Hyppää sisältöön
Siirrymme vähitellen käyttämään Pirkanmaan hyvinvointialueen verkkosivustoa »
27.4.2020

Kätilö yövuorossa

Kätilö Jenni Rainio hoitaa öisin vauvoja ja synnyttäneitä äitejä vuodeosastolla tai potilashotellin Perheonnessa. Hänen työvuoronsa alkaa, kun useimmat muut katsovat iltauutisia ja menevät nukkumaan.

Klo 16

Haen esikouluikäisen nuorimmaiseni iltapäiväkerhosta, ja mieheni tulee töistä kotiin. Kokkaan ruoaksi nyhtökanaa ja lämpimiä vihanneksia. Vaihdamme yhteisen ruokapöydän ääressä päivän kuulumisia. Ilta jatkuu ulkoilulla ja pyykin pesemisellä.

Klo 19

Pelaan poikani kanssa Afrikan tähteä, minkä jälkeen autan häntä iltatoimissa ja käyn peittelemässä nukkumaan. Yötyön ansiosta voin olla kotona, kun hän menee nukkumaan ja on aamulla lähdössä esikouluun. Ennen töihin lähtemistä ehdin ottaa lyhyet nokoset myös itse.

Klo 21

Starttaan autoni Hervannasta kohti Tays Keskussairaalaa. Perillä puen työvaatteet päälleni, vien evääni jääkaappiin ja suuntaan synnyttäneiden osastolle, jolle perheet tulevat tavallisesti noin pari tuntia synnytyksen jälkeen.

Tays Syntymäpaikan synnytysyksikkö on upouusi ja upea. Modernissa yksikössä on panostettu perhekeskeisyyteen ja kodinomaisuuteen. Yksikön 19 synnytyshuonetta on varustettu muun muassa joogaliinoin, säkein ja palloin. Myös veteen on mahdollista synnyttää.

Synnytyksen jälkeen perheet siirtyvät joko potilashotellin Perheonneen tai synnyttäneiden osastolle. Osastolle tulevat ne äidit ja vauvat, jotka tarvitsevat erityistä seurantaa tai hoitoa.

Klo 21.30

Työvuoroni alkaa hiljaisella raportilla eli perehdymme osastolla vallitsevaan tilanteeseen. Luemme tietokoneelta toisen yövuoroon tulevan hoitajan kanssa jokaisen perheen tilanteen ja keskustelemme iltavuorolaisten kanssa. Osastolla on tänä iltana 14 perhettä, eli se on melkein täynnä. Tämä merkitsee kiireistä yötä.

Perehtyminen osastolla vallitsevaan tilanteeseen.

Klo 22

Käyn tervehtimässä vastuullani olevat seitsemän perhettä. Vastasyntyneet ovat usein virkeitä iltamyöhällä, ja juuri missään huoneessa ei nukuta. Yksi äideistä tarvitsee kipulääkettä, toinen kaipaa apua imetyksessä ja eräs isä vaipanvaihdossa. Käyn sekoittamassa lääkärin antaman ohjeen mukaan antibiootin ja aloitan sen tiputtamisen äidille.

Isä Iiro Viitanen ja viiden päivän ikäinen Helmi kuvattiin maaliskuussa. Puolison mukana oloa rajoitettiin huhtikuussa koronaviruksen takia.

Klo 22.30

Piipahdan vastasyntyneiden uudessa tehohoitoyksikössä. Osastoltamme on siirtynyt perhe yksikön tarkkailuosastolle, ja juttelen perheen tilanteesta osaston kätilön kanssa. Taysissa äidit ja vauvat hoidetaan yhdessä silloinkin, kun vastasyntynyt tarvitsee tehostettua hoitoa tai seurantaa.




Kätilö Päivi Toivonen ja Jenni Rainio keskustelevat vastasyntyneiden tehohoitoyksikössä.
Klo 22.50

Mittaan muutaman tunnin ikäiseltä vauvalta lämmön, pulssin ja hengitystiheyden. Näitä arvoja seurataan vauvoilta, joilla on infektioriskitekijöitä. Välillä istun hetkeksi tietokoneelle kirjaamaan tapahtumia, mutta työ keskeytyy, kun kutsukello huoneesta kolme hälyttää.

Kaikilta vauvoilta mitataan lämpö kerran työvuoron aikana.

Klo 24

Osaston viimeiselle vapaalle paikalle tulee synnytyssalista äiti, vauva ja isä. Kun olen vastaanottanut heidät, kiirehdin syömään eväitäni: kanaa ja salaattia, jotka olen päivällä käynyt ostamassa lähikaupasta valmiiksi. Ruokatauko keskeytyy kellonsointiin: kaksosten tuore äiti kaipaa apua vessassa käyntiin.

Klo 00.30

Kirjaan koneelle iltayön tapahtumia. Saan tiedon, että työkaverini toiselta osastolta on sairastunut kesken yön. Hälytän hänen tilalleen kollegan, joka lupaa lähteä heti kohti sairaalaa.

Klo 01

Käyn katsomassa päivällä sektiolla synnyttäneen äidin leikkaushaavaa, joka tihkuu verta. Laitan haavan päälle painoksi hiekkapussin, lääkitsen äidin kipua ja konsultoin päivystävää gynekologia.

Klo 02

Käyn ohjaamassa äitiä ja vuorokauden ikäistä vauvaa imetyksessä. Meillä ei ole yhteistä kieltä, joten käytän kommunikoinnissa apuna kuvakortteja. Toisessa huoneessa autan isää vauvan pepun pesemisessä ja mittaan samalla vauvalta lämmön. Kun lähden huoneesta, vauva jää äitinsä paidan alle ihokontaktiin.

Klo 02.45

Synnytyssalissa on käynnissä monta synnytystä, ja osastollamme on ruuhka. Osastollemme tulee vielä yksi äiti ja vauva ylipaikalle. Tarkistan äidin ja vauvan voinnin, ja kyselen äidin ruokavaliotiedot. Äiti kuuluu riskiryhmään, joten otan hänestä mittauksia, kuten verenpaineen, pulssin, happisaturaation, lämmön ja kuuntelen hengitysäänet sekä arvioin kiputilanteen. Tämä toistetaan aluksi tunnin välein.

Kätilö Jenni tarkastaa yöllä äitien ja vauvojen vointia.

Klo 04

Labrakierroksella erään vauvan verensokeri on yllättäen matala. Annan vauvalle sokerigeeliä ja autan hänet rinnalle.

Klo 04.30

Käytävällä on hiljaista: moni vauva ja tuore vanhempi nukkuu. Syön mansikkajogurtin ja juon kupillisen teetä.

Klo 04.55

Työhöni kuuluu Tays Syntymäpaikan Instragram-päivitysten tekemistä. Teen päivityksen helmikuussa syntyneistä, joita on yhteensä 358. Suunnittelen hetken seuraavaa sairaalan sisäistä vauvamyönteisyyttä käsittelevää uutiskirjettä, jossa käsitellään muun muassa vauvantahtista pulloruokintaa.

Kätilö Jenni Rainio päivittää Tays Syntymäpaikan Instagramiin helmikuussa syntyneiden määrän.

Klo 06

Yövuorot ovat tavallisesti niin kiireisiä, ettei niissä ehdi tuntea itseään väsyneeksi. Vuoron aikana tarkistamme ja hoidamme jokaista vauvaa ainakin kerran, mutta yleensä paljon enemmän. Minulle on tärkeää olla rauhallinen ja läsnä oleva perheille.

Klo 07

Ennen yövuoron päättymistä teen raportin eli potilaiden tilanteen päivityksen aamuvuorolaisille. Hörppään samalla kupin kahvia.

Klo 8.15

Kun pääsen kotiin, eskarilaiseni on syömässä aamupalaa. Vien hänet kouluun ja menen nukkumaan.

Klo 15

Suuntaan autolla Tampereen ammattikorkeakoululle, jossa viimeistelen ylempää korkeakoulututkintoani. Etsin rauhallisen työskentelypaikan, avaan läppärini, luen kirjallisuutta ja kirjoitan. Opinnäytetyöni käsittelee vauvamyönteisiä hoitokäytäntöjä Tays Keskussairaalassa ja valmistuu kevään aikana.

Tiina Laaninen