29.5.2019

Blogi: Nuorempi mies ja muita onnistuneen elämän saloja

Kirjoittaja on Taysin lääkäri ja päivystyksen, anestesiologian, ensihoidon ja tehohoidon toimialuejohtaja. Hän on neljän lapsen äiti vaihtelevalla kannatuksella. Intohimona hänellä on kirjat, avaruus ja elämä.

Tarinoita Taysista: Sally Jarvela1

Kun työpaikkaa markkinoidaan lauseella ”jos siellä pärjää, pärjää missä vaan”, voi olla varma, että kokemusta ja oppia tulee lusikan sijasta ämpärillä. Yllättävin oppi, jonka itse sain tällaisessa työpaikassa, oli erään onnellisen elämän salaisuus.

Kesä oli helteinen ja päivystys ruuhkainen. Monen muorin ja paapan pumppu otti kuumuudesta itseensä, eikä sääennusteiden mukaan helpotusta ollut tiedossa viikkoihin. Eräänä keskiviikkona sain potilaakseni viehättävän 101-vuotiaan rouvan. Skarppi ja virkeä rouva hakeutui hoitoon väsymyksen ja alavatsakivun vuoksi.

Oireiden syyksi paljastui bakteeri virtsateissä ja hoitokin oli yksinkertainen antibioottikuuri. Tiedustellessani hänen vointiaan yleisesti, rouva kertoi pilke silmäkulmassa, että ensimmäinen sata vuotta oli mennyt hyvin – mutta että kaikenlaista pikkuvaivaa oli ilmaantunut viimeisen vuoden aikana.

Rouva teki hopeanharmaine kiharoineen, huoliteltuine olemuksineen ja pirteine hymyineen vaikutuksen. Rohkaistuin kysymään, mikä hänen pitkän elämänsä salaisuus on. ”Nuorempi mies, tietenkin”, vastasi rouva. ”Olin kaukaa viisas ja otin itselleni nuoren miehen puolisoksi. Pärjäämme kotona ja olemme yhä kovasti rakastuneita.” Nuorta lääkäriä vastaus vähän hymyilytti. Kiitin salaisuuden paljastamisesta, ja sovimme, että rouva voi ilmoittaa autoilevalle puolisolleen olevansa päivystyksessä hakemista vaille valmis.

Vuosien mittaan olen todistanut työssäni saman, minkä moni tutkimuskin on todennut: hyvä parisuhde tuo terveyttä. Kohtaamistani ikäihmisistä kaikista tyytyväisimmät ja virkeimmät ovat olleet niitä onnekkaita, joilla puoliso on ottanut kädestä kiinni kotiutuksen hetkellä.

Olen nähnyt iäkkään miehen lasarusmaisen nousun sairaalavuoteelta ja silmien lämmön vaimon tullessa hakemaan kolhiintuneen lonkan hoidon jälkeen. Olen kuullut käytäväkeskusteluja huolestuneen puolison kanssa siitä, miten toisen oloa voisi kotona parhaiten helpottaa.

Tämä on ollut toipumiselle paljon parempi ennuste kuin verikokeet tai röntgenkuvat. Jokainen näistä pareista on kertonut kysyttäessä, että yhteiselo on edellyttänyt päättäväisyyttä ja jokapäiväistä kovaa työtä – väheksymättä onnekkuutta.

Noin tunti rouvan kanssa käymäni keskustelun jälkeen päivystyksen käytävällä tuli vastaan kävelykeppiin tukeutunut pitkäpartainen ja kumarainen mies. Parta viisti vyötäröä ja askel oli jo hieman matala, mutta vauhti kova ja katse määrätietoinen. Pysäytin miehen ja tiedustelin, voinko auttaa. Herra kertoi tulleensa hakemaan puolisoaan - siis rouvaa.

Hymyä pidätellen saatoin miehen oikeaan huoneeseen ja kerroin rouvan puhuneen hänestä lämpimästi. ”Koska rouvanne on niin nuorekas ikäisekseen, kuinkas paljon niitä vuosia herralle on kertynyt?”, kysyin. ”Sopiihan sitä kysyä”, herra vastasi. ”Minä olen 99.”

Sally Järvelä