Julkaistu 18.2.2022
Tutkijahaastattelussa suuradiologi Jorma Järnstedt:
Radiologian tekoälytutkimus sai uusia säikeitä Chiang Maista
Tekoäly tuskin milloinkaan korvaa radiologia. Mutta radiologit, jotka käyttävät tekoälyä, tulevat korvaamaan ne radiologit, jotka eivät sitä käytä, sanoo tekoälytutkimusta tekevä suuradiologi Jorma Järnstedt.
Tays Kuvantamiskeskuksen S-kuvantamisen vastuulääkäri, suuradiologi Jorma Järnstedt vastaa haastattelupyyntöön Thaimaan toiseksi suurimmasta kaupungista Chiang Maista. Kolmen kuukauden tutkimusvapaa on pian päättymässä ja paikallisen yliopiston kanssa yhteistyössä kerätty tutkimusaineisto kasassa.
Järnstedt tutkii tekoälyn mahdollisuuksia radiologisessa diagnostiikassa.
− Meillä on Suomessa valtavan hyvä otos kasvojen alueen kuvausdataa käytössämme. Lisäksi on kuitenkin tärkeää saada aineistoa muilta mantereilta geneettisesti erilaisesta väestöstä. Sitä olen täällä kerännyt sekä samalla luennoinut opiskelijoille ja verkostoitunut kollegojen kanssa, hän kertoo.
Kansainvälinen verkosto inspiroi
Lisäksi tutkimusvapaa ja maisemanvaihdos ovat antaneet mahdollisuuden istua alas tutkimuksen ääreen.
− Oman kliinisen työn ja opetuksen ohessa pystyy tutkimusta varten etsimään yksityiskohtia mutta ei ehdi kunnolla yhdistämään asioita. Se vaatii pitkäjänteisempää ajattelua. Täällä olen näiden kolmen kuukauden aikana edistänyt tutkimusta ja oppinut enemmän kuin kotona kolmessa vuodessa, hän sanoo.
Chiang Main yliopiston Järnstedt valitsi tutkimusvapaansa kohteeksi myös asioiden helppouden vuoksi.
− Tänne on helppoa ja turvallista matkustaa, ympärillä on kansainvälistä porukkaa ja hyvät yhteydet esimerkiksi Japaniin ja Kiinaan. On antoisaa, kun saa keskustella kollegojen kanssa, jotka ovat valtavan kiinnostuneita samoista asioista. Ennakkoluulojen varaan ei kannata rakentaa mitään, itse olen esimerkiksi Malawissa nähnyt röntgenkuvia, joita laadukkaampia ei ole missään, hän sanoo.
Ihmisessä on paljon opittavaa tekoälylle
Järnstedtin tekoälytutkimus on osa tutkimuskokonaisuutta, jossa etsitään tapoja esittää ja käsitellä lääketieteellistä kuvantamisdataa uusin kolmiulotteisin menetelmin. Järnstedtin vetämän ja Business Finlandin rahoittaman hankkeen tavoitteena on löytää uusia virtuaalitodellisuutta, moniaistisuutta ja tekoälyä hyödyntäviä työkaluja röntgenkuvien lukemiseen.
Tutkimus lähti liikkeelle tekoälystä pari vuotta sitten, ja virtuaalitodellisuus on suurennuslasin alla seuraavaksi. Ensimmäiset tuloksetkin jo häämöttävät, sillä tavoitteena on, että vuoden 2022 lopussa on valmiina maailman ensimmäinen teknisesti hyväksytty radiologisen kuvantamisen syväoppimisalgoritmi.
− Opetettavaa tekoälylle on valtavasti, kun me ihmiset olemme kaikki niin erilaisia. Mutta todellakin voimme sanoa, että se on maailman ensimmäinen tieteellisesti todistettu ja validoitu algoritmi alallamme. Erilaisia kaupallisia algoritmeja on toki jo saatavilla, Järnstedt sanoo.
Tekoäly korvaa turhauttavan käsityön
Tays tekee kehitystyötä yhteistyössä Tampereen yliopiston, Aalto-yliopiston ja suomalaisen hammasalan laitevalmistajan Planmeca Oy:n kanssa. Kun innovaatiot saadaan käyttöön, kuvien ja kuvanluvun luotettavuus paranee, radiologien työ tarkentuu, kirurgit saavat digiapua leikkausten suunnitteluun ja esimerkiksi hermovaurioriski toimenpiteissä madaltuu.
− Tekoälylle ei voi antaa täyttä diagnostista vastuuta, mutta se tulee korvaamaan turhauttavaa käsityötä, jossa ihmiset tekevät virheitä. Usein radiologilla ja kirurgilla on edessään lukuisia kuvasarjoja ja tutkimuksia, joista tulisi lukea potilaan todellinen tilanne ja etenkin se, mikä on muuttunut. Sen oppiminen vie uusilta lääkäreiltä vuosia eikä ole kokeneellekaan radiologille aina itsestään selvää.
Seuraava tehtävä työryhmällä on todistaa, että algoritmi on yleistettävissä maailmanlaajuisesti. Juuri siihen Järnstedt kerää nyt dataa Aasiasta ja mahdollisesti jatkossa myös Etelä-Amerikan mantereelta.
− Tekoälyllä on edessään suuri tulevaisuus, koko ala on kiinnostavalla tavalla aivan alkutekijöissään. Tekoäly tuskin milloinkaan korvaa radiologia. Mutta radiologit, jotka käyttävät tekoälyä, tulevat korvaamaan ne radiologit, jotka eivät sitä käytä, tutkija uskoo.
Tämä haastattelu on tehty Taysin tutkimuspalveluiden uutiskirjeeseen. Uutiskirjeessä kerrotaan, mitä tutkimusrintamalla tapahtuu ja se ilmestyy noin 6 kertaa vuodessa. Tilaa uutiskirje tästä.