Lasten ja nuorten aivokasvaimet

Lasten ja nuorten syövistä kolmasosa on keskushermoston kasvaimia. Yleisin aivokasvainryhmä ovat aivojen tukikudoksen kasvaimet eli glioomat, joita on sekä hyvän- että pahanlaatuisia. Lasten yleisin pahanlaatuinen aivokasvain on medulloblastooma. Taysissa aivokasvain poistetaan leikkauksessa, minkä jälkeen potilas saa tarvittaessa solunsalpaaja- tai sädehoitoa.

Aivokasvainten oireet johtuvat usein aivo-selkäydinnesteen kierron häiriöstä. Kohonnut kallonsisäinen paine oireilee pahenevana päänsärkynä, aamuisena pahoinvointina ja tasapaino-ongelmina. On kuitenkin hyvä muistaa, että päänsäryn taustalla on hyvin harvoin aivokasvain.

Suomessa lasten ja nuorten aivokasvaimia hoidetaan useimmiten kasvainkohtaisilla kansainvälisillä hoito-ohjelmilla. Ennusteet vaihtelevat suuresti ja riippuvat diagnoosin lisäksi muun muassa potilaan iästä, kasvaimen perimätekijöistä sekä taudin levinneisyydestä muuhun keskushermostoon.

Aivot ovat herkät ja haavoittuvat, joten niiden alueelle kohdistuviin hoitoihin liittyy tavallista enemmän hankalia sivuvaikutuksia.

Tutkimukset Taysissa

Epäily aivokasvaimesta herää usein oireiden ja lääkärin tekemien löydösten perusteella. Aivokasvainta ei voi tunnistaa verikokeista. Syöpäepäilystä on syytä konsultoida päivystyksellisesti ja sopia jatkoselvittelyjen toteutuksesta.

Taysissa potilaalle tehdään pään tai koko keskushermoston magneettikuvaus. Yleensä kuvaus saadaan järjestettyä joko samalle tai seuraavalle päivälle.

Tutkimusten suunnittelussa konsultoimme jo heti alkuvaiheessa neurokirurgia. Jos potilaalla todetaan magneettikuvissa aivokasvain, neurokirurgi suunnittelee kasvaimen poiston lähipäiville.

Aivokasvaimen kirurginen hoito

Joskus potilaalle joudutaan asentamaan päivystyksellisesti aivo-selkäydinnesteen keinotekoinen kiertojärjestelmä eli niin sanottu shuntti. Tällä voidaan hoitaa kohonnutta kallonsisäistä painetta, joka johtuu kasvaimen aiheuttamasta aivo-selkäydinnesteen kiertohäiriöstä.

Aivokasvaimen leikkaa neurokirurgi ja leikkausajankohta riippuu kasvaimen koosta, sijainnista ja sen aiheuttamista oireista. Joka tapauksessa kasvain pyritään yleensä poistamaan muutaman päivän sisällä kokonaisuudessaan, vaikka aina tämä ei ole mahdollista.

Leikkauksessa kasvaimesta saadaan myös koepala patologin tutkittavaksi. Jatkohoito riippuu hyvin paljon koepalavastauksesta eli onko kyseessä hyvän- vai pahanlaatuinen muutos.

Solunsalpaaja- ja sädehoito

Hyvänlaatuisen aivokasvaimen hoito sisältää vain kasvaimen kirurgisen poiston ja sen jälkeisen seurannan.

Pahanlaatuisen aivokasvaimen hoito voi koostua kirurgian lisäksi solunsalpaajahoidosta ja sädehoidosta. Räätälöimme jokaisen potilaan hoidon tautikohtaisesti.

Jos potilas saa solunsalpaajahoitoja, hänelle asennetaan nukutuksessa hoitojen antamista varten tunneloitu keskuslaskimokatetri. Tämän kautta voimme antaa tarvittavat lääkehoidot ja ottaa kaikki verinäytteet ilman pistoksia.

Hoitojen kesto ja vahvuus vaihtelevat tautikohtaisesti. Tyypillisesti pahanlaatuisen aivokasvaimen hoito kestää noin yhden vuoden. Sädehoitoa annetaan arkipäivisin muutaman viikon ajan. Solunsalpaajalääkitykset ovat yleensä muutaman päivän mittaisia osastojaksoja 3–6 viikon välein. Perheenjäsenet voivat yöpyä tarvittaessa potilashotellissa.

Hoitojen sivuvaikutukset

Solunsalpaajahoitojen sivuvaikutuksena on usein huonovointisuutta, jota voidaan ennaltaehkäistä ja hoitaa pahoinvointilääkityksellä.

Useimmat solunsalpaajat aiheuttavat veriarvojen alentumista ja lisäävät infektioriskiä. Lapsi ei voi osallistua hoitojen aikana päivähoitoon. Isompien lasten ja nuorten kohdalla voidaan koulunkäyntiä harkita myös hoitojen aikana.

Myös punasolujen ja verihiutaleiden väheneminen on tavanomaista sytostaattihoitojen sivuvaikutuksena ja potilas saattaa tarvita ajoittain punasolu- ja verihiutaletankkauksia.

Sädehoidolla on lievän pahoinvoinnin lisäksi varsin vähän välittömiä haittavaikutuksia. Aivan pienillä lapsilla sädehoitoa pyritään välttämään sen aiheuttamien pitkäaikaishaittojen vuoksi. Alle kouluikäiset joudutaan useimmiten nukuttamaan sädehoitojen ajaksi, koska hoidon aikana pitää olla täysin paikallaan.

Seuranta Taysissa

Lasten ja nuorten aivokasvainten ennusteet vaihtelevat suuresti. Osa kasvaimista on hoidettavissa pelkällä kirurgialla ja toiset taas vaativat monimuotoisen ja pitkäkestoisen hoidon.

Kasvainten hoidon jälkeinen seuranta jatkuu vuosia. Alkuun seuraamme erityisesti kasvaimen uusiutumista kuvantamistutkimuksilla ja myöhemmin enemmän pitkäaikaishaittavaikutuksia.

Sädehoidosta aiheutuu monille potilaille erilaisia hormonihäiriöitä. Näiden diagnostiikka ja hoito toteutetaan yhteistyössä lastenendokrinologien kanssa.

Hoitotiimimme

Taysissa lasten ja nuorten aivokasvainten hoitoon osallistuu moniammatillinen hoitotiimi. Diagnostiikasta ja hoidosta vastaavat lasten veri- ja syöpätautien erikoislääkärit yhdessä neurokirurgien kanssa.

Hoidon käytännön toteutukseen osallistuvat lisäksi sairaanhoitajat, fysioterapeutti, psykologi, ravitsemusterapeutti, kuntoutusohjaaja, sosiaalityöntekijä, opettaja ja tarvittaessa myös pastori.

Fysioterapeutti osallistuu potilaan yleiskunnon ylläpitämiseen ja erityisesti hoidon jälkeiseen kuntouttamiseen. Ravitsemusterapeutti osallistuu potilaan ravitsemustilanteen arviointiin ja lisäravitsemusten suunnitteluun, koska syömisongelmat ovat tavanomaisia syöpää sairastavilla.

Sosiaalityöntekijä auttaa taloudellisten tukien hakemisessa. Kuntoutusohjaaja auttaa potilaan koti- ja kouluasioissa, ja sairaalakoulun opettaja vastaa potilaiden koulunkäynnistä. Psykologin apu on koko perheen saatavilla.

Vastuuhenkilöt

Osastonylilääkäri Olli Lohi
Apulaisylilääkäri Mikko Arola
Erikoislääkäri Katriina Parto
Osastonhoitaja Sirpa Bamberg