CT-tutkimus, tietokonekerroskuvaus, TT-tutkimus

Tietokonetomografia

Tietokonetomografia eli tietokonekuvaus on kuvausmenetelmä, jossa käytetään röntgensäteilyä ja vaativaa tietokonelaskentaa. Tutkimuksessa otetaan poikkileikekuvia, joista saadaan eroteltua erilaisia yksityiskohtia, ja ohuista leikkeistä saadaan koottua kolmiulotteisia kuvamalleja. Tutkittavalle TT-tutkimus on kivuton, helppo ja nopea.

TT-tutkimus soveltuu minkä tahansa kehon alueen tai elimen tutkimiseen, esimerkiksi pään, kaulan, vartalon ja raajojen kuvauksiin. Sitä voidaan käyttää myös apuvälineenä, jos otetaan koepaloja tai tehdään toimenpiteitä sellaisiin syviin kohteisiin, joihin ei saada näköyhteyttä muilla laitteilla.

TT-tutkimukseen valmistautuminen

Suuressa osassa tietokonetomografiatutkimuksia käytetään laskimoon annettavaa jodivarjoainetta, joka parantaa rakenteiden erottuvuutta.

Koska jodivarjoaine poistuu munuaisten kautta virtsan mukana, on ennen sen antamista varmistettava, että munuaiset toimivat normaalisti. Tämä tapahtuu verikokeella ennen kuvausta.

Lisäksi viimeistään tutkimusta aloitettaessa pitää ilmoittaa, jos on aiemmin saanut allergisen reaktion jodivarjoaineesta.

Jos kuvattava tietää tai epäilee olevansa raskaana, ei mielellään tehdä TT-kuvausta lainkaan. Asiasta on ilmoitettava jo lähettävälle lääkärille TT-kuvausta suunniteltaessa.

Tutkimuksen kulku

Tietokonetomografialaite muistuttaa isoa rengasta, jonka sisällä kiertää röntgenputki ja säteitä mittaava ilmaisin. Rengas on molemmista päistään avoin, joten kuvaus ei tunnu ahdistavalta.

Potilas makaa paikallaan tutkimuspöydällä, joka liikkuu hitaasti "renkaan" eli kuvausputken sisällä kuvauksen aikana. Vartalon alueen tutkimuksissa potilasta pyydetään lisäksi pidättämään hengitystä, jotta kuvaus onnistuu mahdollisimman hyvin. Kuvaus on hyvin nopea, ja yksittäinen hengityspidätys on lyhyt.

Kyynärtaipeen laskimoon annettu varjoaine saattaa aiheuttaa ohimenevää lämmöntunnetta ja lievää metallin makua suuhun.

Varsinainen kuvaus kestää 5–20 minuuttia, mutta koko tutkimus voi kestää pidempäänkin, jos kuvataan sellaista kohdetta, joka vaatii esivalmisteluja.

Jos kuvauksen yhteydessä annetaan laskimonsisäistä varjoainetta, on tutkimuksen jälkeen hyvä juoda hieman tavanomaista enemmän vettä. Varjoaine poistuu elimistöstä munuaisten kautta ja ylimääräisen nesteen juominen edesauttaa varjoaineen poistumista.

Tutkimuksen jälkeen

Tutkimuksen tuloksen kuulee hoitavalta lääkäriltä. Mikäli on kysyttävää tai jollei tiedossa ole soitto- tai vastaanottoaikaa, tulee ottaa yhteyttä hoitavaan yksikköön.