Lahjoituksilla tuetaan tutkimusta
Saara Metso uskoo, että Taysiin luotu ”tosielämän testilaboratorio” houkuttelee myös teollisuuden rahoittamaa tutkimusta. Sen ansiosta pirkanmaalaiset potilaat voivat saada kokeiltavaksi uusimpia diabeteksen hoitomenetelmiä.
Tutkimus on ainoa keino ottaa turvallisesti käyttöön uusia hoitokeinoja ja -käytäntöjä. Nyt jokainen voi lahjoittaa Taysissa tehtävään tutkimukseen helposti verkossa.
Diabeetikon happomyrkytys eli ketoasidoosi on hengenvaarallinen tila, joka vaatii välitöntä sairaalahoitoa. Vuosittain Tampereen yliopistollisessa sairaalassa hoidetaan noin 60 potilasta ketoasidoosin vuoksi.Kun potilasryhmää alettiin tutkia tarkemmin, selvisi, että viidesosa ketoasidoosiin sairastuneista potilaista selittää noin puolet kaikista tapauksista. On pieni joukko ihmisiä, jotka joutuvat sairaalahoitoon toistuvasti. Heillä on aivan omanlaisiaan haasteita, ja he tarvitsevat yksilöllistä apua, kuvailee endokrinologian osastonylilääkäri Saara Metso Taysista.
Tämä on yksi esimerkki tutkimuksesta, jota Taysissa voidaan nyt toteuttaa aiempaa helpommin. Apuna on uusi diabeteksen hoidon tietojärjestelmä, johon ammattilaiset kirjaavat potilaiden tiedot rakenteisesti ja tyypitetysti.
Alkuun lahjoitusvaroilla
Diabeteksen sähköisten palvelujen kehityshanke polkaistiin käyntiin lahjoitusvaroilla. Sittemmin hankkeeseen on saatu myös sairaalan omaa rahoitusta sekä valtion tutkimusrahoitusta.
Saara Metso kiittää lämpimästi lahjoittajia: heidän avullaan hanke voitiin aloittaa.
-Kun lähdemme muuttamaan totuttuja käytäntöjä, tarvitsemme alkuun lisäpanostuksen, vaikka lopulta kehitystyö säästää sekä potilaan että terveydenhuollon aikaa.
Tänä syksynä ammattilaisten tuottamaan tietoon aletaan yhdistää potilaiden itsensä keräämää tietoa heidän verensokerinsa vaihtelusta. Tuloksena on paitsi potilaslähtöisempää hoitoa, myös todella arvokas ”tosielämän testilaboratorio” tutkimuksen ja tuotekehityksen käyttöön.
Hankkeessa kehitetään myös sähköisiä palveluja insuliinihoitoisille diabeetikoille, joita on Pirkanmaalla noin 13 000. Sähköiset palvelut tukevat potilaita diabeteksen omahoidossa ja seurannassa. Uusia sähköisiä palveluita aletaan testata Valkeakosken sairaalassa vuoden vaihteessa.
Tutkimusta kannattaa tukea
Lahjoittaminen on nyt mahdollista kenelle tahansa, joka haluaa tukea Taysissa tehtävää työtä potilaiden hyväksi. Haluamansa summan voi lahjoittaa Taysin tukisäätiön verkkosivuilla osoitteessa taystuki.fi. Lahjoituksen voi kohdistaa tutkimuksen, hoitomenetelmien tai viihtyvyyden tukemiseen. Tutkimuksen avulla voidaan haastaa nykyisiä toimintatapoja ja selvittää, auttavatko ne oikeasti potilaita voimaan paremmin. Samalla voidaan varmistaa, että uusi tapa tehdä asioita on varmasti turvallisempi ja tehokkaampi kuin vanha.
-Ilman tutkimusta olisimme vain uskomusten ja mielikuvien varassa, Saara Metso kiteyttää.
Lue lisää Taysille lahjoittamisesta