Unipoli siirsi rutiinityötä robotille
Taysin unipoliklinikka selvisi rajusti kasvaneista asiakasmääristään kehittämällä toimintamallejaan ja hyödyntämällä robotiikkaa.
Asiakasmäärät ovat kasvaneet voimakkaasti, mutta robotiikasta on saatu apua, tietää osastonhoitaja Minna Lavikko.
© Eino Ansio
Vuonna 2019 suomalaisten tietoisuus uniapneaan liittyvistä riskeistä nousi merkittävästi. Myös Taysin unipoliklinikan asiakaskäynnit alkoivat nopeasti lisääntyä, jopa kymmenillä prosenteilla vuosittain.
− Meidän oli keksittävä jotain, jotta ylipäätänsä selviäisimme tilanteesta. Ratkaisuksi tarjoutui toimintamallien kehittäminen ja robotiikan hyödyntäminen, osastonhoitaja Minna Lavikko kertoo.
Robotiikan avulla unipoliklinikka on pystynyt hoitamaan asiakasmäärän samoilla henkilöresursseilla kuin ennen.
− Hoitajilta on tullut erittäin hyvää palautetta toimintamallin muutoksesta. Myös potilastyytyväisyys on erinomaista.
Aikaa säästyy valtavasti
Uniapneapotilaat tulivat aikaisemmin polille kerran vuodessa noin 30–45 minuutin pituiselle seurantakäynnille. Vaihtoehtoisesti hoitaja soitti 20 minuutin kontrollipuhelun.
-Nyt potilas täyttää itse eSeuranta-kyselyn OmaTaysissa, jonne robotti on sen ladannut. Robotti varaa hoitajan kalenterista ajan lomakkeen tarkistamiseen ja kirjaa myös toimenpidekoodit ja kuntalaskutuksen. Hoitaja tutustuu potilaan vastauksiin ja kirjoittaa hoitopalautteen Omakantaan, josta potilas pääsee sen lukemaan. Jos hoito sujuu hyvin, tarvetta vastaanotolle ei ole.
Lavikon mukaan aikaa säästyy valtavasti sekä hoitajilta että potilailta. Potilaat arvostavat sitä, että heidän ei tarvitse tulla kontrollikäynteihin paikan päälle eikä päivystää puhelimen ääressä hoitajan soittoa odottamassa.
− Robotti tekee meillä muitakin tehtäviä, kuten tarvittavien toimenpidekoodien ja laskutustietojen kirjaamisen. Sekin vapauttaa hoitajien ja lääkärien aikaa heidän varsinaiseen työhönsä.
Hoitajan ei tarvitse olla ohjelmointiguru
Unipolilaiset siirtyivät roboaikaan Taysin robotiikkatiimin avustuksella.
− Kerroimme alussa robotiikkatiimille, mitä teemme ja mitkä ovat tarpeemme. He tarjosivat meille ratkaisua, hienosäätivät sitä palautteemme perusteella ja opastivat järjestelmän käyttöön. Meiltä ei ole vaadittu mitään sen kummempia ict-taitoja.