Ihottumat ja muut ihosairaudet
Ihotautien kirjo on laaja ja erilaisia diagnooseja on kymmenittäin. Suurin osa ihosairauksista on kroonisia sairauksia, joihin ei ole parantavaa hoitoa, mutta joiden oireita voidaan lievittää monin tavoin. Pääosaa ihottumista hoidetaan perusterveydenhuollossa, mutta ongelmatilanteissa potilas voidaan lähettää Taysin ihotautilääkärin vastaanotolle.
Yleisin ihottuma on atooppinen ekseema, jota on 15–30 prosentilla suomalaisista jossain elämänvaiheessa. Toinen melko yleinen ihottuma on psoriaasi, jota sairastaa arviolta kaksi prosenttia väestöstä. Taipumus sairastua niin atooppiseen ekseemaan kuin psoriaasiinkin on perinnöllinen.
Taysissa hoidamme myös allergisia ihottumia, nokkosihottumaa, rakkulatauteja ja muita ihon autoimmuunitauteja, vaikeaa aknea, ihoinfektioita ja infektiosairauksiin liittyviä ihottumia sekä hiusten ja hikirauhasten sairauksia. Lisäksi moniin yleissairauksiin, kuten diabetekseen, kilpirauhassairauksiin ja muihin aineenvaihduntahäiriöihin, liittyy iho-oireita.
Lähete ja tutkimukset Taysissa
Ihottumapotilaan tutkimukset ja hoito aloitetaan perusterveydenhuollossa ja suurin osa ihottumista hoituukin näin.
Ongelmatilanteissa hoitava lääkäri lähettää potilaan tutkimuksiin tai hoitoon Taysin ihotautipoliklinikalle. Lähettävä lääkäri voi myös konsultoida ihotautilääkäriä ilman, että potilaan tarvitsee tulla käymään Taysissa.
Jos ihosairauden diagnoosi ei selviä tai hoito ei onnistu perusterveydenhuollossa, hoito tapahtuu Taysissa. Potilas saa yleensä ensin kutsun poliklinikkakäynnille, missä suunnittelemme tarvittavat jatkotutkimukset, kuten koepalan oton, laboratoriotutkimukset tai allergiatestit. Allergiatestausta varten lähetämme potilaan allergiakeskukseen.
Ihottumien ja ihosairauksien sairaalahoito
Ihottumapotilaat saavat poliklinikalla sairaanhoitajan opastamana paikallishoito-ohjausta ja tarvittaessa voimme järjestää paikallishoitokäyntejä sairaanhoitajan vastaanotolle. Valohoitoyksikössä käytössämme ovat kapeakaista-UVB-, paikallis-PUVA- sekä kylpy-PUVA-hoitolaitteet. Tays Sastamalan sisätautien poliklinikan yhteydessä on myös mahdollista saada valohoitoa.
Erityisen vaikeat ihottumat, joiden hoito ei onnistu kotona tai polikliinisesti, hoidetaan ihosairauksien vuodeosastolla KEI2.
Ihottumat ovat usein pitkäkestoisia, vaikeuttavat potilaan jokapäiväistä elämää ja voivat aiheuttaa työkyvyttömyyttä. Tämän vuoksi kuntoutusohjaaja ja sosiaalityöntekijä ovat myös mukana potilaan hoitotiimissä.
Vastuuhenkilöt
Ylilääkäri Maria Lönnrot
Osastonhoitaja Sanna Moksén