Hyppää sisältöön
Siirrymme vähitellen käyttämään Pirkanmaan hyvinvointialueen verkkosivustoa »
26.2.2019

Hoitoa suurella sydämellä

Kun tamperelaisen Jukka Valjakan lonkka murtui toisen kerran, apu löytyi leikkauksen jälkeen Tays Sastamalasta. 

Jukka Valjakan lonkka murtui toistamiseen.

Tamperelaisen Jukka Valjakan, 69, lonkka joutui heinäkuussa 2018 koville, kun mies kaatui lappeenrantalaisen kylpylän pihalla kompastuttuaan laatan kulmaan. Pahaksi onneksi kyseessä oli jo toinen kerta, kun sama lonkka murtui. Aikaisemmin vastaava tapaturma oli sattunut edellisen vuoden tammikuussa.

– Mielessäni pyörineet ajatukset kaatumisen jälkeen eivät olleet painokelpoisia. Myöhemmin yritin ajatella, ettei tämä ole kenenkään syy ja että katsotaan nyt rauhassa, mitä kuvauksessa näkyy.

Ensimmäisellä kerralla Valjakka leikattiin Tekonivelsairaala Coxassa ja hän pääsi muutaman osastopäivän jälkeen kotiin. Toisella kertaa murtuma oli kuitenkin pahempi. Leikkaus tehtiin nytkin Coxassa, mutta koska Hatanpään sairaalassa ei ollut vapaita potilaspaikkoja, hänelle tarjottiin mahdollisuutta siirtyä Tays Sastamalan kuntoutusosastolle. Edessä oli pitkä, yli kahden kuukauden sairaalajakso. 

Kävelemään opettelua

Toisessa leikkauksessa Valjakan lonkkaan laitettiin tekonivelen lisäksi tukirakennetta. Niveltä ei saanut kuormittaa lainkaan, joten Valjakka joutui liikkumaan pyörätuolilla ja myöhemmin rollaattorilla.

– Kävelemisen opetteleminen uudelleen tuntui aika vaikealta. Minulla on taustalla Parkinsonin tauti, joten oli kaksinkertainen urakka opetella liikunta uudestaan, Valjakka sanoo.

Parkinsonin tauti myös lisää kaatumisriskiä.

Tays Sastamalassa Valjakkaa hoiti myös fysioterapeutti, joka oli apuna kuntoutumisessa. Kotiutumisen jälkeen hänen kotonaan on käynyt yksityinen lääkintävoimistelija, ja kuntoutuminen jatkuu edelleen.

Halaus jäi mieleen

Vaikka Valjakka ensin ajatteli Sastamalan olevan vähän syrjässä, hän on kuitenkin erittäin tyytyväinen Tays Sastamalassa saamaansa hoitoon. Kaikkein positiivisimman vaikutuksen tekivät kuntoutumisosaston hoitajat.

– Osasto oli pieni ja henkilökunta ystävällistä. Heistä tuli pitkän oleskeluni aikana melkein kavereita.

Valjakan mukaan hoitajilla oli kiireisen työnkin keskellä aikaa rupatella, ja jos heiltä pyysi esimerkiksi tapaamista lääkärin kanssa, sellainen järjestyi aina nopeasti. Heidän kauttaan järjestyi myös hiustenleikkaus ja jalkojen hoito.

Kun kotiinlähdön aika koitti, hoitajat tulivat hyvästelemään halaamalla.

– Siinä tuli itselle kyynel silmään, Valjakka kertoo.

Ei tehdasmaisuutta

Yli kaksi kuukautta on pitkä aika olla sairaalassa, ja Valjakka arvelee, että kokemus olisi voinut olla jotain ihan muuta kuin positiivinen, jos hoitohenkilökunnasta olisi välittynyt töykeä tai liian kiireinen mielikuva.

Pitkä oleskelu sujui kuitenkin ilman suurempaa kaipuuta kotiin, osittain myös siksi, että osaston muista potilaista oli seuraa.

Valjakan lonkka ei vielä ole täysin käyttökunnossa, vaan hän käyttää edelleen pääasiassa rollaattoria. Valjakka myöntää pelkäävänsä kaatumista uudelleen, koska seuraavalla kerralla jälki voisi olla vielä edellistäkin kertaa pahempaa. Liukkailla keleillä hän pysyy ensisijaisesti sisätiloissa.

– Onneksi asuntoni on tilava, ja liikuntaa tulee jo siitä, kun kuljen portaissa kolmen kerroksen välillä. Asuntoon on tehty muutoksia, jotta pesutiloihinkin pääsee rollaattorilla tai pyörätuolilla.

Valjakka kertoo, että hänelle on jäänyt positiivinen vaikutelma kaikista käyttämistään Tampereen seudun terveydenhuoltopalveluista. Erityiskiitoksen saa Tays Sastamala.

– Parasta Sastamalassa oli, että työt tehtiin hyvin ja silti oltiin samalla ystävällisiä. Henkilökunnan toiminnasta ei välittynyt minkäänlaista tehdasmaisuutta.

Jukan hoitopolku

Toukokuu

Jukalla on ollut pitkään ahtautuneesta hermosta johtuvia iskiasvaivoja. Kun Jukka ei yhtäkkiä pääse enää kävelemään, selkä leikataan päivystyksellisesti.

Heinäkuu

Jukan lonkka murtuu uudestaan. Selkäleikkauksen jälkeinen toipumisvaihe on yhtenä syynä kaatumiseen. Lonkka leikataan taas Coxassa, jossa kuluu viisi päivää. Jukka siirretään kuntoutusta varten Tays Sastamalaan. Osastolla kuluu 2,5 kuukautta ja lonkkaa kuntoutetaan fysioterapeutin opastuksella.

Syyskuu

Jukka kotiutuu sairaalasta. Muutamaa päivää ennen kotiutumista lääkäri tekee lonkan jälkitarkastuksen ja toteaa, että se on parantunut hyvin.

Syksy 2018

Yksityinen lääkintävoimistelija käy kuntouttamassa Jukkaa tämän kotona kaksi kertaa viikossa.

Jaana Tapio