Uni-EEG, elektroenkefalografia
Unideprivaatiotutkimus
Aivosähkökäyrä- eli EEG-tutkimusta käytetään toiminnallisten aivohäiriöiden, erityisesti epilepsian, diagnostiikassa. Unideprivaatio-EEG tehdään yleensä siinä tapauksessa, jos tavallisessa EEG-tutkimuksessa tulos on jäänyt epävarmaksi tai on saatu normaali löydös, mutta on kuitenkin syytä tutkia lisää esimerkiksi kohtauksellisia oireita.
Unideprivaatio-EEG -tutkimuksessa tutkittavan henkilön on tarkoitus nukahtaa rekisteröinnin aikana. Tätä varten tutkimus tehdään 24 tunnin valvomisen jälkeen aamulla.
Aivosähkökäyrän mittaamiseen käytetään yleensä kumiverkolla pään pinnalle, hiusten sekaan kiinnitettäviä elektrodeja tai erityistä EEG:n mittaukseen tarkoitettua myssyä. Tutkimuksessa rekisteröidään myös silmänliikkeitä, sydämen rytmiä sekä hengitysliikkeitä. Lisäksi joskus rekisteröidään lihasaktiviteettia esimerkiksi raajoista. Tutkimuksesta tallennetaan kuva ja ääni.
Unideprivaatiotutkimukseen valmistautuminen
Ennen aamulla tehtävää unideprivaatio-EEG -tutkimusta on valvottava yhtäjaksoisesti 24 tuntia, eli on valvottava tutkimusta edeltävä päivä ja yö. Tutkimuksen onnistumisen kannalta on tärkeää, että valvomisjakson aikana ei nukahda hetkeksikään.
Säännöllisesti otettavat lääkkeet voi ottaa tavalliseen tapaan, jos erillistä ohjetta ei ole annettu. Tutkimusta edeltävän vuorokauden eli valvomisjakson aikana on vältettävä tarvittaessa otettavaa lääkitystä, mikäli se ei ole hoidon kannalta välttämätöntä.
Tutkimuspäivän aamuna ei saa käyttää piristäviä aineita, kuten kahvia, teetä, kola- ja energiajuomia, suklaata tai tupakkaa. Muuten saa syödä ja juoda tavalliseen tapaan.
Tutkimukseen tultaessa hiusten ja kasvojen tulisi olla puhtaat, sillä elektrodit toimivat paremmin puhtaassa, rasvattomassa ihossa. Hiustenmuotoilutuotteita tai kasvovoiteita ei saa käyttää. Pyydämme välttämään myös voimakkaiden hajusteiden käyttöä.
Tutkimuskäynti
Tutkimuksen valmistelee ja rekisteröi kliinisen neurofysiologian hoitaja. Tutkimus valmisteluineen kestää noin kaksi tuntia, josta aivosähkökäyrän rekisteröintiaikaa on 1,5 tuntia. Aivosähkökäyrää mittaavien elektrodien kiinnitys voi tuntua epämukavalta, mutta tutkimus on kivuton ja täysin turvallinen.
Valmistelujen alkaessa on otettava mahdolliset silmälasit ja korvakorut pois. Aivosähkökäyrän mittaamista varten pään pinnalle hiusten sekaan kiinnitetään elektrodeja kumiverkon avulla. Elektrodeihin laitetaan vesiliukoista suolapastaa, joka varmistaa hyvän johtavuuden.
Rekisteröinnin ajan tutkittava henkilö makaa mahdollisimman rentona sängyllä selällään. Rekisteröinnin aikana tehdään aktivaatioita. Vilkkuvaloaktivaatiossa tutkittavan yläpuolella vilkkuu valo eri nopeuksilla, ja häntä pyydetään sulkemaan ja avaamaan silmiään. Hyperventilaatioaktivaatiossa pyydetään hengittämään voimakkaasti sisään ja ulos muutamien minuuttien ajan.
Aktivaatioiden jälkeen tutkittavan on tarkoitus nukahtaa ja nukkua rekisteröinnin aikana.
Tutkimuksen jälkeen
Tutkimuksen jälkeen elektrodit irrotetaan. Hiusten sekaan voi jäädä vesiliukoista suolapastaa, mutta se lähtee seuraavassa hiustenpesussa.
Kliinisen neurofysiologian lääkäri laatii EEG-tutkimuksesta lausunnon tutkimukseen lääkärille. Lähettävä lääkäri kertoo tutkimustulokset potilaalle myöhemmin.