Synnytyksen käynnistäminen

Joskus synnytys päätetään käynnistää synnyttäjän tai sikiön hyvinvoinnin vuoksi. Käynnistysmenetelmä riippuu kohdunsuun kypsyydestä ja raskauden kokonaistilanteesta.

Mikäli kohdunsuu ei ole vielä kypsynyt, aloitetaan kohdunsuun kypsyttäminen joko lääkkeettömillä tai lääkkeellisillä menetelmillä. Jos kohdunsuu on jo käynnistyksen alkaessa riittävän kypsä, voidaan synnytys käynnistää joko sikiökalvojen puhkaisulla tai suonensisäisellä oksitosiinilääkityksellä. Synnyttäjän elimistön valmiudesta riippuen synnytys voi käynnistyä jo saman päivän aikana. Toisaalta käynnistys voi kestää useamman päivän.

Taysissa synnytysten käynnistykset tehdään suurimmaksi osaksi raskaana olevien osastolla toimivalla käynnistyspoliklinikalla. Sinulle annetaan poliklinikka-aika joko aiemmalla äitiyspoliklinikkakäynnillä tai lähetteen perusteella kirjeitse.

Poliklinikkakäynnillä lääkäri valitsee yhteisymmärryksessä kanssasi tilanteeseen sopivimman käynnistysmenetelmän. Joskus vuodeosastolla tai synnytyssaleissa on paljon potilaita, jolloin voimme joutua siirtämään käynnistyksen aloitusta. Siinä tapauksessa teemme sinulle uuden hoitosuunnitelman.

Käynnistyspäivänä voit syödä aamiaisen normaalisti kotona. Ota mukaan henkilöllisyystodistus, sisäkengät, hygieniatuotteet ja ajanvietettä. Matkapuhelimen käytössä voi olla rajoituksia. Puoliso tai tukihenkilö on tervetullut mukaan oman toiveesi mukaisesti.

Osastolla sinut vastaanottaa oma kätilö, joka hoitaa sinua kyseisen työvuoron aikana. Voit keskustella kätilön kanssa toiveistasi. Kivunlievitystä saat tarpeidesi mukaan.

Mikäli synnytys käynnistyy ennen suunniteltua käynnistyspäivää, ilmoittaudu suoraan synnytysyksikköon.

Lääkkeetön synnytyksen käynnistys

Yleisin lääkkeetön käynnistysmenetelmä on ballonki. Käynnistysmenetelmä on turvallinen ja laajalti käytössä. Siinä kohdunkaulakanavaan viedään sisätutkimuksen yhteydessä katetri, jonka päässä oleva ballonki täytetään nesteellä. Ballonki asettuu kohdun sisään lapsivesikalvojen ja kohdun seinämän väliin kypsyttämään kohdunsuuta sekä mekaanisesti että välittäjäaineiden tuotantoa edistämällä. Näin kohdunkaula alkaa lyhentyä ja avautua, ja myös supistustoiminta voi alkaa spontaanisti.

Ballongin asetuksen ei tulisi olla kivuliasta, mutta asetuksen jälkeen voi esiintyä alavatsatuntemusta. Ballongin asettamisen jälkeen sikiöstä otetaan sykekäyrä. Tämän jälkeen voit liikkua, syödä, käydä suihkussa ja WC:ssä normaalisti. Jos itse haluat ja lääkäri antaa luvan, voit mennä ballongin kanssa kotiin yöksi tai jäädä seurantaan raskaana olevien osastolle.

Yleensä ballonki poistuu itsestään kohdunsuun avauduttua 3–4 cm:iin. Tämän jälkeen synnytystä käynnistetään muilla menetelmillä, yleisimmin kalvojen puhkaisulla tai oksitosiinilla. Jos ballonki ei poistu itsestään, se poistetaan seuraavana päivänä.

Jos olet kotiutunut ballongin kanssa ja se poistuu kotona itsestään päivän tai illan aikana, ota yhteyttä raskaana olevien osastolle numeroon 03 311 66304. Potilastilanteen salliessa sinut saatetaan kutsua jo samana päivänä käynnistyksen jatkoa varten sairaalaan. Mikäli ballonki poistuu yöllä, vointisi säilyy hyvänä ja tunnet sikiön liikkeet normaalisti, voit odottaa synnytyksen käynnistymistä kotona ja palata sairaalaan aamulla.

Mikäli sinulle tulee kivuliaita supistuksia ballongin ollessa paikallaan, voit rauhassa odotella supistusten säännöllistymistä kotona. Jos sinulla menee kotona lapsivesi, soita raskaana olevien osastolle. Runsaan verenvuodon ilmaantuessa on lähdettävä heti sairaalaan.

Kohdunsuun kypsyttely lääkkeen avulla

Mikäli synnytyksesi käynnistys päätetään aloittaa lääkkeen avulla, tapahtuu kohdunsuun kypsytys useimmiten suun kautta annettavalla misoprostoli-lääkkeellä. Joskus lääke annostellaan myös emättimen kautta.

Käynnistyksen aikana olet osastoseurannassa raskaana olevien osastolla. Saat misoprostoli-lääkettä kahden tunnin välein, kunnes säännölliset supistukset käynnistyvät. Lääkeannosta lisätään vähitellen seuraten kohdun supistustilannetta ja sikiön hyvinvointia. Sikiöstä otetaan säännöllisin välein sykekäyrää. Osastohoidon aikana voit liikkua osastolla ja sairaalan alueella vapaasti. Ateriat ja tarvittavat lääkkeet saat osastolta.

Ballongilla tai misoprostolilla käynnistetyn synnytyksen alkuvaiheessa supistuskipua hoidetaan yleensä ensin osastolla. Kun synnytys on hyvin käynnissä, pääsette puolisosi tai tukihenkilösi kanssa siirtymään synnytysyksikköön.

Synnytyksen käynnistäminen synnytysyksikössä

Kun kohdunsuun tilanne on kypsä, käynnistysmenetelminä käytetään kalvojen puhkaisua, oksitosiinitiputusta tai näiden yhdistelmää. Kalvot voidaan puhkaista joko osastolla tai synnytysyksikössä, oksitosiinilääkitys annetaan aina synnytysyksikössä. Synnytyksen käynnistyttyä voidaan oksitosiinitiputus lopettaa ja edetä luonnollisilla supistuksilla.

Synnytysyksikössä sinut vastaanottaa oma kätilö, joka hoitaa sinua kyseisen työvuoron ajan. Voit keskustella kätilön kanssa toiveistasi. Kivunlievitystä saat tarpeidesi mukaan. Mikäli synnytys ei käynnisty, lääkäri suunnittelee jatkohoitosi.

Joskus käynnistyksesi voidaan sopia suoraan synnytysyksikköön. Tällöin sinun tulee soittaa synnytysyksikön vastuukätilön numeroon 03 311 69461 kello 7:30 suunnitellun käynnistyspäivän aamuna varmistaaksesi synnytysyksikköön tuloajan.