Petra Vanhala saa reumaan biologista lääkehoitoa kotikulmillaan Valkeakoskella
Tays Valkeakosken lääkehoitopoliklinikka tarjoaa lähiseutujen asukkaille mahdollisuuden saada säännöllistä lääkehoitoa omilla kotikulmilla – nyt myös iltaisin kerran viikossa.
Petra Vanhala
© Laura Vesa
Mitä lapsille kuuluu? Miten töissä menee? Tutuksi tulleet hoitajat kyselevät kuulumisia Petra Vanhalalta, kun hän istahtaa Valkeakosken lääkehoitopoliklinikalla infuusiotuolille.
Vanhala on käynyt puolentoista vuoden ajan kahdeksan viikon välein hakemassa poliklinikalta suonensisäistä biologista lääkehoitoa reumaansa. Hoitokerta kestää noin tunnin, jonka jälkeen hän pääsee kotiin.
– Asun Valkeakoskella ja käyn töissä Lempäälässä, josta olisi hankala lähteä käymään lääkehoidossa kesken työpäivän. On hienoa, että palvelun saa omalta paikkakunnalta ja nyt myös torstai-iltaisin, hän toteaa.
Vanhala puhuu lämpimästi poliklinikan hoitajista ja saamastaan hoidosta.
– Hoitajat pitävät potilaista hyvää huolta, kyselevät vointia sekä tarjoavat syötävää ja juotavaa. Poliklinikalle on aina mahtavaa tulla!
Asiakkailta toive ilta-ajoista
Lääkehoitopoliklinikka antaa eri erikoisalojen lääkehoitoja, kuten biologisia lääkehoitoja, vasta-ainehoitoja, syöpälääkehoitoja, sekä tekee veri- ja trombosyyttisiirtoja. Asiakkaina on potilaita, joilla on muun muassa gastroenterologisia, reumatologisia, endokrinologisia ja neurologisia sairauksia. Heitä käy hoidossa kahdeksasta kymmeneen henkilöä päivittäin, ja hoito kestää keskimäärin kahdesta neljään tuntia.
– Saimme vuosi sitten asianmukaiset tilat Valkeakosken sairaalan E-osan toisesta kerroksesta. Nyt täältä löytyvät toiminnalle suunniteltu lääkkeenlaimennushuone ja enemmän potilaspaikkoja. Vuodepaikkoja on kolme ja infuusiotuolipaikkoja viisi. Olemme avoinna arkisin kello 8–15 ja torstaisin kello 12–19. Toive ilta-ajoista tuli asiakkailtamme, joista monet ovat nuoria työssäkäyviä ihmisiä, kertoo lääkehoitopoliklinikan vastuusairaanhoitaja Katja Kallio.
Vastuu lääkehoidosta on potilasta hoitavalla erikoisalalla esimerkiksi Tays Keskussairaalassa. Vastuuyksikkö suunnittelee hoidon, ohjelmoi varaukset lääkehoitopoliklinikalle ja järjestää säännölliset hoitovastearviot.
– Lääkehoitopoliklinikka toteuttaa säännöllisen lääkehoidon näiden hoitovastekontrollien välillä. Hoitoon liittyvissä kysymyksissä tai jos lääkehoitovaste ei ole toivotunlainen, olemme aina yhteydessä hoitavaan yksikköön ja konsultoimme lääkäriä.
Valkeakosken lääkehoitopoliklinikka tarjoaa hoitoa potilaille koko Etelä-Pirkanmaan alueella. Tays Sastamalassa on vastaava lääkehoitopoliklinikka, joka tarjoaa palveluita toiminta-alueensa asukkaille.
Lääkehoidon turvallisuus huomioitu tarkkaan
Työvuorossa on aina kaksi sairaanhoitajaa, joista kumpikin tarkistaa potilaalle yksilöllisesti laimennettavan lääkeannoksen oikeellisuuden. Kaksoistarkistus lisää lääkehoidon potilasturvallisuutta.
– Oikeastaan lääkeannos tarkistetaan kolmesti, sillä lääkeannoksen viimeisenä tarkistajana toimii potilas itse. Kerromme potilaalle aina lääkkeen nimen ja määrän. Potilaat ovat hyvin valveutuneita ja tietävät, mitä lääkettä heidän kuuluu saada ja millä annosteluvälillä, Kallio lisää.
Ennen jokaista hoitokertaa sairaanhoitajat tarkistavat tulevan potilaan soveltuvuuden annettavalle lääkehoidolle ja hoidonsuunnitteluun liittyvät määräykset muun muassa erilaisista digitaalista ohjelmista.
Lääkehoitopoliklinikka pilotoi parhaillaan TaysPolku-mobiilisovellusta, josta asiakas näkee hoitoonsa liittyvät ajanvaraukset, toimenpiteet, ohjeet, lomakkeet ja kyselyt sekä saa automaattisia