29.3.2019

Blogi: Mannapuuroa ja mansikkaa

Kirjoittaja on Taysin lääkäri ja päivystyksen, anestesiologian, ensihoidon ja tehohoidon toimialuejohtaja. Hän on neljän lapsen äiti vaihtelevalla kannatuksella. Intohimona hänellä on kirjat, avaruus ja elämä.

Tarinoita Taysista: Sally Jarvela1

Neljävuotiaana, kuten moni nuori potilaani myöhemmin, löysin asioiden nenään työntämisen jalon taidon. Tämä poikkeaa merkittävästi nenänsä asioihin laittamisesta, jota esiintyy kotini ruokapöytäkeskustelujen perusteella ainakin teini-ikäisillä lapsillani päivittäin. Omalla kohdallani nenään työnnetty pumpuli johti kuitenkin kesällä 1981 vihaisen mummin saattelemana elämäni käännekohtaan, lääkärikäyntiin paikallisessa terveyskeskuksessa.

Minun ja mummini muistikuvat tapahtumista vaihtelevat, mutta 120 sentin korkeudelta katsottuna vanha mieslääkäri poisti pumpulin nenän uumenista tuosta vain – ja minä olin löytänyt kutsumukseni. Lääkärisetä sanoi heipat hieman räkäinen tuppo yhä kädessään ja ohjeisti, ettei pumpulia pidä työntää nenään. Silloin tiesin haluavani olla sankari: pumpulit nenästä kaivava taikuri ja hoitajien ihailema mestari.

Kuusitoista vuotta myöhemmin taskussani oli lopulta paperit lääkikseen, paljon intoa ja vähän realiteetteja. Juostessani kotikatuni tapaturmapaikalle varmoin elkein auttamaan polvensa naarmuttanutta pyöräilijää tämän hienoisesta vastustelusta huolimatta tajusin, että edessä on muutakin kuin mannapuuroa ja mansikkaa. Kutsumus oli silti hyvä pohja aloittaa opiskelut. Niiden aikana opin ymmärtämään, että ammatissani on kyse enemmän elinikäisestä luottamustoimesta kuin ammattinimikkeestä.

Opin, että en koskaan tule osaamaan kaikkea, en pysty välttämään vääriä diagnooseja enkä estämään jokaista hoitovirhettä. Opin, että sankareiden sijasta päivystyksen parhaita lääkäreitä ovat nöyrät tiimityöskentelijät. Ihailun sijasta parhaat hoitajat opastavat päivystäjää huomaamaan puuttuvat vihjeet potilaan voinnin takana ja ohjaavat nuorta lääkäriä oikeaan päätöksentekoon. Pumpulit nenässä vaihtuivat monivammojen hoitoon ja nenän kaivelut tiedon louhimiseen.

Kohta kahdeksantoista vuotta päivystystyötä tehneenä tunnen edelleen samaa intoa ja jännitystä kuin nuorena lääketieteen kandidaattina. Työurani pahimmat ja parhaimmat hetket linkittyvät vahvasti päivystystyöhön. Jokainen potilas on aivan oma tarinansa, ja kohtaamisen rakentaminen vaatii lääketieteen osaamisen lisäksi uskallusta katsoa silmiin ja kuunnella. Samalla kun olen oppinut ihmisestä, olen oppinut kovin paljon ihmisyydestä – potilailta, heidän läheisiltään ja työkavereiltani.

Onnistumisen ja epäonnistumisen ero on joskus hiuksen hieno, ja kuten muussakin elämässä, se liittyy vuorovaikutukseen ja viestintään. Sen oppi myös vuonna 81 pumpulia nenästäni poistanut nuori ja epävarma kandidaatti –  tämä siis mummini kuvaus viikkoa myöhemmin tavatessamme hänet uudestaan. Tällä kertaa nenästäni poistettiin leikkiauton rengas. Kandidaatin ihmetellessä syytä renkaan olemassaoloon nenässäni totesin, että hänen edellinen ohjeistuksensa koski vain pumpulia. Rakkaus päivystystyöhön oli syntynyt – se oli juuri oikeenlaista kemiaa.

Sally Järvelä

Uusimmat tarinat

5.8.2019
5.7.2019
24.6.2019
20.6.2019
19.6.2019
17.6.2019
17.6.2019
11.6.2019
29.5.2019
22.5.2019
18.4.2019
17.4.2019
12.4.2019
12.4.2019
29.3.2019
29.3.2019
1.3.2019
26.2.2019
20.2.2019
22.1.2019
20.12.2018
5.12.2018
20.11.2018
1.11.2018
30.10.2018
26.10.2018
26.10.2018
26.10.2018
22.10.2018
19.10.2018
17.10.2018
12.10.2018