Hyppää sisältöön
Siirrymme vähitellen käyttämään Pirkanmaan hyvinvointialueen verkkosivustoa »
4.6.2020

Korona muutti Pekka Norojärven suunnitelmat

Pekka Norojärven, 78, piti lähteä Kanarialle pelaamaan kavereidensa kanssa tennistä. Korona muutti miehen suunnitelmat ja vei viikoksi sairaalahoitoon Taysiin.

Kun Pekka Norojärvi teki Helsingin reissun 11. maaliskuuta, koronan yltämisestä Suomeen asti uutisoitiin vasta vähän.

Pientä nuhaa oli helppo luulla keväiseksi allergiaksi. Vajaan viikon päästä reissusta nenän kutina ja aivastelu alkoivat kuitenkin saada seurakseen muitakin oireita.

− Minulle nousee harvoin kuume, mutta nyt se kävi välillä 39 asteessa. Päätä ja lihaksia särki. Otin kolme kertaa päivässä särkylääkettä, ja tytär toi ovelle kauppatavaroita, Norojärvi kertoo.

Flunssa paljastui koronaksi

Norojärvi sai puhelun Helsingissä tapaamaltaan tuttavalta, joka kertoi sairastuneensa koronaan. Seuraavana päivänä Norojärvelle soitti Taysin infektiolääkäri. HUSista oli annettu kontaktointi Taysiin, koska Norojärvi asuu Tampereella. Sairastumisen takia hänelle varattiin aika koronatestiin seuraavalle päivälle.

− Vasta kun perjantaina menin Taysiin koronatestiin ja hoitajat olivat suojavarusteissa vastassa, aloin ymmärtää, että kyse voi todella olla jostakin vakavasta.

Kun lääkäri lauantaina kertoi koronatestin positiivisesta tuloksesta, Norojärvi oli jo sairaalassa.

− Voinnistani huolestunut tyttäreni soitti aiemmin päivällä ambulanssin, josta olin aluksi vähän vihainenkin. Jälkeenpäin ajatellen se oli ainoa oikea ratkaisu, sillä oloni oli voimaton.

Koronan varmistuttua Norojärven kanssa ennen sairastumista tekemisissä olleet asetettiin karanteeniin.

− Tenniskavereistani yksi sairastui lievästi, kahdella ei ole ollut juurikaan oireita. Myös poikani perhe on säilynyt terveenä. Tyttären kanssa emme tavanneet Helsingin matkani jälkeen.

Tukea hengitykseen

Pekkaa hoidettiin noin viikon ajan Taysin infektio-osastolla. Ensimmäisinä päivinä hänen olonsa oli niin vetämätön, että vessassa käyntikin oli raskasta. Erilaisia kokeita ja näytteitä otettiin paljon, ja potilaan oloa seurattiin tiiviisti. Hävinneen haju- ja makuaistin takia ruoka ei juuri maistunut, ja Pekka sai muutaman päivän ajan nesteytystä suonensisäisesti. Hengityksen ahtauteen auttoivat happiviikset.

− On tyypillistä, että koronan takia sairaalan joutuvat tarvitsevat Pekan tavoin lisähappea. Valtaosa pärjää kuitenkin ilman hengityskonetta, sanoo infektiolääkäri Meeri Honkanen.

Koronaan ei toistaiseksi ole omaa lääkettä, vaan hoito on oireenmukaista. Pekalla diagnosoitiin sairaalassa keuhkokuume, johon hän sai antibioottia. Hiljalleen olo alkoi parantua.

− Onneksi olen perusterve, enkä ole koskaan tupakoinut, Norojärvi toteaa.

Ainakin sata suojavarustesettiä

Täydellisen huolehtivaa. Sellaista Pekka tunsi saamansa hoidon olevan. Vaikka hän kuvailee osaa sairaalajakson muistikuvistaan hämäriksi, muistaa hän miettineensä jo sairaalassa, että pelkästään hänen hoitoonsa kului ainakin sata suojavarustesettiä.

− Olin koko hoidon ajan omassa huoneessani ja jokainen lääkäri ja hoitaja puki vuokseni jokaisella hoitokerralla myssyn, visiirin, takin, käsineet ja hengityssuojaimet, Norojärvi luettelee.

Sairaalajakson muistelu saa miehen kiitolliseksi.

− Eikä hoito päättynyt sairaalasta kotiin pääsyyn. Sain lähtiessäni hyvät ohjeet, ja tämän lisäksi sairaanhoitaja soitti minulle useamman kerran kotiutumiseni jälkeen ja kyseli vointiani.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Koronaa ei kannata pelätä, mutta oireet on otettava vakavasti, tietää Pekka Norojärvi.

Oireet on otettava vakavasti

Ilman koronaa Norojärvi olisi ollut maaliskuun lopussa kavereidensa kanssa Kanarialla pelaamassa tennistä niin kuin monena muunakin keväänä. Reissun peruuntumista mies ei osaa harmitella.

− Päinvastoin olen kiitollinen, että jos korona piti sairastaa, sairastin sen alkuvaiheessa ja Suomessa, jossa hoito on ensiluokkaista, hän sanoo.

Norojärvi myöntää, että on vasta jälkikäteen oivaltanut, kuinka kohtalokas korona voi olla. Sairaalassa hän oli otsikkojen tavoittamattomissa, eikä sairastaessaan tiennyt, kuinka moni esimerkiksi Ruotsissa on menehtynyt koronaan.

− Tieto olisi lisännyt tuskaani. Koronaa ei kannata silti pelätä, mutta sen oireet on otettava vakavasti. Viimeistään kovassa kuumeessa pitää huolestua ja ottaa yhteyttä lääkäriin.

Norojärven omat ajatukset ovat jo kesässä. Lavatansseja hän tuskin pääsee tänä suvena harrastamaan, mutta mökki odottaa jo kävijäänsä. Myös osa-aikaiset työt pitävät hänet liikkeessä edelleen.

− Toivottavasti pääsisin näkemään myös kahta kouluikäistä lastenlastani. Aion myös ulkoilla ja pyöräillä − ja tennismailakin odottaa.

Pekan hoitopolku

ti 17.3.2020

Pekan noin viikon kestänyt nuha pahenee. Hänelle nousee kuume, päätä ja lihaksia särkee. Maku- ja hajuaisti heikkenevät, eikä ruoka m

ke 18.3.

Helsingissä asuva tuttava soittaa ja kertoo sairastuneensa koronaan.

to 19.3.

Taysin infektiolääkäri soittaa kuultuaan Norojärven altistuneen edellisellä viikolla. Koska Pekalla on oireita, lääkäri varaa hänelle koronatestin seuraavaksi päiväksi.

pe 20.3.

Koronatesti. Olo tuntuu voimattomalta, ja kuume sahaa edestakaisin.

la 20.3.

Tytär soittaa ambulanssin, joka vie Pekan Tays Ensiapu Acutaan. Koronatestin tulokset tulevat illalla: testi on positiivinen. Pekkaa hoidetaan viikon ajan Taysin infektio-osastolla, GAS1-kohorttiosasto on vasta rakenteilla.

su 29.3.

Pekka pääsee kotiin.

Tilanne nyt

Haju- ja makuaisti ovat palautumassa ja ruoka ja juoma alkavat maistua entisenlaisilta. Olo on jotakuinkin normaali.

Lue myös: Korona vei Aimo Räsäseltä työt ja voimat

Tiina Laaninen