Hyppää sisältöön

4.10.2021

Väinö pitää paikat puhtaana ja nauttii potilaskohtaamisista

Siskon suosituksesta 19-vuotias Väinö Vuolle haki kesäsijaiseksi Taysin sairaalahuoltoon. Kesäpestinä alkanut työ jatkuu ainakin jouluun saakka.

Sairaalahuoltajan työssä näkee sairaalaa monipuolisesti.

19-vuotias Väinö Vuolle etsi kesätyötä ja sairaalahuoltajana työskentelevän siskon suosituksesta hän haki Taysiin.

Taysin sairaalahuollossa työskentelee yli 500 sairaalahuoltajaa. Vuolteen työpiste sijaitsee tekonivelsairaala Coxassa.

-Siivoan leikkaussaleja sekä potilashuoneita ja esimerkiksi poliklinikoilla olevia tutkimuslaitteita. Jaan myös ateriat potilaille.

Aterioiden jakelu kuuluu sairaalahuoltajan tehtäviin.

Sairaalahuoltajat eivät osallistu potilashoitoon, mutta ovat potilaiden kanssa tekemisissä ja luovat omalta osaltaan hyvää asiakaskokemusta.

-Sosiaalisena ihmisenä pidän potilaskohtaamisista. Toisaalta viihdyn myös omassa rauhassa, kuten poliklinikan iltavuoroissa.

 -Joskus potilaat luulevat meitä hoitajiksi ja kysyvät hoidosta tai lääkityksestä. Onhan se ymmärrettävää, ettei potilas aina tiedä, keneltä pitäisi kysyä.

Potilaan lähdettyä vuode kunnostetaan seuraavaa varten.

Pitkän tähtäimen haaveena Vuolteella on poliisin ammatti, mutta työskentely sairaalahuollossa kiinnostaa ennen opiskelupaikan saamista sekä myöhemmin mahdollisesti opintojen ohella.

Sairaalahuoltajan sijaisuuksia voi tehdä ilman koulutusta, mutta vakituisiin tehtäviin vaaditaan laitoshuoltajan ammattitutkinto. Sen voi suorittaa oppisopimuskoulutuksena, ja Taysissa käynnistyy useita oppisopimusryhmiä vuosittain.

 -Alalla näyttää olevan hyvin töitä tarjolla. Kiinnostaisi hakeutua laitoshuoltajakoulutukseen, sillä se parantaisi työllistymismahdollisuuksia, kertoo Vuolle.

Sairaalahuoltajana pääsee näkemään laajasti sairaalan toimintaa. Moni sairaanhoitaja tai lääkäri on joskus työskennellyt sairaalahuoltajana.

»Millaista on sairaalahuoltajan työ sairaala-apteekissa, lue artikkeli Puhdistan puhdasta

Paula Pasanen

Uusimmat tarinat

8.12.2021
30.11.2021
25.11.2021
22.11.2021
4.11.2021
2.11.2021
15.10.2021
14.10.2021
12.10.2021
6.10.2021
5.10.2021
4.10.2021
14.9.2021
23.8.2021
11.8.2021
6.8.2021
23.6.2021
8.6.2021
31.5.2021
18.5.2021
5.5.2021
23.4.2021
20.4.2021
14.4.2021
12.4.2021
30.3.2021
26.3.2021
19.3.2021
15.3.2021
11.3.2021
25.2.2021
16.2.2021
11.2.2021
28.1.2021
11.1.2021
15.12.2020
14.12.2020
4.12.2020
1.12.2020
20.11.2020
18.11.2020
13.11.2020
13.11.2020
10.11.2020
26.10.2020
21.10.2020
8.10.2020
6.10.2020
29.9.2020
28.9.2020
24.9.2020
18.9.2020
16.9.2020
8.9.2020
7.9.2020
3.9.2020
1.9.2020
21.8.2020
10.8.2020
22.7.2020
6.7.2020
15.6.2020
11.6.2020
4.6.2020
29.5.2020
13.5.2020
29.4.2020
27.4.2020
27.4.2020
22.4.2020
14.4.2020
14.4.2020
9.4.2020
31.3.2020
25.2.2020
12.2.2020
12.2.2020
6.2.2020
10.12.2019
18.11.2019
12.11.2019
6.11.2019
28.10.2019
28.10.2019
19.9.2019
29.8.2019
22.8.2019
5.8.2019
5.7.2019
24.6.2019
20.6.2019
19.6.2019
17.6.2019
17.6.2019
11.6.2019
29.5.2019
22.5.2019
18.4.2019
17.4.2019
12.4.2019
12.4.2019
29.3.2019
29.3.2019
1.3.2019
26.2.2019
20.2.2019
22.1.2019
20.12.2018
5.12.2018
20.11.2018
1.11.2018
30.10.2018
26.10.2018
26.10.2018
26.10.2018
19.10.2018
17.10.2018
12.10.2018