Hyppää sisältöön
Siirrymme vähitellen käyttämään Pirkanmaan hyvinvointialueen verkkosivustoa »
16.8.2022

Positiiviset työkaverit luovat hyvää työilmapiiriä

Lempääläinen Aleksi Panu, 20 v., on työskennellyt viisi kuukautta sairaalahuoltajana. Syksyllä hän aloittaa sähkötekniikan opinnot Tampereen yliopistossa, mutta opintojen ohessa hän aikoo jatkossakin työskennellä sairaalahuoltajana Taysissa.


Opiskelija Aleksi Panu aikoo jatkossa työskennellä sairaalahuoltajana opintojen ohessa.

-Kun armeija loppui maaliskuussa, kuulin, että Taysissa tarvitaan sairaalahuoltajan sijaisia. Laitoin avoimen hakemuksen, ja minuun otettiin yhteyttä, kertoo Aleksi.

Sairaalahuoltajan sijaisuuksia voi tehdä ilman alan koulutusta. Työtä voi tehdä kokopäiväisesti tai osa-aikatyönä. Vakituisiin tehtäviin vaaditaan laitoshuoltajan tutkinto.

-Monikaan ei tiedä tästä ammatista, ja itselleni on täällä valjennut, miten tärkeä osa sairaalan toimintaa tämä sairaalahuoltajan työ on. Työssä on paljon sellaista, mikä ei näy päällepäin.

Aleksilla ei ollut aiempaa kokemusta työtehtävistä, mutta perehdytyksellä pääsi hyvin alkuun.

Aleksi on viihtynyt sairaalahuoltajan työssä.

Aleksi työskentelee pääosin keuhkosairauksien vuodeosastolla, B-rakennuksen ylimmässä kerroksessa. Viiden kuukauden aikana hän on ehtinyt nähdä sairaalan toimintaa monipuolisesti. Aleksi on tehnyt vuoroja myös sisätaudeilla, silmäkeskuksessa ja Acutassa.

-Vuodeosastoilla työ on melko samanlaista, joten ei ole ongelma vaihtaa toiseen yksikköön. Acutassa oli vuodeosastoja vauhdikkaampaa meininkiä, naurahtaa Aleksi.

Sairaalahuoltajan tehtäviin kuuluu vuodehuolto, ruoanjakelu sekä puhtaanapito. Työtä tehdään pääsääntöisesti kahdessa vuorossa.

Vuoteet siistitään ja niihin vaihdetaan vuodevaatteet.

Sairaalahuoltaja jakaa potilashuoneisiin ateriat.

-Aamu- ja iltavuorot tuovat mukavaa vaihtelua - ja potilaiden kanssa juttelu on virkistävää. Työ ei tunnu raskaalta eikä stressaavalta, aikaa ja voimia jää omiin harrastuksiinkin, hän kertoo.

-Kerran tein tuplavuoron, hyvin jaksoi! Ja saihan siitä kivaa ekstratienestiä, myhäilee Aleksi.

Sairaalahuoltajien kesken vallitsee sopuisa tekemisen meininki.

-Kun työkaverit ovat positiivisia, on mukava olla töissä. Jos itsellä on huonompi päivä, niin kaverit tsemppaa. Silloin sitä mielellään tsemppaa itsekin, kun tilanne on toisinpäin.

Päivän työvuoro klo 7-14 on ohi, ja pukukopin kautta matka jatkuu harrastuksiin.

»Kaipaatko työtä opintojen oheen? Taysiin voit tulla tekemään myös osa-aikatyötä, ota yhteyttä palveluesimies Elina Virtakoivuun, elina.virtakoivu@pshp.fi

» Ihmiskeho ja lääketiede kiinnostavat kesäharjoittelija Viena Malmia

Paula Pasanen