Julkaistu 14.10.2021

Tartunnanjäljityksen painopistettä kohdennetaan Pirkanmaalla

Jäljitystyötä suunnataan pitkäkestoisiin altistumisiin. Jatkossa koronalle altistuneista henkilöistä määrätään karanteeniin lähtökohtaisesti vain samassa taloudessa asuvat tai muut pitkäkestoiset ja tiiviit lähikontaktit, jotka ovat vailla täyttä rokotussuojaa. Näissä tilanteissa tartuntariski on merkittävä. Kaikilla yli 12-vuotiailla on ollut mahdollisuus saada rokote koronavirusta vastaan.

Koronaviruksen tartunnanjäljitys on viimeisen puolentoista vuoden ajan ollut isossa roolissa epidemian hallinnassa. Tilanteessa, jossa yhteiskunnan toimintaa on merkittävästi rajoitettu ja ihmisten kontaktit ovat tavanomaista vähäisempiä, tapauksia ilmenee pääasiallisesti paikallisina ryvästyminä. Tällaisessa tilanteessa tehokas tartunnanjäljitys voi rajata tartuntoja ja estää ryppäitten muuttumista laajoiksi epidemioiksi.

Virusta kiertää väestössä nyt yleisesti enemmän, kun ihmiset liikkuvat enemmän ja aiempiin virustyyppeihin verrattuna tarttuvampi deltavirus on muuttunut valtavirukseksi. Epidemiaa ei pystytä perusteellisellakaan tartunnanjäljityksellä merkittävästi rajaamaan.

Jäljitys suunnataan pitkäkestoisiin altistumisiin

Koko epidemian ajan valtaosa koronavirustartunnan saaneista on saanut tartuntansa pitkäkestoisessa kontaktissa. Suurimpana ryhmänä ovat samassa taloudessa tartunnalle altistuneet. Lyhytkestoisemmat tapaamiset kahvilassa, ulkona tai muuten väljässä tilassa johtavat harvemmin tartuntoihin. Koulujen ja päiväkotien merkitys koko epidemian leviämisen kannalta on aiemmissa selvityksissä todettu vähäiseksi.

Koska karanteeniin asettaminen on aina merkittävää perusoikeuksiin puuttumista, jäljittäminen suunnataan jatkossa pitkäkestoisimpiin ja intensiivisimpiin altistumisiin, kuten esimerkiksi samassa taloudessa asuvien ja seurustelukumppanien välisiin kontakteihin. Niissä tartunnan riski on merkittävä. Riskiryhmillä, ja nyt jo kaikilla muillakin yli 12- vuotiailla, on ollut mahdollisuus suojautua vakavilta tautimuodoilta ottamalla rokotteet. Senkin vuoksi ihmisten perusoikeuksiin puuttuminen täytyy olla perusteltua ja mahdollisimman rajattua.

Sote-yksiköissä jatketaan aiempaan tapaan

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella tartunnanjäljitys kohdennetaan jatkossa suurimmassa tautiriskissä oleviin ja merkittävien tartuntaryppäiden hoitoon, eli tilanteisiin, joissa tartunnanjäljityksen on osoitettu toimivan hyvin.

Jatkossa koronalle altistuneista henkilöistä määrätään karanteeniin lähtökohtaisesti vain ne samassa taloudessa asuvat tai muut pitkäkestoiset ja tiiviit lähikontaktit, jotka ovat vailla täyttä rokotussuojaa. Koulu-, päiväkoti- ja harrastuskontakteja ei määrätä karanteeniin. Asianosaisille kuitenkin tiedotetaan näistä tilanteista. Työpaikkojen altistustilanteet arvioidaan tapauskohtaisesti. Samanlaisia linjauksia on käytössä jo muissakin sairaanhoitopiireissä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä tartunnanjäljitystä jatketaan aiempaan tapaan, sillä niissä jäljitys on tehokasta ja tartunnat uhkaavat vakavassa sairastumisen riskissä olevia henkilöitä.