Imusolmukesyövän sairastanut 24-vuotias Maija Terho: ”Kuin elämä olisi mennyt tauolle puoleksi vuodeksi”

Maija Terho sairastui kesällä 2021 imusolmukesyöpään. Sytostaattihoidot ottivat koville myös henkisesti. Nyt Maija uskaltaa jo suunnitella tulevaa.

Hiukset, kulmakarvat ja silmäripset kasvavat taas. Katse on jo tulevassa: Maija on suunnitellut muuttavansa miehensä luokse Uuteen-Seelantiin, kun saa opiskelut valmiiksi Suomessa.

© Eino Ansio

Keväällä 2021 Maija Terholla oli pitkään flunssa. Hän ihmetteli solisluiden lähelle ilmaantuneita patteja, jotka muistuttivat golfpalloja. Ne eivät olleet kipeät, mutta terveydenhoitoalalla työskentelevät äiti ja isä patistivat tyttärensä lääkäriin.

‒ Työterveydestä minut ohjattiin jatkotutkimuksiin, ja vajaan viikon päästä imusolmukkeeni jo ultrattiin. En kuitenkaan osannut ajatella, että minulla olisi mitään vakavaa, Terho sanoo.

Oireet saavat selityksen

Terho kertoo pysytelleensä reippaana vielä silloinkin, kun heinäkuun puolivälissä sai diagnoosin: hänellä oli lymfooma eli imusolmukesyöpä.

‒ Olin tullut kesäksi opiskelupaikkakunnaltani Kuopiosta Tampereelle, koska sain täältä kesätöitä. Toivoin hoitojeni tapahtuvan Taysissa ja laitoin Kuopion asuntoni vuokralle.

Diagnoosin jälkeen Terho osasi yhdistää syöpään väsymyksensä ja ihon kutiamisen, jonka oli ajatellut johtuvat allergiasta. Myös aamuyön yskänkohtaukset saivat selityksen. Terho tunsi kuitenkin olonsa melko hyväksi.

‒ Murehdin oikeastaan eniten sitä, kuinka paljon vanhempani murehtivat minua.

Opiskelu ja harrastukset keskeytyvät

Vasta hoitojen alettua Terho sanoo tajunneensa, kuinka vakavasti sairas hän oli. Jo ensimmäisten sytostaattien jälkeen hermokipu iski erityisesti leuan alueelle. Hiukset alkoivat lähteä ja olo oli väsynyt.

‒ Tuntui, kun elämä olisi pitänyt laittaa tauolle: opiskeluni keskeytyi, samoin miekkailu, jota harrastin kilpatasolla.

Henkisesti kovin paikka oli syyskuussa, kun PET-CT-kuvauksessa selvisi, että parantuakseen Maija tarvitsisi toisenlaisia, niin sanottuja BEACOPP-sytostaatteja.

‒ En tiedä, miten olisin jaksanut, ellei Uudessa-Seelannissa asuva poikaystäväni olisi saanut järjesteltyä asioita niin, että hän muutti Suomeen luokseni ja teki täältä töitä etänä.

Terho kertoo puolisonsa tukeneen häntä silloin, kun teki mieli vain itkeä sohvannurkassa. Hän talutti Maijaa ratikalta kotiovelle, kun voimia kävelyyn ei ollut. Hän myös teki ruokaa ja siivosi kotia.

Kuntoutumisen kevät

Maija Terho sai viimeiset systostaattihoidot jouluviikolla ja tammikuun tutkimuksissa selvisi, että syöpä oli hävinnyt kokonaan.

‒ Sain kuulla olevani terve, vaikka oloni oli vielä hutera. Edelliskesänä, kun olin vakavasti sairas, oloni ennen hoitojen alkamista tuntui paljon paremmalta.

Hiljalleen kunto alkoi kuitenkin kohentua. Helmikuussa Terho palasi miekkailusalille, ja tänä kesänä hän on pyöräillyt kesätyömatkansa. Siinä missä opiskelukaverit valmistuivat luonnontieteiden kandidaateiksi keväällä, Maijan etappi on syksyssä.

‒ Vaikeinta oli hyväksyä oma sairastuminen. Toistelin monta kertaa itselleni, etten ole laiska, vaikken jaksa opiskella, vaan sairas. Tärkeää henkistä tukea sain myös Taysista.

Terho sanoo useimpien muiden potilaiden olleen itseään paljon vanhempia ja kaivanneensa omanikäistään vertaistukea. Osittain siksi hän on ryhtynyt syöpään sairastuneiden lasten, nuorten ja nuorten aikuisten yhdistys Sylva ry:n somettajaksi.

‒ On tärkeää, ettei kukaan vakavasti sairastunut tunne jäävänsä yksin. Haluan tarjota vertaistukea ja valoa nuorille aikuisille, jotka sairastuvat syöpään. Elämä ei karkaa sairastumisen aikana, vaan odottaa kyllä.

Maijan hoitopolku