21.6.2018 klo 9.31 projektikoordinaattori Jenni Summanen

Rakennushankkeen haasteista

Projektikoordinaattorin työssäni pääsen osallistumaan erilaisiin rakennuttamishankkeisiin ja niiden vaiheisiin. Kaikissa hankkeen vaiheissa tulee olla selvää, mitä päätöksiä missäkin vaiheessa on tehtävä, jotta pysytään tavoitteissa ja kustannuksissa.

Asiakkaan palvelupolku kuvaa, miten hanke asiakkaan näkökulmasta etenee. Tässä blogitekstissä kurkistetaan hankkeen eri vaiheiden haasteisiin, ja seuraavassa tarkemmin rakennuttamisen sopimustekniikkaan projektikoordinaattorin näkökulmasta.

Asiakkaan palvelupolku

Tarveselvitys

Toimitilahankkeen tarveselvitysvaiheessa selvitetään lähtötiedot ja laaditaan toiminnallinen suunnitelma. Keskeisiksi tekijöiksi nousevat muun muassa tietojen ja yksityiskohtien luotettavuus, riittävyys ja pysyvyys. Toiminnallisessa suunnitelmassa huomioidaan toiminnan kehittäminen pitkälläkin aikavälillä. Tarpeiden sovittaminen budjettiin on toisinaan haastavaa, pienetkin muutokset voivat aiheuttaa isoja muutoksia kustannuksiin myöhemmässä vaiheessa.

Hankesuunnittelu

Hankesuunnitteluvaiheen keskiössä on laajuuden ja laatutason määrittely. Tähän vaikuttavat muun muassa tilaajan oikeat ja realistiset tavoitteet. Mitä monimutkaisempi kokonaisuus, sitä suurempi määrä suunnittelua vaaditaan pohjaksi, jotta kaikki ymmärtävät, mitä tavoitellaan. Oleellista on myös roolien määritys ja vastuunjaosta sopiminen.

Ehdotussuunnittelu

Ehdotussuunnittelussa esitellään päätökset ja perusteet päätöksien taustalla. Jos organisaatiossa tai henkilöstössä tapahtuu muutoksia, voidaan joutua laatimaan uusi toiminnallinen suunnitelma tai ainakin täydentämään olemassa olevaa.

Yleissuunnittelu

Haasteeksi yleissuunnitteluvaiheessa voi nousta heikko tai vanhentunut hankesuunnitelma.

Toteutussuunnittelu

Toteutussuunnitelmassa töitä teettää muutoshallinta. Pitävätkö hankesuunnittelussa tehdyt päätökset ja toiminnallinen suunnitelma? Toteutukseen voivat vaikuttaa myös mahdolliset muutokset lainsäädännössä.

Rakentaminen

Rakentamisvaiheessa paljastuu, jos suunnitelmien taso on heikko. Haasteita tuottaa myös, jos yleisaikataulu on huonosti laadittu tai sitä ei noudateta. Tiedonkulkuun tulee panostaa.

Käyttöönotto

Toimitilahankkeen käyttöönottovaiheessa valmistellaan vastaanottoa. Siihen tulee varata riittävästi aikaa. Suurissa taloteknisesti haastavissa kohteissa varusteluaikana tehtävät asennukset aiheuttavat monenlaista tehtävää.

Takuuaika

Muutostyöt takuuaikaisiin asennuksiin voivat työllistää ennakoidustakin poiketen. Projektiorganisaatio vastaa tiloissa esiintyvistä ongelmista takuuaikana kolmen kuukauden ajan, jonka jälkeen takuuajan korjausvastuu siirtyy ylläpidolle.

Rakennuttamisen ytimestä toivotamme kaikille hyvää kesää!

Hyvää kesää!

Kuva Hannele Lahtivirta

Ei kommentteja. Ole ensimmäinen kommentoija.
(Näkyy vain palvelun ylläpidolle.)

Tagit

ajoneuvonosturi akustiikka anestesiaylilääkäri arjen rutiinit arkisto arkistointi Arvo Ylpön katu asiakaslähtöisyys asiakasnäkökulma asiantuntija automaatio data- ja puhelinyhteydet edistyminen ehdotussuunnittelu energia energiahuolto energiatehokkuus ennakkomuutto erikoisprojekti Etupiha etupihahanke haastava haasteet hankesuunnittelu happiasema happiliitäntä harjakaiset harjannostajaiset henkilöstöresurssit heräämö historia hoitajakutsujärjestelmä hulevesipumppaamo häiriöttömyys insinööri invamitoitus jatkuva oppiminen joulupukki juhlavuosi julkinen sektori jätehuolto jäähdytys kaukokylmä kaupunkikuva kenguru keskussairaala ketteryys kiinteistötekniikka kilpailuttaminen tilaajavastuu kilpailutus koekäyttö koordinointi kulkuoikeudet kulkureitti kumppanuus käyttäjä käyttäjäpalaveri käyttöönotto laajennus lapset lasten ja nuorten keskus lasten oikeudet lastensairaala led-valo liikenne liikennejärjestelyt liikenneverkko lomakausi L-rakennus lumipeite lvi maakaasu maakunta Maakuntien tilakeskus maankaivu mallihuone mallitila monitilatoimisto muuntojoustavuus muurauslasta muutos muutto muuttosuunnittelu naistenpäivä nostotyö nosturi nuoret paineilmaliitäntä palvelumuotoilu palvelupolku perehdytys pihatyöt Pitkäniemi poikkeusjärjestelyt Pomppis-kenguru portaat potilaan sängynpäätymalli potilassängynpääty projekti projektikoordinaattori projektikulttuuri projektinhallinta projektipankki projektipäällikkö projektisalkku projektisihteeri prosessi puhelinkoppi pysäköintihalli päivystys pääkeskus pöytäkirja raitiotie rakennusala rakennusautomaatio rakennushanke rakennushankkeet rakennusliike rakennusten purkaminen rakennuttajatoimisto rakennuttaminen rakentaminen rakentaminen sairaalassa remontointi remontti riskit sairaala-alue sairaalarakennus sairaalatoiminnan jatkuvuus saneeraus sosiaalitilat sote Suomi 100 vuotta suunnittelija suunnittelu sydänsairaala sähkö sähkökatko sähköliitäntä sähköverkko takuuaika talotekniikka talotekniset järjestelmät tarkastus tarveselvitys Tays Tays uudistamisohjelma Taysin etupiha tehosteväri tekniikkareititys tekninen asiakirjahallinta tiedonkulku tietomallisuunnittelu tilaratkaisut tippateline toiminnallinen suunnittelu toimintaympäristö toimistotilaperiaatteet toimistotilat toimitilahallinto toimitilakonsepti toimitilat toimitilat-vastuualue torninosturi toteutussuunnittelu toukokuu turvallisuus turvallisuusasiakirja tuuli työhyvinvointi työllisyys työmaa työmaita työnjohtaja työyhteisön tuki ulkotyöt urakka urakkaohjelma uudisrakennus uudisrakentaminen uudistaminen uudistamisohjelma valaistus valinnanvapaus valmistelut VALO valtiovalta valvoja varavoima varavoima-asema webbikamera vesihuolto vesikatto vieraat virtuaalimatka wlan vuosipäivä yhteistyö yleissuunnittelu äänimaailma