Julkaistu 11.12.2017

Sairaanhoitopiirin 70-vuotinen historiateos julkaistu

Pirkanmaalla on vuosikymmenten ajan kyetty tekemään ripeitä ratkaisuja ja ottamaan rohkeita askelia terveydenhuollon rakenteiden uudistamisessa ja sairauksien hoidon kehittämisessä. Näitä ovat olleet muun muassa lääkärikoulutuksen saaminen Tampereelle 1970-luvulla ja myöhemmin sen lakkauttamisuhan eteen tehdyt ponnistelut 1990-luvulla sekä sairaalahoidon järjestäminen yhtiöiden kautta. Tiedot ilmenevät tänään 11.12. julkaistusta Pirkanmaan sairaanhoitopiirin historiateoksesta.

Suomen juhlavuoden kunniaksi julkaistun teoksen on kirjoittanut filosofian tohtori Pekka Kaarninen. Sairaanhoitopiirin ja sen suurimman sairaalan Taysin voidaan hyvällä syyllä sanoa täyttävän tänä vuonna 70 vuotta, sillä Tampereen keskussairaalan perustamisasiakirja allekirjoitettiin vuonna 1947 ja sairaala avattiin potilaille 55 vuotta sitten. Pirkanmaan alueen sairaanhoidon juuret ulottuvat kuitenkin jo 1800-luvulle asti.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin historia konkretisoituu muuttuviin rakenteisiin, uusiin rakennuksiin ja yhä parempiin hoitomenetelmiin.

- Rakennukset ja hallinnolliset ratkaisut luovat vain puitteen sairaanhoitopiirin tärkeimmälle toiminnalle eli potilaiden hoitamiselle. Uuden elämän ilo, paranemisen toivo ja hyvästien lopullisuus ovat jatkuvasti läsnä potilashoidossa. Sairaalan hierarkiassa potilaiden asema on myös muuttunut. Vuoteessa hiljaa paikoillaan lääkärinkiertoa odottavasta potilaasta on tullut paitsi omaan hoitoonsa osallistuva asiakas myös aktiivisesti sairaalan kehittämiseen osallistuva potilasfoorumin kansalainen, kertoo sairaanhoitopiirin historiikki- ja museotoimikunnan puheenjohtaja Sinikka Torkkola.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin historiateoksessa käsitellään lääketieteen, sairaanhoidon, terveyspolitiikan ja kunnallispolitiikan kehitystä ja muutoksia. Teoksessa asioita lähestytään paitsi paikalliselta, mutta myös valtakunnalliselta tasolta.

Tänä päivänä Pirkanmaan sairaanhoitopiiri työllistää noin 7000 henkilöä ja sen neljässä sairaalassa hoidetaan vuosittain lähes 190 000 eri potilasta. Vuodeosastoilla hoidetaan vuosittain noin 75 000 ja poliklinikoilla noin 370 000 potilasta. Sairaanhoitopiirin sairaaloiden vuodeosastoilla on yhteensä 1 142 sairaansijaa. Ensi vuonna toiminta ja henkilöstön määrä kasvavat, kun Hatanpään sairaala yhdistyy Taysiin.

Sairaanhoitopiirin keskeisiä vuosilukuja

  • 1900 Pitkäniemen keskuslaitos aloittaa toimintansa
  • 1924 Tyrvään piirimielisairaala perustetaan
  • 1931 Pikonlinnan parantolan toiminta alkaa
  • 1939 Vammalan seudun sairaala perustetaan
  • 1947 Tampereen keskussairaalan perustamiskirja allekirjoitetaan
  • 1952 Mäntän paikallissairaala perustetaan
  • 1952 Valkeakosken aluesairaala perustetaan
  • 1962 Tampereen keskussairaalan toiminta alkaa
  • 1963 Kaivannon sairaala perustetaan
  • 1972 Tampereen yliopiston lääketieteellinen tiedekunta aloittaa
  • 1981 Tampereen keskussairaalasta tulee Tampereen yliopistollinen keskussairaala (TAYKS)
  • 1991 Pirkanmaan sairaanhoitopiirin toiminta alkaa ja Tampereen yliopistollisen keskussairaalan nimi muuttuu Tampereen yliopistolliseksi sairaalaksi (TAYS)
  • 2002 Tekonivelsairaala Coxa perustetaan
  • 2009 Kehitysvammaisten erityishuollon laitospalvelut ja kuntoutusneuvonta siirtyvät sairaanhoitopiirin vastuulle
  • 2010 Sairaanhoitopiirin valtuusto hyväksyy Taysin toimintoja ja tiloja uudistavan mittavan puiteohjelman
  • 2010 Sydänkeskusliikelaitos muuttuu TAYS Sydänkeskus Oy:ksi
  • 2011 Laboratoriotoiminnot muuttuvat liikelaitoksesta FimLab Laboratoriot Oy:ksi
  • 2017 Valkeakosken ja Vammalan sairaalat liittyvät hallinnollisesti osaksi Taysia.

Historiateoksen kansikuva

Sairaanhoitopiirin 70-vuotinen historiateos julkaistu