Hyppää sisältöön

28.9.2020

”Luulin leukemian oireita flunssaksi”

Muusikko Jamo Niemi sai viime joulukuussa murskaavan diagnoosin. Lämpöilyn ja väsymyksen syyksi paljastui ärhäkkä leukemia. Osa tunnoista tallentui vuodeosastolla tehtyihin lauluihin.

Shokkidiagnoosin jälkeen lääkäri toi myös heti toivonpilkahduksen: sairauteen oli hoitoa saatavilla.

Taas mustelma. Kodinkonemyyjänä työskentelevä Jamo Niemi ihmetteli viime syyskuussa, miksi pienikin pakastimen tai lieden nostaminen muistutti itsestään mustelmana. Verenluovutuksessa hemoglobiini paljastui aiempaa alhaisemmaksi.

− Isänpäivän aikoihin vaimoni sanoi, että minun kannattaisi käydä lääkärissä. Pieni lämpöily ja väsymys kuulosti lääkärinkin mielestä kuitenkin kausiflunssalta. Tulehdusarvo oli vain vähän koholla, Niemi muistelee.

Musertava diagnoosi

Joulukuussa Niemen olo heikkeni päivä päivältä. Tulehduskipulääkkeet eivät enää auttaneet oloon, ja myös vatsaa ja selkää särki. Niemi ohjattiin Ähtärin ja Alavuden terveyskeskuksista Seinäjoen keskussairaalaan. Kun hänet otettiin tarkempia tutkimuksia varten sisälle hengitys- ja infektiotautien osastolle, alkoi Niemi aavistaa, että kyse on jostakin vakavasta. Viidentenä sairaalapäivänä otettiin luuydinnäyte.

− Oli shokki saada kuulla sairastavansa ärhäkkää leukemiaa. Toisaalta lääkäri toi myös heti toivonpilkahduksen: minua voitaisiin hoitaa ja pääsisin heti aamulla Taysiin, jossa leukemian hoito on maailman kärkiluokkaa.

Pelko puristi silti lujaa. Mielessä pyöri, voisiko leukemiasta selvitä vai olisiko kaikki tässä. Erityisen raskaalta tuntui soittaa ja kertoa sairaudesta perheelle.

Niemi päätti alusta asti olla tilanteensa suhteen avoin: hän antoi läheisilleen luvan kertoa vointiaan kysyville sairaudesta ja päivitti Facebookiin koko sairauden ajan kuulumisiaan.

Mukaan tutkimukseen

Taysissa diagnoosi tarkentui: kyseessä oli akuutti myeloinen leukemia, johon liittyi FLT3-geenin mutaatio.

− Samalla kun lääkäri kertoi FLT3-geenin mutaatiosta, hän sanoi, että minun olisi mahdollista päästä kliiniseen lääketutkimukseen, johon kuuluu mutaatioon kohdennettua hoitoa. Mietin hetken ja sanoin haluavani mukaan.

Ensimmäinen neljästä sytostaattihoitojaksosta alkoi jo pari päivää myöhemmin. Niemi sai lääkkeitä niin suonensisäisesti kuin suun kautta.

− Ensimmäinen jakso oli rankka. Hiukseni lähtivät ja koko vartalo tuli täyteen ihottumaa. Suun limakalvot hajosivat ja pystyin syömään lähinnä mehukeittoja.

Kehnosta fyysisestä voinnista huolimatta Niemi sanoo tunteneensa olonsa turvalliseksi. Henkilökunnasta huokui ammattitaito ja huolenpito.

Lauluja sairaalasta

Kevään aikana Niemi vietti enemmän aika sairaalassa kuin kotona. Toisen ja kolmannen hoitojakson aikana hän pääsi sytostaattien jälkeen muutamaksi päiväksi kotiin ennen tutkimuslääkkeen ottamispäiviä, mutta viimeisen jakson aikana korona riehui pahimmillaan. Silloin hän jäi neljän viikon ajaksi sairaalaan.

Hoidot veivät voimia ja vaativat paljon lepoa. Samalla aika sairaalassa tuntui toisinaan tylsältä. Niemi oli kuullut tutultaan Acappella-puhelinsovelluksesta ja päätti kokeilla sitä.

− Muutama tunti päivästä meni mukavasti, kun ensin suunnittelin ja sitten äänitin raita kerrallaan kännykällä äänet ja käsittelin ne. Lauluja syntyi yhteensä toistakymmentä, ja julkaisin ne kaikki Instagramissa.

Niemeä hoitanut lääkäri Johanna Rimpiläinen kertoo, että koronaan liittyvät laajat varotoimet koskettivat erityisen paljon Niemen osastoa.

− Potilaamme kuuluvat erityisen suuren riskiryhmän potilaisiin. Jouduimme käytännössä ”sulkemaan” osaston kaikelta ulkopuoliselta. Potilaat jaksoivat uskomattoman hyvin; sen aistin, kun maski naamalla kiersin potilashuoneita ja kyselin päivän kuulumisia. Näissä poikkeusoloissa korostui myös Jamon positiivinen asenne, joka välittyi sekä henkilökunnalle että muille potilaille. Selvisimme keväästä, yhdessä.

Valoa kevääseen toi Niemelle myös se, että uusi hoito tepsi.

− Kun hoidot aloitettiin, luuydinnäytteen soluista 70 prosenttia oli sairastuneita. Jo ensimmäisen hoitojakson jälkeen luuydinnäyte oli lähes puhdas.

Onni asuu arjessa

"Nyt mä hymyilen, saan olla kiitollinen" - Jamon ensimmäisen soolosinglen sanat sopivat tähän hetkeen.

Jamo Niemi pääsi sairaalasta kotiin vapun tienoilla, ja töihin hän palasi kesäkuun lopussa. Kliininen tutkimushoito jatkuu toukokuun loppuun asti. Miehen vointia seurataan aktiivisesti. Viimeisin kontrolli oli elokuun puolivälissä. Veriarvot olivat hyvät ja luuydinnäyte puhdas.

− Talvella pystyin käymään puuskuttaen postilaatikolla, nyt oloni on jo hyvä. Jaksan normaalisti töissä ja kitarakin soi.

Niemen mielessä ovat usein hänen kolmen vuoden takaisen ensimmäisen soolosinglensä sanat nyt mä hymyilen, saan olla kiitollinen.

− Laulua kirjoittaessani en osannut aavistaa, että siitä tulisi myös oma voimabiisini. Tunnen syvää kiitollisuutta saamastani hyvästä hoidosta ja parantumisestani.

Onnenhetkiä ei tarvitse leukemian läpikäyneenä etsiä kaukaa.

− On upeaa paistaa 6-vuotiaani kanssa makkaraa oman pihan nuotiopaikalla. Tai vain olla ja nähdä perhe ympärillä. 

Jamon hoitopolku

Syyskuu 2019

Jamo Niemi käy tapansa mukaan luovuttamassa verta ja ihmettelee, miksi hemoglobiini on tavanomaisen reilun 150 sijaan 135. Pian tämän jälkeen alkavat flunssan kaltaiset oireet.

Marraskuu 2019

Jamo käy ensimmäisen kerran lääkärissä. Lääkäri epäilee lämpöilyn ja väsymyksen johtuvan sitkeästä kausiflunssasta.

Joulukuun alku 2019

Voimakkaita vatsakipuja ja selkäsärkyä, johon Jamo saa Ähtärin terveyskeskuksessa kipupiikin.

16.12.2019.

Vointi heikkenee. Tutkimukset Seinäjoen keskussairaalan hengitys- ja infektio-osastolla alkavat. Tulehdusarvo 250. Nesteytystä ja suonensisäistä lääkitystä.

19.12.2019

Luuydinnäyte varmistaa diagnoosin: Jamolla on akuutti myeloinen leukemia.

20.12.2019 

Jamon hoito siirtyy Taysin verisairauksien vuodeosasto 10A:lle. Sytostaattihoidot alkavat kolme päivää myöhemmin ja jatkuvat vappuun aakka.

29.6.2020

Jamo palaa kodinkonemyyjän työhönsä.

12.8.2020

Kontrolli Taysissa. Kaikki on hyvin. Jamo tuntee olonsa samanlaiseksi kuin ennen sairastumista.

Tiina Laaninen

Uusimmat tarinat

20.11.2020
18.11.2020
13.11.2020
13.11.2020
10.11.2020
26.10.2020
21.10.2020
8.10.2020
6.10.2020
29.9.2020
28.9.2020
24.9.2020
18.9.2020
18.9.2020
16.9.2020
8.9.2020
7.9.2020
3.9.2020
1.9.2020
21.8.2020
10.8.2020
22.7.2020
6.7.2020
15.6.2020
11.6.2020
4.6.2020
29.5.2020
13.5.2020
29.4.2020
27.4.2020
27.4.2020
22.4.2020
14.4.2020
14.4.2020
9.4.2020
31.3.2020
25.2.2020
12.2.2020
12.2.2020
6.2.2020
10.12.2019
18.11.2019
12.11.2019
6.11.2019
28.10.2019
28.10.2019
19.9.2019
29.8.2019
22.8.2019
5.8.2019
5.7.2019
24.6.2019
20.6.2019
19.6.2019
17.6.2019
17.6.2019
11.6.2019
29.5.2019
22.5.2019
18.4.2019
17.4.2019
12.4.2019
12.4.2019
29.3.2019
29.3.2019
1.3.2019
26.2.2019
20.2.2019
22.1.2019
20.12.2018
5.12.2018
20.11.2018
1.11.2018
30.10.2018
26.10.2018
26.10.2018
26.10.2018
22.10.2018
19.10.2018
17.10.2018
12.10.2018