haava aukeaa tikkien poiston jälkeen, pitää odottaa siihen saakka, että haava on umpeutunut.

Ompeleiden tai hakasten poisto

Poistata ompeleet tai hakaset ______________________ kuluttua terveyskeskuksessa tai työterveyshuollossa. Varaa itse aika ompeleiden poistoon.

Mikäli haavasi on suljettu ihon sisäisillä sulavilla ompeleilla, ei ompeleiden poistoa tarvita. Haavan pintaan saattaa kuitenkin nousta valkoisia langan pätkiä, jotka ovat sulavan ommelaineen jäänteitä. Nämä näkyvät langan päät voi poistaa kevyesti vetämällä, jotta alueelle ei kehity lankafisteliä. Lankafisteli pitää haavaa auki ja alueelle saattaa tulla punoittava pieni märkänäppylä. Tällöin hoitona on langan pää poistaminen eikä antibioottia tarvita.

Ota yhteyttä lääkäriin, jos:

  • haavasta vuotaa runsaasti verta, eikä vuoto tyrehdy 10-20min painamisen jälkeen
  • haava-alueella on lisääntyvää kipua, turvotusta, punotusta tai kuumotusta
  • haavasta tulee sameaa, märkäistä/kellertävää vuotoa
  • haava aukeaa
  • sinulla on yli vuorokauden kestänyt 38 °C ylittävä kuume tai esiintyy vilunväristyksiä
  • mikäli lääkäri toteaa tulehduksen, ilmoita siitä sinua hoitaneeseen yksikköön (osastolle tai poliklinikalle) infektiotietojen rekisteröintiä varten.

Yhteystiedot

Tarvittaessa voit olla yhteydessä

  • Leiko-osasto, puhelin 044 4728571 (kello 8-18)
  • Tuki- ja liikuntaelinkeskus puhelin 03 311 66307 (iltaisin ja viikonloppuisin)

Käytössämme on takaisinsoittopalvelu. Toimi vastaajan ohjeen mukaan, soitamme sinulle takaisin.