Hyppää sisältöön
Siirrymme vähitellen käyttämään Pirkanmaan hyvinvointialueen verkkosivustoa »
12.4.2019

Kalat otetaan mukaan

Neljä vuotta sitten Kirsi Arvonen kyseli Särkänniemessä lapsiperheiltä, mitä uudessa lasten ja nuorten sairaalassa pitäisi huomioida. Suunnitteluvuosien aikana esitetyt toiveet näkyvät uusissa tiloissa. 

Kalat on kivoja ja rauhoittavia, tietää Kaarina Roponen.

Sekä perheet että työntekijät ovat jo vuosia haaveilleet toimivammista ja väljemmistä lasten ja nuorten sairaalan tiloista. Nyt toive lopulta toteutuu. Uuden sairaalan tilat mahdollistavat perheiden mukana olon, tarjoavat yksityisyyttä ja viihtyisyyttä sekä tuovat työhön sujuvuutta.

− Lapselle on tärkeää, että hänellä on turvallinen aikuinen mukana sairaalakäynneillä ja osastohoidon aikana. Myös vanhemmille on tärkeää olla mukana lapsensa hoidossa. Nämä seikat voimme ottaa nyt paremmin huomioon, sanoo lastentautien ylilääkäri Marja-Leena Lähdeaho.

Uudessa sairaalassa vanhemmille on varattu odotustiloja ja yöpymismahdollisuus lapsensa potilashuoneessa. Suunnittelussa on huomioitu, etteivät toiminnalliset tilat tai odotustilat ole läpikulkureitteinä.

Koska uudet tilat ovat pääaulan välittömässä läheisyydessä, ei lapsen kanssa tarvitse enää kulkea pitkiä käytäviä sairaala-alueen halki. Parkkihallista pääsee perille suoraan hissillä, ja nuoren voi jättää turvallisesti jatkamaan matkaansa parkkihallin jättöpaikalta.

Mielekästä puuhaa ja värejä

Lapsen näkökulmasta sairaalassaoloon liittyy paljon odottelua, minkä vuoksi lapset kaipaavat sairaalaan mielekästä tekemistä.

− Seuranta-aikakin on lapselle odottelua. Silloin on oltava jotakin tekemistä, mihin laittaa mielenkiintonsa ja energiansa. Varsinkin jos sairaalassa olemiseen liittyy pelkoa, on tärkeää saada muuta ajateltavaa, projektipäällikkö, lastentautien poliklinikan osastonhoitaja Kirsi Arvonen sanoo.

Ajan kulumista tulevat helpottamaan lahjoitusvaroilla hankitut monitoimilaitteet. Niillä osastojen ja päiväsairaalan potilaat voivat katsella elokuvia tai pitää yhteyttä perheen ja kavereiden kanssa tai ottaa vaikka yhteyden kouluun. Lasten ja nuorten sairaalan tuloaulan seinään tuleva iso interaktiivinen kosketusnäyttö on kaikkien lapsipotilaiden käytössä.

Mielekkään tekemisen lisäksi lapsille on tärkeää, että sairaala on viihtyisä ympäristö.

− Esimerkiksi väreillä on iso merkitys. Pelkkä valkoinen ei ole lapsia varten. Lahjoitusvaroilla meidän on ollut mahdollista toteuttaa myös viihtyvyyteen liittyviä toiveita, Arvonen toteaa.

Asiakaskunnan laaja ikäjakauma on huomioitu viihtyvyydessä muun muassa valitsemalla seinille ja kattoon eläinkuvia satuhahmojen sijaan.

Lapset ovat aina lapsia

Uusista tiloista huolimatta lapset pysyvät aina lapsina. Lähdeaho painottaakin henkilökunnan ammattitaidon vaikutusta lapsen sairaalakokemukselle:

− Hoitohenkilökunnan on oltava kartalla siitä, miten eri-ikäiset lapset ymmärtävät asioita. Pienillä lapsilla huolenaiheet ja toiveet ovat erilaisia kuin isommilla lapsilla.

Tutun henkilökunnan lisäksi lapset löytävät uudesta sairaalasta myös omat kestosuosikkinsa, odotustilojen akvaarioiden kalat.

− Yritämme siirrättää akvaariot sellaisinaan. Katsotaan, miten se onnistuu. Ainakin kalat tulevat varmasti mukaan, Arvonen lupaa.

Muutto uusiin tiloihin alkaa 16.9. Tampereen päivänä 28.9. myös yleisöllä on mahdollisuus tutustua yleisiin tiloihin.

Lue myös lasten gallup: Millainen on hyvä sairaala lapsipotilaiden mielestä?

Marjaana Tunturi