MWT-tutkimus, Maintenance of Wakefulness Test

Hereilläpysymistutkimus

Hereilläpysymistutkimus on päiväaikainen vireystilaa mittaava tutkimus, jonka avulla arvioidaan kykyä pysytellä hereillä rauhallisessa ympäristössä. Tyypillisesti tutkimusta käytetään esimerkiksi päiväväsymyksestä kärsivän ammattiautoilijan työkyvyn tutkimiseen. Tutkimuksella voidaan myös arvioida jo todetun uniapnean hoidon vaikutuksia.

Tutkimuksessa rekisteröidään aivojen sähköistä toimintaa, silmänliikkeitä sekä purentalihasten aktiviteettia. Tutkimuksesta tallennetaan myös kuva ja ääni.

Hereilläpysymistutkimukseen valmistautuminen

Kutsukirjeen mukana lähetämme unipäiväkirjan, jota tutkittava potilas täyttää kahden viikon ajan ennen tutkimuskäyntiä. Mikäli kutsukirjeen vastaanottamisesta on alle kaksi viikkoa tutkimuskäyntiin, täytetään unipäiväkirjaa sen vastaanottamisesta tutkimuskäyntiin asti.

Unipäiväkirjaan merkitään myös säännöllinen ja tarvittaessa otettava lääkitys. Lisäksi täytetään unikyselykaavake.

Mikäli erillisiä ohjeita ei ole annettu, voi ennen tutkimusta noudattaa normaalia säännöllistä lääkitystä.

Tutkimusta edeltävänä vuorokautena täytyy välttää ylimääräistä valvomista. Myöskään piristäviä elintarvikkeita tai nautintoaineita, kuten kola- tai energiajuomia, kahvia, teetä, suklaata tai tupakkaa, ei saa käyttää tavallista enempää.

Ennen tutkimukseen saapumista

Ennen tutkimuskäyntiä täytyy peseytyä. Erityisesti hiukset ja kasvot on pestävä, koska elektrodit kiinnittyvät paremmin puhtaisiin, rasvattomiin hiuksiin ja ihoon. Pesun jälkeen ei saa käyttää hiustenmuotoilutuotteita tai ihovoiteita. Pyydämme myös välttämään voimakkaiden hajusteiden käyttöä

Mikäli mahdollista, myös parta ja viikset kannattaa ajaa pois, jotta kasvojen alueelle laitettavat anturit pysyvät paremmin paikoillaan.

Mitä mukaan tutkimukseen?

  • Täytetty unipäiväkirja ja unikyselykaavake
  • Tutkimuksen aikana tarvittavat omat säännölliset ja tarvittaessa otettavat lääkkeet
  • Mukava vaatetus
  • CPAP-ylipainehengityslaite, jos sellainen on käytössä

Tutkimuskäynti

Hereilläpysymistutkimusta varten elektrodeja kiinnitetään pään alueelle hiusten sekaan vesiliukoisella kipsipastalla sekä tarraelektrodeja iholle kasvojen alueelle.

Tutkimus tehdään yleensä kotona nukutun yön jälkeen. Tutkimuksen kannalta on tärkeää, että tutkittava nukkuu edellisenä yönä tavanomaisesti, mielellään vähintään kuusi tuntia.

Tutkimus koostuu neljästä enintään 40 minuuttia kestävästä otoksesta, joiden aikana on tarkoitus pysytellä hereillä. Aloitamme ensimmäisen otoksen 1,5–3 tuntia aamuheräämisestä ja toistamme niitä kahden tunnin välein. Ennen jokaista otosta kiinnitämme johdot vahvistimeen ja testaamme laitteet.

Otoksen aikana tutkittava istuu silmät auki puoli-istuvassa asennossa sängyllä, jonka pääty on kohotettuna. Huone on valaistu himmeästi. Tarkoituksena on pysytellä hereillä eteenpäin katsoen niin pitkään kuin mahdollista. Itseään ei saa yrittää pitää hereillä millään erityisellä keinolla, kuten laulamalla, puhumalla, nipistelemällä tai läpsimällä.

Matkapuhelin on suljettava aina otoksen ajaksi. Ruokailusta ja mahdollisesta tupakoinnista täytyy olla vähintään puoli tuntia ja esimerkiksi videopelien pelaaminen pitää lopettaa viimeistään viisitoista minuuttia ennen otoksen alkua.

Väliajoilla on pysyteltävä hereillä. Tutkimushuoneessa voi esimerkiksi katsella televisiota tai elokuvia, pelata pelejä tai lueskella lehtiä. Myös omaa ajanvietettä voi ottaa mukaan, jotta päivän saa kulumaan mukavasti. Tutkimushuoneessa saa käyttää matkapuhelinta, tablettia tai kannettavaa tietokonetta väliajoilla, mutta otoksen aikana niiden on ehdottomasti oltava suljettuina.

Tutkimuspäivän aikana ei saa nauttia piristäviä elintarvikkeita, ellei lähettävä lääkäri ole toisin määrännyt.

Hereilläpysymistutkimuksen aikana tutkittava saa lounaan ja päivällisen sekä tarvittaessa välipalaa. Tutkimuksen päättymisajankohta riippuu ensimmäisen otoksen aloitusajankohdasta, mutta yleensä tutkimus päättyy viimeistään kello 16.

Tutkimuksen jälkeen

Tutkimuspäivän jälkeen elektrodit irrotetaan. Vesiliukoisella kipsipastalla hiusten sekaan kiinnitetyt elektrodit ovat kovettuneet paikoilleen, joten ne on irrotettava suihkussa lämpimällä vedellä ja hiustenpesulla. Tätä varten unilaboratoriosta saa pyyhkeen, ja tarjolla on hiustenpesuaineita ja myös hiustenkuivaaja.

Kliinisen neurofysiologian lääkäri laatii hereilläpysymistutkimuksesta lausunnon tutkimukseen lähettäneelle lääkärille. Lähettävä lääkäri kertoo tutkimustulokset potilaalle myöhemmin.