12.2.2020

Tays ihollani

Rauno Schulz jäi työssään sonnin ruhjomaksi. Hänet pelasti nopea ja ammattitaitoinen hoito. Käsivarteensa ottamallaan tatuoinnilla mies haluaa kiittää itseään hoitaneita.

Tatuoinnillaan mies haluaa kiittää itseään hoitaneita.

Tatuoinnillaan mies haluaa kiittää itseään hoitaneita.

Karja-auton kuljettaja Rauno Schulzin työpäivästä piti tulla tavallinen. Hän lastasi lokakuisena maanantaina työkaverinsa kanssa maatilalla sonneja auton kyytiin. Kaikki sujui hyvin, kunnes 500-kiloinen eläin hyökkäsi auton lavalla olleen Schulzin kimppuun.

- Seuraavissa muistikuvissani on kirkkaita valoja ja ihmettelen, miksi ympärilläni on komitea kyselemässä, tiedänkö missä olen ja mitä on tapahtunut. Sain kuulla, että olin joutunut edellispäivänä vakavaan onnettomuuteen, Schulz kertoo.

Pelastava leikkaus

Schulz liikkui työssään aina työparin kanssa. Työparista tuli myös Schulzin ensimmäinen auttaja: hän sai hätyytettyä sonnin pois tajuntansa menettäneen Schulzin kimpusta ja hälytti apua. Ensimmäiseksi paikalle tulivat ambulanssin ensihoitajat, 19 minuutin kuluttua FinnHEMSin kopteri. Lääkärin tekemillä ensiaputoimilla elintoiminnot saatiin vakiinnutettua niin, että Schulz uskallettiin kuljettaa Kurusta noin 60 kilometrin matka Tays Keskussairaalaan.

Sonnin sarvi oli ehtinyt puhkaista Schulzin selkäytimen ja irrottaa viidestä hermojuuresta kolme paikoiltaan. Äänihuulet olivat halvaantuneet toispuoleisesti, ja oikea käsi oli osittain ruhjoutunut. Pitkän ja vaativan leikkauksen muistaa hyvin myös siinä mukana ollut käsikirurgi Pasi Paavilainen.

− Verisuonikirurgi aloitti pelastavan leikkauksen avaamalla Raunon rintalastan. Kolme alinta hermojuurta oli irronnut selkäytimestä ja verenhukka oli merkittävä. Oli ratkaisevan tärkeää, että Rauno pääsi sairaalaan ja leikkaukseen nopeasti, toteaa Paavilainen, joka valittiin viime vuonna vuoden kirurgiksi.

Oikeasta tuli apukäsi

Schulzin mielikuvat ensimmäisistä viikoista työtapaturman jälkeen ovat sumuisia. Hänellä oli rajuja kipuja, joita hoidettiin voimakkailla lääkkeillä. Oikea käsi ei juuri totellut, ja todellinen käden tilanne selvisi seuraavan vuoden aikana, kun mies hiljalleen toipui leikkauksesta.

− Sormissa oli pientä liikettä, mutta minun oli opeteltava esimerkiksi syömään ja kirjoittamaan vasemmalla kädellä, Schulz sanoo.

Paavilaisen mukaan kyynärnivelen alapuolelle jäi jäljelle vain yksi aktiivinen lihas. Hermosiirrolla saatiin pientä toimintaa kahteen muuhun lihakseen, ja näiden moottoreiden varaan on rakennettu auttava tartuntaote. Ensimmäisessä korjausleikkauksessa tehtiin hermosiirrot, toisessa jännesiirrot ja kolmannessa hienosäädettiin toimintaa.

Schulz kuvailee saaneensa oikeasta kädestä leikkausten ansiosta itselleen hyvän apukäden.

− Nykyään pystyn tarttumaan oikealla kädellä esimerkiksi kirjaan. Olen hankkinut itselleni myös kitaran. Kunnolliseen soittamiseen en pysty, mutta plektra pysyy jollakin tavalla peukalon ja etusormen välissä, Schulz kertoo.

Tays tatuoituna käsivarteen

Töistä luopuminen on ottanut koville.

Ensimmäisen vuoden työtapaturman jälkeen Schulz kävi liikuntaterapian lisäksi puheterapiassa, minkä ansiosta hänen puheensa on lähes ennallaan. Sitkeä mies olisi halunnut palata työelämään, mutta on joutunut toteamaan sen mahdottomaksi: käsi on liian kylmänarka ja voimaton, sormet eivät tottele, ja kipulääkkeistä huolimatta voimakkaat kivut valvottavat toisinaan öitä.

− Töistä luopuminen on ottanut koville. Olen käynyt paljon ystävieni ja työkavereideni kanssa läpi sitä, kuinka yksi päivä voi muuttaa koko loppuelämän.

Katkera Schulz ei ole: hän arvelee tulistuneen sonnin pelästyneen jotakin ja toimineen vaistonsa varassa.

− Haluaisin tuntea itseni edelleen hyödylliseksi ja olen miettinyt, millainen vapaaehtoistyö omien voimieni mukaan voisi sopia minulle.

Schulz on henkeen ja vereen musiikkimies. Hän kuuntelee musiikkia laidasta laitaan ja käy ahkerasti raskasta musiikkia soittavien bändien keikoilla.

Toinen hänelle tärkeä asia ovat tatuoinnit, joita miehellä on paljon. Kun Schulz neljä vuotta sitten järjesti 40-vuotisjuhlat, hän toivoi ystäviltään lahjakorttia tatuointiliikkeeseen.

− Keräsin netistä kuvia Taysista ja pelastushelikopterista. Menin ne mukanani tatuointiyrittäjä Mikko Rainion luokse ja annoin hänelle vapaat kädet. Lopputuloksesta tuli hienompi, mitä osasin odottaa.

Schulz sanoo käsivartensa tatuoinnin kertovan kiitollisuudesta, jota hän tuntee itseään hoitaneita kohtaan. Ihoon on ikuistettu lääkärihelikopteri, yksi Tays Keskussairaalan rakennuksista, juokseva sonni ja sanat Tays sekä Usually The Reaper Wins (Yleensä viikatemies voittaa).

Schulzin hoitopolku

29.10.2012

Schulz jää sonnin ruhjomaksi työssään karja-auton kuljettajana. Ensihoitoa antavat niin ambulanssin ensihoitajat kuin lääkärihelikopterin lääkäri. Pelastava leikkaus tehdään samana päivänä Taysissa, jonka jälkeen Schulz on vuorokauden tehohoidossa.

31.10. - 23.12.2012

Schulzia hoidetaan Taysin käsikirurgian vuodeosastolla.

13.11.-23.12.2012

Schulz on ensin noin viikon Ylöjärven terveyskeskuksen vuodeosastolla. Sen jälkeen hän siirtyy Ylöjärven kuntoutus- ja muistikeskus Kumukkeeseen, jossa aloitetaan kuntoutus, mikä jatkuu keväällä kotoa.

17.10.2013

Käsikirurgi Pasi Paavilainen tekee vaativan operaation oikeaan käteen. Siihen kuuluu kymmenkunta jännesiirtoa. Tavoitteena on palauttaa käteen osittainen toimintakyky.

5.5.2015 ja 6.10.2016

Aiempaa käsileikkausta täydentäviä, pienempiä käsileikkauksia.

Tilanne nyt 

Schulz on eläkkeellä, mutta pystyy asumaan itsenäisesti. Hän toivoo löytävänsä mielekkään vapaaehtoistyön. Kipulääkkeet ja kuntouttava liikunta ovat osa jokaista päivää.

Tiina Laaninen

Uusimmat tarinat

25.2.2020
12.2.2020
12.2.2020
6.2.2020
10.12.2019
18.11.2019
12.11.2019
6.11.2019
28.10.2019
28.10.2019
19.9.2019
29.8.2019
22.8.2019
5.8.2019
5.7.2019
24.6.2019
20.6.2019
19.6.2019
17.6.2019
17.6.2019
11.6.2019
29.5.2019
22.5.2019
18.4.2019
17.4.2019
12.4.2019
12.4.2019
29.3.2019
29.3.2019
1.3.2019
26.2.2019
20.2.2019
22.1.2019
20.12.2018
5.12.2018
20.11.2018
1.11.2018
30.10.2018
26.10.2018
26.10.2018
26.10.2018
22.10.2018
19.10.2018
17.10.2018
12.10.2018