Julkaistu 31.3.2021

AVI ei sulje yksityisiä liikunta- ja virkistystiloja Pirkanmaalla

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto ei 31.3. tehdyn päätöksen mukaan anna Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueelle tartuntatautilain 58g-pykälän mukaista määräystä, jonka mukaan julkisten ja yksityisten toimijoiden urheilu-, liikunta-, huvi- ja virkistyskäytössä olevia tiloja pitäisi sulkea. AVI toteaa, että tilanteen muuttumiseen on kuitenkin syytä varautua.

AVIn perusteluissa todetaan, että Pirkanmaan alue on ollut kaksi viikkoa epidemian leviämisvaiheessa, ja todettujen koronavirustartuntojen ilmaantuvuusluku on tasaantunut hieman päälle 100 / 100 000 / 14 vrk, joka on alle maan keskiarvon. Sairaalahoidon tarve on jonkin verran lisääntynyt, mutta tällä hetkellä ei ole nähtävissä riskiä sairaala- ja tehohoidon tarpeen merkittävästä lisääntymisestä, joka on yksi 58 g päätöksen kriteereistä.

Näin ollen päätöksen tekemiselle asetetut edellytykset eivät täyty. Tartuntatautilaki edellyttää lisäksi, että päätöksen tulee olla välttämätön, eikä muita toimenpiteitä voida pitää riittävinä.