Hyppää sisältöön
Siirrymme vähitellen käyttämään Pirkanmaan hyvinvointialueen verkkosivustoa »
17.4.2019

Kätilöitä koulutetaan vesisynnytyksiin

Myös ammeeseen synnyttäminen on jatkossa mahdollista.

Alkuvuodesta 2020 avattavat uudet synnyttäjien ja vastasyntyneiden tilat mahdollistavat vesisynnytyksen. Aiemmin vettä on hyödynnetty Taysissa vain synnytyksen avautumisvaiheessa.

Vesisynnytyksen suurimpia hyötyjä ovat veden rentouttava ja kipua lievittävä vaikutus. Taysin kätilö Elina Inkinen kertoo, että vesisynnytyksen turvallisuudesta on olemassa vankka tutkimusnäyttö ulkomailta. Inkinen tutki vesisynnytystä vuonna 2018 ilmestyneessä opinnäytetyössään.

− Vesisynnytys on niin sanotuille matalan riskin synnyttäjille synnytysmuoto siinä kuin mikä tahansa muukin, Inkinen kertoo.

Kätilö Elina Inkinen tutki vesisynnytystä opinnäytetyössään.

Jotta vesisynnytys on mahdollinen, on raskauden kulun oltava normaali ja mahdollisten aiempien synnytysten on täytynyt sujua ongelmitta. Esimerkiksi raskausdiabeteksen kanssa veteen ei voi synnyttää, ja myös kaksosten odottajien on synnytettävä maalla.

− Vedessä on hiukan haastavampaa työskennellä, minkä vuoksi kätilöt tutkivat jokaisen vesisynnytystä toivovan synnyttäjän tilanteen tarkkaan.

Kätilöitä koulutetaan parhaillaan vesisynnytyksiin. Inkinen kertoo, että vesisynnytyksissä voi tapahtua kaikkea mitä muulloinkin synnytettäessä. Sekä äidin että sikiön vointia ja sydänääniä seurataan vedessä koko ajan. Syystä tai toisesta voi tulla myös tarve auttaa synnyttäjä nopeasti ylös vedestä.

Inkinen suosittelee, että myös vesisynnytystä suunnittelevat lähtevät avoimin mielin synnyttämään.

− Vesisynnytys on yksi hyvä vaihtoehto, mutta sitäkään ei kannata lyödä lukkoon. On sallittua muuttaa suunnitelmia kesken kaiken, jos siltä tuntuu.

Marjaana Tunturi