Hyppää sisältöön
29.12.2021

Ammatinvaihdos: ravintolaura vaihtui sairaalatyöhön

Yhteiskunnassamme on vallalla käsitys, että yli kuusikymppisen on turha haaveilla uudesta ammatista. Sairaalahuoltaja Tarja Herttua todistaa, että muutos on mahdollinen. 61-vuotiaana hän vaihtoi ravintola-alalta sairaalaan, ja on nyt innostunut uuteen ammattiin johtavasta oppisopimuskoulutuksesta.

Sairaalahuoltaja Tarja Herttua opiskelee ammattipätevyyden oppisopimuksella.

Herttualle sairaala tuli ensimmäisen kerran tutuksi vuosia sitten potilaana ollessaan.

-Kun jouduin viettämään aikaa potilassängyssä, ajattelin jo silloin, että tuota työtä olisi kiva tehdä.

Herttualla on takanaan kahdenkymmenen vuoden ura erilaisissa ravintolatehtävissä; ranskalaisten ja kebabien käry sekä oluthuuruinen työympäristö alkoi kuitenkin riittää hänelle. Työttömäksi jouduttuaan hän tiesi, että paluu alalle ei kiinnostanut.

Herttua huomasi, että sairaalahuoltajan sijaisuuksiin voi päästä ilman alan koulutusta, ja laittoi hakemuksen. Pian hän olikin jo sopimassa työn aloittamisesta.

Nyt teen työtä, millä on tarkoitus

Herttua työskentelee syövänhoidon eri toimipisteissä, poliklinikoilla sekä vuodeosastoilla. Hänen tehtäviinsä kuuluu esimerkiksi potilashuoneiden ja poliklinikoilla olevien tutkimuslaitteiden puhdistaminen sekä aterioiden tarjoilu potilaille.

-Tämä on ollut positiivinen muutos. Nyt teen työtä, millä on tarkoitus.

Herttua huoltaa potilasvuoteita ja puhdistaa erilaisia tutkimuslaitteita.
Ravintola-alalla Herttua oli tottunut vuorotyöhön.

-Halusin edelleen vuorotöihin, koska iltaisin ja viikonloppuisin ansaitsee enemmän.

Herttua on kiitollinen saamastaan kohtelusta ja tiimistä, joka on ottanut hänet hienosti vastaan.

-Kun saa arvostusta ympäriltään, lääkäreiltä, hoitajilta, fyysikoilta ja kaikilta eri ryhmiltä, uskoo ja ymmärtää itsekin, kuinka tärkeää työtä sairaalahuollossa tehdään.

-Minkäänlaista ikärasisimia en ole kokenut, hän jatkaa.

Samalla kun itse tulee kohdelluksi tärkeänä, on helpompi huomioida muut.

- Syöpäosastolla kohtaamme vaikeasta sairaudesta toipuvia sekä myös niitä viimeiselle matkalle lähtijöitä. On tärkeää tehdä kaikkien potilaiden olosta mahdollisimman mukava.

Arvostan sitä, että työnantaja hoitaa velvollisuutensa

Herttua ei ota asioita itsestäänselvyytenä.

-Arvostan sitä, että minun ei tarvitse huolehtia tuleeko tili ajallaan tai maksetaanko kaikki luvatut korvaukset. Myös työterveyspalvelut toimivat.

-Meillä on  asianmukaiset työtilat ja pukuhuoneet. Jos pyöräilee töihin, voi käydä suihkussa, tai sadepäivänä pistää vaatteet kuivumaan kuivauskaappiin. Työvaatteet saa joka työvuoroon valmiiksi pestyinä ja henkilöstölle on kunnolliset taukotilat. Minulle nämä ovat suuria asioita. Olen elämäni varrella nähnyt työpaikkoja, jossa henkilöstötilat ovat muuttuneet romuvarastoiksi, muistelee Herttua.

Sairaalassa potilasturvallisuus ja tilojen puhtaus ovat tärkeitä. Niinpä sairaalahuoltajien varusteetkin ovat sen mukaiset.

-Meillä on kunnolliset puhdistusvälineet eikä kukaan turhaan kitise, että liinoja tai puhdistusaineita kulutettaisiin liikaa, tietää Herttua.

Herttua on tyytyväinen siihen, että työpaikalla asiat sujuvat.

Tutkinnon voi opiskella oppisopimuskoulutuksella

Vakituisiin sairaalahuoltajan tehtäviin vaaditaan puhtaus- ja kiinteistöalan (laitoshuoltaja) ammattitutkinto. Tays järjestää oppisopimuskoulutusta yhdessä TAKKin kanssa. Vuosittain koulutetaan jopa 50 opiskelijaa, ja  oppisopimuskoulutuksen määrä on lähes viisinkertaistunut viimeisen kolmen vuoden aikana. Taustalla on pula osaavista työntekijöistä. 

- Minulla on puolitoista vuotta aikaa suorittaa tutkinto. Koulutukseen kuuluu jonkun verran läsnäolopäiviä oppilaitoksessa, ja nekin ovat työaikaa. Opintoihin kuuluvat kirjalliset tehtävät tehdään omalla ajalla, kertoo Herttua.

Työpaikalla tehtävät näytöt ovat oleellinen osa oppisopimuskoulutusta.

-Ihana saada kokonaan uusi ammatti vielä kaikkien näiden työvuosien jälkeen, iloitsee Herttua. -Ja tutkinnon saamisen jälkeen palkka nousee. Sekin motivoi, kertoo Herttua.

»Kiinnostaako sinua työskennellä sairaalahuollossa? Haemme sairaalahuoltajia, ota yhteyttä palveluesimies Elina Virtakoivuun

»Katso avoimet työpaikat

Paula Pasanen