Case-esimerkki: Kun liikunnan ilo häviää

Aktiivisesti kilpaurheilua harrastanut 15-vuotias nuori on alkanut kiinnittää valmentajan huomiota. Nuori on treeneissä hiljainen, iloton, ei aktiivisesti enää liity toisten nuorten seuraan. Valmentaja pyytää nuoren keskustelemaan harjoitusten jälkeen. Nuori ei lähde puhumaan.  Valmentaja kertoo huolestaan ja suosittelee keskustelemaan aikuisen kanssa. Nuori lupaa mennä tutun kouluterveydenhoitajan luo ja kertoo valmentajalle, kun on siellä käynyt.

Nuori kertoo terveydenhoitajalle valmentajan huolesta. Lyhyen keskustelun jälkeen terveydenhoitaja varaa nuorelle ajan arviointikäynnille.

Arviointikäynti: Nuori kertoo vanhempien olevan yhdessä, kotona on myös pikkusisko. Koulu on sujunut opillisesti hyvin, kavereita oli aiemmin harrastuksessa ja koulussa välitunneilla. Urheillut aktiivisesti viiden vuoden ajan. Kertoo, että on väsynyt eikä oikein mikään kiinnosta. Kokee koulussa ja harrastuksessa itsensä ulkopuoliseksi. Edeltävästi ollut riitaa läheisen kaverin kanssa, jonka jälkeen kaverit alkaneet juoruilla hänestä.

Nuori täyttää RBD-I:n saaden 10 pistettä.  Ei aktiivisen itsetuhoinen, mutta joskus toivoo, ettei häntä vaan olisi. Pohdittu mitä tilanteessa voidaan tehdä. Antaa luvan terveydenhoitajalle olla yhteydessä vanhempiin ja kutsua heitä tapaamiseen. Pohditaan olisiko aikuisten hyvä puuttua kaverisuhteisiin yhdessä valmentajan kanssa. Lisäksi nuorelle kerrottu IPC:stä, nuori kiinnostuu ja saa esitteen mukaansa.

IPC-työskentely: Focus ihmissuhderistiriidat. Keskivaiheen työskentelyssä harjoiteltu vuorovaikutustaitoja sekä itsensä ilmaisemisen taitoja mm. rooliharjoitteiden kautta. Lisäksi yhdessä lähiverkoston kanssa pohdittu miten vanhemmat ja valmentaja voi tukea nuorta ja tämän kavereita. Jo tilanteen sanoittaminen vaikuttaa vahvistaneen nuorta ja helpottaneen oloa ja nuori sitoutuu hyvin työskentelyyn.