7.7.2016 klo 10.28 Jukka Paso, käyttöpäällikkö

Rakennusautomaatiota ja kilo omenoita

Vaimoni oli kirjoittanut kauppalappuun toiveen kilosta omenoita. Tasalukua oli vaikea saavuttaa, vaikka vaihdoin muutaman ison vähän pienempiin. Aikaa meni, ja jäin silti tasaluvusta 34 grammaa.

Automaatio toimii siten, että eri laitteet suorittavat tehtäviä, joita säätöpiiri käskyttää ohjelmoidusti. Mittalaitteet varmistavat, että säätöpiirin antamat ohjeet ovat siirtyneet laitteelle oikein ja kertovat saamansa tuloksen edelleen säätöpiirille. Laite siis tekee työn, säätöpiiri hoitaa ajattelun ja mittaus näyttää tuloksen. Koko ketju toimii nopeasti ja tehokkaasti. Hedelmätiskillä käteni toimivat laitteena, joka lappaa omenoita pussiin, aivot käskyttävät käsiä siirtelemään omenoita, ja silmät seuraavat tarkasti vaa’an lukemia. Selviä yhteneväisyyksiä, eikös vaan? Vain nopeus ja tarkkuus puuttuvat.

Automaatio yhdistetään useimmiten teollisuuteen, laitteiden ja tuotteiden valmistukseen. Kuitenkin tänä päivänä kohtaamme automaatiota kaikkialla, osin huomaamattammekin. Automaation tarkoitus on yksinkertaisesti sanottuna laajentaa ja tehostaa ihmisen toimintakykyä koneiden avulla. Rakennusautomaatio syventää tuota ajatusta rakennuksiin ja tiloihin, jotta toimintaympäristö olisi olosuhteiltaan halutunlainen.

Automaatio Taysissa

Keskussairaalassa automaatio huolehtii tilojen olosuhteiden soveltuvuudesta tarkoitettuun toimintaan: lämmityksestä, vedestä, ilmanvaihdosta ja jäähdytyksestä. Kesällä ei tulisi olla liian kuuma, eikä talvella liian kylmä. Automatiikkaa tarvitaan myös siihen, että vesihanasta saadaan miellyttävän lämpöistä vettä. Leikkaussalin ilmankosteuden tulee olla juuri oikea. Kaikkien näiden järjestelmien energiatehokkaan käytön takana on automatiikkaa.

Keskussairaalan alueella on tällä hetkellä noin 40 000 ohjauspistettä tai laitetta, jotka väsymättä seuraavat olosuhteitamme. Uudistamisohjelman myötä lukumäärä kasvaa noin 57 000:een.  Mittavasta hankkeesta on siis tässäkin suhteessa kyse.

Rakennusautomaatio huolehtii olosuhteista ja pyrkii toteuttamaan asetettua toivetta. Jos jostain syystä järjestelmä havaitsee poikkeaman normaaliolosuhteista tai laitteiden toiminnassa, muodostuu laitehälytys. Järjestelmien toimintaa seuraa Tays Monivalvomo ja LVI- ja automaatiotiimien henkilöstö. Hälytystilanteessa huoltohenkilöstö kiiruhtaa paikalle korjaamaan ongelmaa. Usein laiteviat ja olosuhdepoikkeamat on korjattu jo ennen kuin käyttäjät edes huomaavat epäkohtaa.

Mitä tulevaisuudessa?

Korvaavatko älykkäät talot ihmisen osaamisen? Tuskin, mutta automaation eri sovellukset antavat ihmiselle yhä enemmän tietoa ympäristöstä, jossa toimimme. Rakennusautomaatio on isoissa kohteissa edellytys tilojen energiatehokkaaseen käyttöön. Esimerkiksi toimistohuoneen lämpötilan ja valaistuksen ohjaukset voivat perustua henkilön läsnäolotietoon.

Automaatiojärjestelmiä tullaan tulevaisuudessa integroimaan yhä enemmän toisiinsa ja näiden tuottamaa tietoa voidaan käyttää nopeammin ja kattavammin hyödyksi. Vaikkapa niin, että kamerajärjestelmä tunnistaa rakennukseen tulijan, välittää tiedon kulunvalvontajärjestelmään, joka aukoo ovet kulkureitille, ja automaatio ohjaa tiedon perusteella tilojen olosuhteet valmiiksi.

Tagit

ajoneuvonosturi akustiikka anestesiaylilääkäri arjen rutiinit arkisto arkistointi Arvo Ylpön katu asiakaslähtöisyys asiakasnäkökulma asiantuntija automaatio data- ja puhelinyhteydet edistyminen ehdotussuunnittelu energia energiahuolto energiatehokkuus ennakkomuutto erikoisprojekti Etupiha etupihahanke haastava haasteet hankesuunnittelu happiasema happiliitäntä harjakaiset harjannostajaiset henkilöstöresurssit heräämö historia hoitajakutsujärjestelmä hulevesipumppaamo häiriöttömyys insinööri invamitoitus jatkuva oppiminen joulupukki juhlavuosi julkinen sektori jätehuolto jäähdytys kaukokylmä kaupunkikuva kenguru keskussairaala ketteryys kiinteistötekniikka kilpailuttaminen tilaajavastuu kilpailutus koekäyttö koordinointi kulkuoikeudet kulkureitti kumppanuus käyttäjä käyttäjäpalaveri käyttöönotto laajennus lapset lasten ja nuorten keskus lasten oikeudet lastensairaala led-valo liikenne liikennejärjestelyt liikenneverkko lomakausi L-rakennus lumipeite lvi maakaasu maakunta Maakuntien tilakeskus maankaivu mallihuone mallitila monitilatoimisto muuntojoustavuus muurauslasta muutos muutto muuttosuunnittelu naistenpäivä nostotyö nosturi nuoret paineilmaliitäntä palvelumuotoilu palvelupolku perehdytys pihatyöt Pitkäniemi poikkeusjärjestelyt Pomppis-kenguru portaat potilaan sängynpäätymalli potilassängynpääty projekti projektikoordinaattori projektikulttuuri projektinhallinta projektipankki projektipäällikkö projektisalkku projektisihteeri prosessi puhelinkoppi pysäköintihalli päivystys pääkeskus pöytäkirja raitiotie rakennusala rakennusautomaatio rakennushanke rakennushankkeet rakennusliike rakennusten purkaminen rakennuttajatoimisto rakennuttaminen rakentaminen rakentaminen sairaalassa remontointi remontti riskit sairaala-alue sairaalarakennus sairaalatoiminnan jatkuvuus saneeraus sosiaalitilat sote Suomi 100 vuotta suunnittelija suunnittelu sydänsairaala sähkö sähkökatko sähköliitäntä sähköverkko takuuaika talotekniikka talotekniset järjestelmät tarkastus tarveselvitys Tays Tays uudistamisohjelma Taysin etupiha tehosteväri tekniikkareititys tekninen asiakirjahallinta tiedonkulku tietomallisuunnittelu tilaratkaisut tippateline toiminnallinen suunnittelu toimintaympäristö toimistotilaperiaatteet toimistotilat toimitilahallinto toimitilakonsepti toimitilat toimitilat-vastuualue torninosturi toteutussuunnittelu toukokuu turvallisuus turvallisuusasiakirja tuuli työhyvinvointi työllisyys työmaa työmaita työnjohtaja työyhteisön tuki ulkotyöt urakka urakkaohjelma uudisrakennus uudisrakentaminen uudistaminen uudistamisohjelma valaistus valinnanvapaus valmistelut VALO valtiovalta valvoja varavoima varavoima-asema webbikamera vesihuolto vesikatto vieraat virtuaalimatka wlan vuosipäivä yhteistyö yleissuunnittelu äänimaailma